Teema: Digi ja tulevaisuus 3/2017

Steinerdigitutor - koulutusta digiin ja tutorointiin

Digitutor.jpg
Teema: Digi ja tulevaisuus / Steinerkasvatus 3/2017
Onko vaikeampaa tehtävää kuin olla digitutor steinerkoulussa? Ehkä tehtävän vaativuudella ei ole eroa oli koulumuoto mikä vain. Kollegan opettaminen ja tukeminen on parhaimmillaan innostavaa yhteistyötä, pahimmillaan kivireen vetämistä. Steinerkoulujen yhteisessä digitutor-koulutuksessa keväällä 2017 osallistuttiin myös Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaariin. Tutorointia enemmän oppilaan aktivointi TVT:n avulla nousi keskeisemmäksi kysymykseksi kevään kurssilla. Alla osallistujien pohdintoja aiheesta seminaarikokemusten kautta peilattuna.

Ajatus siitä, että kaikki vastaukset ovat oikeita, on mielestäni tärkeä.
Kirsi Peräjärvi, Lahden steinerkoulu

Tulevaisuus haastaa oppimisen –seminaarissa peda.netissä koottavia Kasvun kansioita esiteltiin oppilaille paikkana dokumentoida digitaalisesti kaikkea elämässä eteen tulevaa ja itseä kiinnostavaa. Ei ole tarkoitus, että opettaja määrittelee kasvun kansion sisältöä, vaan oppilas toimii ainakin lähes täysin omien ideoidensa pohjalta palaten pohtimaan tekemiään asioita tietoisemmin.

Hyvin vapaana menetelmänä Kasvun kansio jättää hienosti tilaa opiskelijoiden oman luovan näkemyksen toteuttamiselle. Koulumaailmassa ”osittain täytettyjä aukkotehtäviä” on edelleen paljon, jolloin totaalisesti erilaisille lähestymistavoille ei jää tilaa. Ajatus siitä, että kaikki vastaukset ovat oikeita, on mielestäni tärkeä. Jokaista voidaan lähteä tukemaan omista lähtökohdistaan. Kasvun kansio opettaa myös hienosti yhdessä oppimista, sillä asioita voidaan jakaa toisille ja tuottaa yhdessä.

Steinerkoulujen EPC-portfoliojärjestelmän (http://www.epc-group.org/index_uk.html) pohjana on samantapaisia näkemyksiä vapaasta opiskelijalähtöisyydestä, mutta hyvin erilaiseen pakettiin kasattuna. Kehittääksemme tätä maailmaa tasa-arvoisesti juuri niin moninaisiin suuntiin kuin me erilaisina ajattelijoina voimme, tarvitaan tukea, luottamusta ja vapautta omien tuotteidemme kehittelyssä.

Osallistuin seminaarissa myös infograafi-työpajaan (Mari Varonen, JAMK). Tuotteena syntyi yltä löytyvä Steiner-digitutor –kukkagraafi. Kaavioihmisenä koin menetelmän itse hyvin inspiroivana. Sisältöä joutuu puntaroimaan erilaisista näkökulmista ja tuotteena syntyy omannäköinen visuaalinen tiivistys.

Infograafeja ei voi tehdä hätäisesti sohaisten vaan infograafitaiteilijalle muotoutuu väkisinkin aktiivisen tiedonkäsittelijän rooli. Ryhmätyönä kaavioita työstettäessä sisällöistä joudutaan keskustelemaan, jolloin on mahdollista tuottaa yhteisiä elämyksiä.

Syventääkö digitarinan tekeminen taitoa, jonka jo valmiiksi osaa?
Marulla Koponen, Oulun steinerkoulu

Maaliskuussa järjestettiin Jyväskylän Yliopistolla Tulevaisuus haastaa oppiminen -seminaari. Osallistuin tuolloin ”Tarinallisuus oppimisen tukena” sekä ”Koulussa digittää: Kasvun kansio” -työpajoihin.

Ensimmäisessä ”Tarinallisuus oppimisen tukena” -työpajassa Marja Olsonen esitteli omia tai opiskelijoidensa tekemiä videotarinoita. Paikan päällä tarinat vaikuttivat kiinnostavilta ja mukaansatempaavilta, mutta nyt jälkeen päin olen pohtinut niiden tarpeellisuutta ja enemmän kysymyksiä kuin vastauksia on noussut mieleeni.

