Teema: Kuri ja järjestys 1/2018

Rankaiseminen on 'old schoolia'! Haastattelussa Ben Furman

Näyttökuva 2018-3-23 kello 9.43.08.png
“Ratkaisuna on taitoajattelu, kun luokassa on oppilaita, joilla on vaikeata ja joiden kanssa ollaan helisemässä.”


Kun lapsi tai nuori tekee jotain kiellettyä, ei noudata sääntöjä, käyttäytyy huonosti ihan tieten tahtoen - mikä on aikuisen automaattinen ratkaisu? Psykiatri, psykoterapeutti Ben Furman tietää että kaikkialla on ihmisiä, joille tulee ensimmäisenä mieleen se, että lasta pitää rangaista, tai ainakin uhata rangaistuksella. “Kaikki kuitenkin tietävät että ei rankaiseminen auta ongelmaan. Jos auttaisi, niin kai meillä vankilat kumisisivat tyhjyyttään.” toteaa Furman.

Rankaiseminen on ikiaikainen tapa ja tottumus. Se on ihmisille reaktio, joka elää hyvin syvällä kulttuurissamme. Miksi näin? Miksi tuntuu niin oikealta ja hyvältä kun Grimmin satujen alkumuodoissa se paha äitipuoli joutuu pahan palkkana tanssimaan tulisissa kengissä? Rankaisemattomuus nähdään löperyytenä. Jos “paha ei saa palkkaansa”, niin miksi hän ei tekisi samaa uudelleen?

– Jos lapsi tekee väärin, niin auttavatko rangaistukset oikeasti lasta oppimaan mitään? Sillä oikeasti tässä on keskeisenä oppimisprosessi. Furman painottaa, että rangaistus on itseasiassa kasvattajalle helppo ratkaisu, joka ei edistä lapsen oppimista tai moraalista kehittymistä. Ja lapselle rangaistus on useimmiten tilaisuus välttää vastuu tapahtuneesta.  

– Restoratiivinen oikeuskäsitys eli “korjaava oikeus” on mullistava tapa ajatella. Vääryyden korjaaminen, hyvittäminen ja vastuun ottaminen tapahtuneesta on tekijälle ja vääryyden kokeneelle tärkeämpää kuin se, että joku saa rangaistuksen. Restoratiivisessa prosessissa tekijällä on mahdollisuus oppia. Se auttaa myös kaikkia osapuolia näkemään tulevaisuuden parempana. Furman toteaa myös, että nykyään useissa kouluissa harjoitetaan tätä mallia jo vertaissovittelun muodossa.

Ei ongelmia, vaan opittavia taitoja

Ben Furmanilla on yksi iso toive kasvattajille. Olisi päästävä pois ongelmakeskeisyydestä kaikessa kasvatustyössä. Se on iso kulttuurin muutos, joka ei todellakaan tapahdu hetkessä.

– Taustatekijät voivat halvaannuttaa kasvattajan havaitsemaan vain lapsen ongelmat, jolloin voimavarojen näkeminen ja tukeminen saattaa unohtua. Meidän tulisi kiinnostua hyvästä ihmisessä, käyttää enemmän aikaa sen pohtimiseen, mitä ihmisten tulisi oppia päästäkseen eroon ongelmastaan, kuin miettiä itse ongelmaa.

Tätä viestiä eteenpäin viedäkseen Furman on kehittänyt jo 1990-luvulla työtovereidensa kanssa Muksuopin, jossa tartutaan ongelmien sijasta taitoihin, jotka tulisi oppia.

– Muksuopin idea on varsin yksinkertainen. Prosessissa kukaan ei syyllisty minkään ongelman takia, ei lapsi, eikä vanhemmat siksi, että heidän lapsellaan olisi ongelma. On vain löydettävä taito, joka pitäisi oppia. Se on hyvin positiivinen asia, joka muuttaa hetkessä koko asetelman.

Furmanin mielestä maailmaa pitäisi katsoa enemmän sen kautta, että meillä kaikilla on kehitettäviä taitoja. Ajatusta voidaan soveltaa pottaharjoittelusta aikuisen itsekasvatukseen. Koulun arviointikeskusteluissa peruskysymyksenä voisi olla: “Mitä minun pitäisi oppia, jotta koulunkäyntini sujuu paremmin?”  Tai: “Minkä taidon tarvitsen, että olisin onnellinen ja viihtyisin koulussa?”

Kun ongelmasta tehdään oikean kokoinen oppimishaaste, on siihen mielekästä tarttua.
– Ja kun yhdessä sovittu asia on opittu, pitää sitä tietenkin juhlia!
Rangaistusten sijasta mehua ja keksejä. Kuulostaa hyvältä.

Taitoajattelu, joksi Furman lähestymistapaa kutsuu, on lapsille aivan helppo.

– Hämmästyn usein miten hyvin lapset nappaavat heti idean. He näkevät hyvin mitä taitoja heidän itsensä tai toisten lasten tulisi harjoitella ja oppia. Toinen merkittävä asia on se, miten vanhempien työskentely kasvattajien ja opettajien kanssa muuttuu sen myötä, kun aletaan keskittyä lapsen tai nuoren taitoihin.

– Välit lämpenevät vanhempien kanssa. Lähes jokaisessa luokassa on oppilas tai oppilaita, joilla on niin vaikeata, että hänen kanssaan ollaan ihan helisemässä. Silloin välit aikuistenkin välillä saattavat kiristyä ihan turhaan. Paljon on kiinni ihan siitä, että miten ihmisten kanssa puhutaan, niin että kaikilla on hyvä mieli - vaikka käsitelläänkin vakavia ja tärkeitä asioita.

Steinerpedagogiikasta Benillä on kokemusta steinerpäiväkodin vanhempana.

– Steinerpedagogiikassa käytetään lasten luontaista mielikuvituksen voimaa hienosti apuna. Muistan että lapseni tarhassa tehtiin aikuisen silmälle ihan näkymätön hiljaisuuden portti, jonka läpi jokainen lapsi kulki. Ja kas, kun kaikki olivat kulkeneet portin läpi – oli huoneessa aivan hiljaista.

Miten taitoajattelu sopii steinerpedagogiikaan Furmanin mielestä?

– Esimerkiksi temperamentit voisi nähdä erilaisina taitoina. Tasapainoisella ihmisellä on monenlaisia taitoja käytössään ja siihenhän steinerpedagogiikassakin koko ajan pyritään.


Teksti: Pia Pale


Vastuunportaat (www.muksuoppi.fi) on projekti ja verkkosivusto, joka tarjoaa kouluille käytännöllisen mallin toteuttaa restoratiivista oikeutta arjen tuoksinassa. Se opastaa kädestä pitäen niin opettajia kuin oppilaitakin ajattelemaan, että paras ehkäistä vääryyttä ja pahuutta, on puuttua siihen rakentavalla ja väärin tehneen ihmisen ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla.