Teema: Digi ja tulevaisuus 3/2017

Steinerpedagoginen TVT-opetus nyt ja tulevaisuudessa?

IMAG0065.jpgSuvi Korhonen työskentelee steinerkoulun luokanopettaja Kuopion steinerkoulussa. Löytääkseen uusia näkökulmia työhönsä, hän päätti opiskella Humanistisen ammattikorkeakoulun monimuoto-opinnoissa yhteisöpedagogiksi. Haastattelin Korhosta hänen lopputyönsä aiheen tiimoilta eli digitaalisuudesta suomalaisissa steinerkouluissa. Koska Humak:in lopputyöhön kuuluu aina kehittämisnäkökulma ja yhteisöpedagogiikan luonteen mukaan sen tulisi myös hyödyttää yhteisöä, lopputyön yhteistyökumppaniksi eli tilaajaksi löytyi luontevasti Steinerkasvatuksen liitto.
– Molempien tarpeet kohtasivat tämän ajankohtaisen aiheen kohdalla, kertoo Korhonen.

Lopputyötä tehdessään Korhonen on havainnut, että on tekemässä jotain sellaista, mitä muualla maailmassa on jo tehty, mutta Suomesta tutkimusta vielä puuttui. Hän onkin yrittänyt perehtyä siihen, mitä muut ovat aiheesta aiemmin sanoneen ja mitä aiheeseen liittyvää Rudolf Steiner mahdollisesti olisi aikanaan sanonut. Lisäksi Korhonen on kerännyt tietoa suomalaisilta steinerkoulun opettajilta kyselyllä ja haastatteluilla. Keräämänsä aineiston perusteella Korhonen hahmottelee lopputyössään sitä, mitä steinerpedagoginen tvt-opetus mahtaisi olla?

Nykyisin kouluelämässäkin puhutaan tieto- ja viestintätekniikasta, TVT:stä, joka tarkoittaa tietokoneitten lisäksi kameroiden, nauhureiden tai minkä tahansa välineen käyttöä, jota käytetään tieto- ja viestintäliikenteen välineenä. Korhonen kertoo, että TVT:n ei pitäisi olla mitään sellaista, mitä erityisesti opiskellaan, vaan sen tulisi sulautua yhdeksi välineeksi kaiken perinteisen vihkotyön, maalauksen, liikunnan, luokkatoiminnan ja sosiaalisen toiminnan ohella.

Korhonen listaa kolme oleellisinta kohtaa digitaalisuudessa ja tvt-opetuksessa steinerkouluissa:

  1. Opettajan tulee olla tietoinen, mitä on luokan kanssa tekemässä. Hänen tulisi tietää, mitä välineet ovat, miten ne toimivat ja mistä ne ovat tulleet eli mikä on niiden historia. Eikä olisi pahitteeksi miettiä sitäkin, mihin välineiden kanssa ollaan menossa tulevaisuudessa. Opettaja arvioi ja päättää aina itse, mitä hän käyttää opetettavan luokkansa kanssa.
  2. Myös tvt:n kohdalla täytyy pitää mielessä ikäkausiopetus. Ihan alimmilla luokilla liikutaan kokonaisvaltaisesti oppilaiden kanssa, kolmannella luokalla voidaan jo tehdä enemmän käsillä ja isompien kanssa voidaan vähitellen lisätä sellaista tekemistä, joka oikeastaan rajoittuu pään alueella työskentelyyn eli vetoaa ajatteluun ihmisessä.
  3. Digitaalisuus tulisi nähdä mahdollisuutena. Se tuo paljon uusia mahdollisuuksia työstää ja tallentaa sitä, mitä oppilaat itse tuottavat ja pitävät tärkeänä. Joistakin oppilaista digitaalisuus saa aivan uusia puolia ja aktiivisuutta esiin, mitä ei pitäisi väheksyä.

Entä millainen kuva tuli opettajien valmiuksista ja asenteista digitaalisuuteen steinerkouluissa?
– Tosi kirjava: toiset sanovat, etteivät ymmärrä mitään, mutta haluavat oppia ja toiset käyttävät jo suvereenisti, ovat ennakkoluulottomasti lähteneet kokeilemaan laitteita, kertoo Korhonen ja lisää, että molemmissa ryhmissä on sekä nuoria että vanhoja. Iän sijaan opettajan persoona näyttää vaikuttavan enemmän asenteisiin. Eri kyselyissä ja eri kysymyksen asetteluilla kielteistä asennetta digitaalisuuteen steinerkouluissa on saatu enemmän esille, mutta kaiken kaikkiaan Korhonen kertoo, että hänet yllätti eniten se, että ympäri Suomea monet steineropettajat ovat todella kiinnostuneita digitaalisuudesta eivätkä kaikki suinkaan vastusta sitä.
– Tiesin, että on olemassa vastustusta sen takia, että ”se ei ole steinerpedagogista” ja halutaan pitää yllä jonkinlaista lintukotoa, mutta silloin digitaalisuus nähdäänkin usein tosi suppeana, eikä ymmärretä sen mahdollisuuksia. Näitäkin opettajia löytyy vähän joka koulusta.
Digitutor-kurssille osallistujat olivat kiinnostuneita digitaalisuudesta ja asenteiltaan myönteisiä. Mutta niidenkin opettajien keskuudessa, jotka eivät osallistuneet kurssille, vastustusta ei ollut niin paljon kuin Korhonen oli ennakkoon olettanut.

Digiloikkaa perustellaan usein sillä, että tulevaisuudessa koneiden kanssa täytyy osata toimia.
– Se onkin mielenkiintoista, mitä tutkijat ovat arvelleet siitä, mitä ihminen tulee tekemään työkseen tulevaisuudessa, innostuu Korhonen. Toisaalta tulevaisuudessa tarvitaan ihmisiä ja ihmisen pitäisi kehittyä entistä inhimillisempään suuntaan, koska ne ovat taitoja, jotka voidaan valjastaa käyttöön toisten ihmisten kanssa työskennellessä. Mm. tulevaisuudentutkija Gerd Leonhard on sanonut, että digitaalisuus vie ihmisiltä pois työtä, joten ihmisten kannattaisi kehittää itsessään sosiaalisia ja inhimillisiä taitoja, sillä niitä kone ei korvaa. Koneille voidaan sälyttää sellaiset työt, jotka ne helposti pystyvät tekemään eli korvaamaan sellaista ihmistyötä, jossa on laskemista ja joka voidaan automatisoida.

– Kun työ siirtyy koneille, ihmisen ei tarvitse puurtaa aamu kuudesta ilta kuuteen, joten vapautuu aikaa puuhastelulle ja sen miettimiselle, mitä todella olisi mielekästä tehdä. Joutilaisuus voi olla paikka luovuudelle, ellei ihminen vajoa viihdemaailman syövereihin. On aikaa ajatella itse ja saada inspiraatioita vaikka kattopuutarhojen kehittämisestä tai luontopäiväkodeista. Digitaalisuus voi yllättäen tuoda esille myös vastapoolinsa: ihmisen kaipuun luontoon ja luonnonmukaisuuteen sekä käsillä tekemiseen, pohtii Korhonen.

Teksti: Iida-Eija Tilles