Mikä on sellainen oppimistehtävä tai opeteltava taito, jonka voi samanaikaisesti opetella sekä tallentaa kuvina tai videona? Syventääkö digitarinan tekeminen taitoa, jonka jo valmiiksi osaa? Millaisia oppimistehtäviä tai projekteja kannattaa tallentaa, jotta ne palvelevat oppimista parhaiten?

Kuitenkin aloitin nyt kolmen oppilaan kanssa tallentamaan paimenpussin tekoa kuvina. Luokalle sattui keväällä tulemaan uusi oppilas, joka vasta aloitti työn, ja näin innostuin kokeilemaan digitarinan tekoa. Valmiiksi tarina (ja oppilaan paimenpussi) tulee toivottavasti ennen kesälomaa. Ryhmän kaksi jäsentä ovat omissa töissään jo pidemmällä, joten heidän tehtävänään on tallentaa työn vaiheita. He eivät tarvitse valokuvausta tai videointia oman työnsä edistämiseen tai uuden oppimiseen. Tarvitseeko vasta työnsä aloittanut valokuvausta omaan oppimiseensa? Kiinnittääkö hän nyt eri tavalla huomiota paimenpussin eri tekovaiheisiin kuin edeltäjänsä? Kiinnittävätkö toiset eri tavalla huomioita paimenpussin tekoprojektiin, kun se nyt pitää tallentaa? Ainakin nyt he tuntuvat miettivät, mistä työvaiheista pitää kuvia ottaa, jotta lopputuloksena olisi mahdollisimman oikea kuvaus koko projektista. Yhdessä tekemistä, yhdessä suunnittelun oppimista hommassa selkeästi on, mutta oppivatko he jotain uutta paimenpussin tekemisestä – en ole varma. Ehkä me esitämme videon ensi syksyn kolmasluokkalaisille ja näin he voivat valmistautua oman työnsä aloittamiseen.

Toisessa työpajassa esiteltiin Jyväskylän kaupungin peda.netiin ideoimaa Kasvun kansiota, sähköistä oppimisalustaa, johon oppilaat voivat tallentaa omia töitään ja projektejaan sekä koulussa että vapaa-ajallaan.

Hyvältä tuntui ajatus, että oppilaat voivat kerätä talteen kaikkea oppimistaan ja osaamistaan tekstin, kuvien ja videoiden muodossa ja, että oppilas itse saa päättää, mitä omaan kansioonsa haluaa tallentaa ja kenelle ne jakaa. Pidin myös ajatuksesta, että opettaja ohjaa oppilaiden peda.net-työskentelyä vähän ja vastuu projekteista on juuri oppilailla: osittain he saivat keksiä aiheensa itse ja annetuissa tehtävissäkin toteutustapa oli usein oppilaiden valittavana. Yhteiset projektit oppilaiden kesken onnistuvat myös hyvin ja tällöin oppilaat voivat jatkaa työskentelyä myös kotonaan. Enää ei tarvitse mennä yhtä aikaa kirjastoon esitelmän tekoon. Näin keväällä tulee mieleen toki kysymys, miten oppilaiden kasvun kansion töitä arvioidaan? Voivatko projektit olla ”oikeaa koulutyötä” ja opettajan arvioitavia vai ovatko ne enemmän oppilaan oman mielenkiinnon kohteita mistä tahansa aiheesta. Aina oppiminen ja tutkiminen on hyvästä, mutta koulussa on tietyt tavoitteet, ja minkä takia peda.netiä koulussa käytettäisiin, jos sinne ei koulutöitä tehtäisi. Alussa kuvailemani paimenpussivideon olisi still-kuvina ja lyhyinä teksteinä voinut hyvin tallentaa kasvun kansioon vähitellen päivittyvänä päiväkirjana.

Kaiken kaikkiaan sähköisen oppimisalustan käyttö kiinnostaa minua kovasti ja monia hyviä puolia siinä on. Kokeilemalla täytyy oppilaiden kanssa lähteä liikkeelle ja ehkä tekemisen kautta löytyy hyvä ratkaisut.

