Steineropettajien ajatuksia

Pitääkö opettajan elää niin kuin opettaa?

Näyttökuva 2017-12-13 kello 12.44.51.png

Teksti: Timo Jantunen

Helsingin kirjamessut kaikessa mittavuudessaan tarjoaa aina myös jotain mielenkiintoista. Tällä kertaa se jokin oli Jarno Paalasmaan haastattelu Kullervo-lavalla ja haastattelijana piispa Björn Vikström. Salissa oli kuulijoita ihan mukavasti ja haastattelu lähti käyntiin asiantuntevin kysymyksin ja vastauksin. Tässä joitakin ajatuksia, joita haastattelu Jarnon Maailman parhaat kasvatusajatukset -kirjan pohjalta minussa herätti:


On paikallaan palata aina aika ajoin kasvatusajattelijoiden viisauksien äärelle miettimään, olisiko heillä jotain annettavaa tähän päivään ja tämän päivän kysymyksenasetteluihin. Erityisesti tämä tietty pätee kolmeen kasvatusajattelijaan, joiden ajatusten pohjalta toimii maassamme myös koulu ja/tai päiväkoteja. Tarkoitan Steineria, Montessoria ja Freinet´tä. On mielenkiintoista myös nähdä, kuinka kaikkien Paalasmaan kirjan sisältämien 10 ajattelijan ajatukset leikkaavat ja yhtyvät joissain kysymyksissä. Usein yhtymäkohtia löytyy juuri lapsilähtöisyyden kohdalta.


Mielenkiintoinen on havainto siitä, että useat näistä ajattelijoista ovat edustaneet aikanaan hyvinkin kerettiläisiä ajatuksia ja silti heistä on kasvanut ´salonkikelpoisia´ kaiken kasvatuksen isiä ja äitejä. Hyvänä esimerkkinä toimii John Dewey, jonka learning by doing, oppiminen tekemisen kautta, on oikeastaan koko uusimman opetussuunnitelman taustalla oleva periaate. Niin: tarvitaanko vielä vaihtoehtokouluja? Eikö peruskoulu ole jo muuttunut aika edistykselliseksi?


Vaihtoehtokoulujen olemassaolon ehto

Yleisen koululaitoksen sisällä tarvitaan vaihtoehtoja pitämään koululaitosta virikkeellisessä liikkeessä, keskustelua yllä. Ja toisaalta on tärkeää, että tietyt, turvallisiksi ja hyviksi koetut vaihtoehdot voivat kehittää pedagogiikkaansa omalta pohjaltaan, omien ajatuksellisten virikkeidensä pohjalta. On kuitenkin selvää, etteivät vaihtoehtokoulut voi linnoittautua ja eristäytyä yleisen koululaitoksen ulkopuolelle, ja tämähän on myös niiden olemassaolon ehto. Toinen seikka, mikä varmasti velvoittaa omalla tavallaan on, että koulun pitää myös toimia tässä ajassa, sen on otettava huomioon yhteiskunnan yleinen kehitys, sen vaatimukset.

Tässä tullaankin mielipiteet herkästi jakavaan kysymykseen opetuksen luonteesta, siitä voiko opetus esimerkiksi olla digitalisaation läpäisemää; voiko kone opettaa jonkin asian jopa paremmin kuin ihminen itse? Mikä on tietokoneiden asema koulussa, onko se väline, vai annetaanko sille myös päämäärän asemaa?

On varmasti niin, ettei tässäkään pidä mennä äärisuuntiin, mutta on havaintoja siitä kuinka tietokone voi elävöittää opetusta ja tehdä siitä vuorovaikutteisempaa ja tietty myös oppilaille kiinnostavampaa. Tämä on oppimismotivaation kannalta merkittävä seikka.

Vikström asetti lopuksi mielenkiintoisen kysymyksen siitä, pitäisikö opettajan itse toimia niin kuin opettaa. Tärkeä kysymys, joka ainakin Rousseaun kohdalla jäi toteutumatta; hän antoi omat lapsensa kasvatuslaitokseen kasvatettaviksi ja jatkoi omien lapsi- ja luontolähtöisten ajatustensa kehittelyä. No hänen ajatustensa pohjalta syntyi merkittävää kasvatusajattelua, mutta tietty oman työn yksiulotteisuus aina epäilyttää: hedelmistään puu tunnetaan on sanonta, joka velvoittaa tiettyyn totuudellisuuteen sanoissa ja teoissa; niiden yhteenohjautumista.