Todennäköisesti hyvin harva opettaja pohtii tietoturvakysymyksiä tarpeeksi
Natalie
Klötzer, Rudolf Steiner skolan i Helsingfors

TVT, yhdessä oppiminen ja oppilaan aktiivisuus
Digitalisaatio on tavallaan päivän kovin sana. Koko maailma digitalisoituu huimaa vauhtia, ja itse olen aika vakuuttunut siitä, että emme osaa tässä vaiheessa edes ennustaa kaikkia tämän prosessin mahdollisia seurauksia. Digitalisaatio on loistava mahdollisuus tasoittaa maailman eri puolilla asuvien ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, mutta samalla pelottavakin uhka, monella eri tavalla. Ne, jotka hallitsevat digin, hallitsevat sitä myöten myös sujuvan arkielämän vaatimat perustaidot, kun taas ne, jotka eivät hallitse digiä saattavat syrjäytyä tai ainakin jäädä osaavampien jalkoihin. Toisaalta digi- ja nettisuohon voi myös upota päänahkaa myöten niin, että siitä tulee elämän ainoa sisältö. Wifin ja muiden langattomien verkkojen terveyshaittoja ollaan vasta nyt oikeasti tutkimassa. Saksassa ja Ranskassa on jo monissa kouluissa suljettu jo olemassa olevia wifiverkkoja terveyssyistä. Digitalisaatio on aikamme suurin kaksiteräinen miekka

Perjantaina 24.3 kävin Marja Olsosen Tarinallisuus opetuksen tukena – pajassa. Hän esitteli videoita, joita tietyn alan opiskelijat olivat tehneet tietyistä teemoista. Minusta tässä oli päästy asian ytimeen, eli siihen, miten digitekniikkaa voi käyttää opiskelijoita aktivoiden niin, että he itse oppivat sekä jonkun tietyn tehtävän tai prosessin että sen tallentamisen digimuotoon esim seuraavan vuoden opiskelijoiden katseltavaksi. Tämän tyyppisten tehtävien toteuttamiseen ei edes tarvita nettiä – videokamera ja tietokone riittävät hyvin. Tämäntapaisia tehtäviä voi toteuttaa myös hyvinkin nuorten oppilaiden kanssa. Omassa koulussamme puutarhatyöskentely tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden. Tämänkaltaiset projektit tukevat myös yhdessä oppimista, jos oppilaat saavat miettiä omaa video- tai valokuvakokonaisuuden toteuttamista esim pienissä ryhmissä tai jopa koko luokka yhdessä.

TVT-taitoja opettaessa tai yhdessä opetellessa on myös tärkeää pitää tietoturvakysymykset mielessään. Osallistuin Jarmo Nevalan Kybertrvallisuus opetuksessa-pajaan, ja totesin, että todennäköisesti hyvin harva opettaja pohtii tietoturvakysymyksiä tarpeeksi. Oppilaiden kanssa käytetään nettiä miettimättä sitä, mihin oppilaiden big dataa saattaa vuotaa tai kuka siitä hyötyy. Oppilaita tulisi ohjata ja kannustaa myös näissä asioissa aktiivisen roolin ottamiseen. ”Digi-aktiivinen” oppilas on saanut opettajiltaan ohjausta ja opetusta niin, että osaa käyttää nettiä mahdollisimman turvallisesti ja arvioida omaa toimintaansa esim Wapissa, Snapissa jne.

Myös netistä voi olla hyötyä yhdessä oppmisen kannalta. Tekstiä, kuvia ja videoita voi jakaa, työstää yhdessä ja tallentaa netin avulla. Eri oppimisympäristöjä käyttämällä oppilaita voi kannustaa yhteistyöhön myös kotona tehtävien koulutöiden osalta. Esim pari- ja ryhmätöitä voi tehdä ”digisti”. Yhdessä oppimista voi myös laajentaa niin, että koululuokka hankkii itselleen ystäväluokan joltain muulta paikkakunnalta tai jopa ulkomailta. Luokat voivat pitää yhteistunteja ja jakaa materiaalia toisilleen.

Itse korostaisin tässä kaikessa oppilaiden omaa tuottamista ja sen dokumentointia. Se ei silti tarkoita, etteikö välillä voisi katsoa luokan kanssa opetusvideoita tai antaa oppilaiden hakea kuvamateriaalia tms netistä ja käyttää sitä tunnilla – niinhän minäkin teen oppilaideni kanssa. Usein on hyvinkin tarkoituksenmukaista, että jokainen oppilas saa hakea omaan projektiinsa sopivaa materiaalia netistä.

Lopuksi voin todeta, että mielestäni digi ei ole koulutyössä mikään itsetarkoitus, vaan väline, jonka avulla oppimista voi tukea, taltioida, syventää ja monipuolistaa.