Lähdin Jarnon haastattelutilaisuudesta hyvillä mielin; olin saanut ajateltavaa, saanut pysähtyä hyvien kysymysten äärelle. Uskon, että muut mukana olleet kokivat samaa.


Kirjoittaja Timo Jantunen on tietokirjailija ja pitkän uran tehnyt peruskoulun luokanopettaja.

Matikan ja oppilaan lukutaitoja

Teema: Lukeminen ja kirjoittaminen / Steinerkasvatus 1-2/2017

Opettajan pitää osata lukea oppilaitaan, sanoo Helena Sandell, luokanopettaja ja Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja – Ja se on aivan valtava tehtävä, hän jatkaa. Juttelin hetken Helenan kanssa matematiikasta, opettajan tehtävästä ja monilukutaidosta.

corner-1436620_960_720.jpg

Näkökulma oppimiseen on tärkeä... (kuva: pixabay, commons lisenssi)


“Matematiikka on lukemista erilaisin termein ja merkein. Sanallisia tehtäviä tehtäessä sanon usein oppilaalle, että kirjoita tuo matematiikan kielellä. Se voi olla oppilaalle todella vaikea tehtävä. Matematiikan kielihän on yleismaalimallinen kieli, joka on sama kaikkialla maailmassa. Monilukutaitoa tarvitaan että voi toimia tässä yhteiskunnassa ja matematiikka on osa sitä.

Matematiikan opetusta on koulussa siksi että se kehittää ajattelua. Minua kiinnostaa matematiikan opetuksessa se ajatusprosessi mikä siinä tapahtuu. Olen monta kertaa kokenut, että siinä tapahtuu sellainen lampun syttyminen, että nyt mä tajusin mistä tässä on kyse! Se on hirveän pitkä prosessi ja se vaatii aikaa, opettajan kärsivällisyyttä, ettei opettaja sano esimerkiksi jotain matikan sääntöä, että näin se on, laskekaa näin, vaan että oivallus tulee oppilaista itsestään. Mielenkiintoista on se, että se riippuu niin paljon ryhmästä. Joissain ryhmissä alkaa sellainen kihelmöivä ajatustapahtuma, vaikka kaikki eivät vielä pysty seuraamaan sitä, niin ne jotka pystyvät, kantavat samalla muita siinä prosessissa mukana. Sitten kun yht’äkkiä löydetään esimerkiksi Pythagoraan lause, niin se on ihan käsittämätön hetki. Vitsit, että näinhän se on! Opettaja ei välttämättä näe sitä tajuamisen hetkeä ollenkaan, hänen pitää vaan luottaa siihen oppimisen prosessiin, joka tapahtuu ja pitää huolta siitä, että se myös tapahtuu.

Itseasiassa en oikein usko että oppimista tapahtuu silloin kun oppilaille annetaan valmiita kaavoja, esim ‘piiärtoiseen’. En usko että se on mitenkään syvällistä oppimista, jos sitä prosessia ei ole käyty itse läpi. Eihän se prosessin läpikäyminen sitä takaa että jokainen tajuaa matematiikasta kaiken, mutta se voi auttaa oppilaan ajattelua kehittymään eteenpäin aina pienin askelin. Ja se on paljon tärkeämpää kuin yksittäisten kaavojen oppiminen tai muistaminen.

Tässä tullaan opettajan tehtävään ihan ihmisopillisessa mielessä. Ymmärrän, että tarkoitus on että opettaja ymmärtää oppilasta ja tajuaa miten voi tukea oppilasta oppilaan omassa kehityksessä. Ulkoisesti ei voi antaa mitään oppia, vaan oppilaan pitää ymmärtää sisäkautta, sisäisesti ja opettajan pitää nähdä mikä on se keino miten tämä oppilas ymmärtää, esimerkiksi juuri tätä matematiikan kieltä. Se on ihan valtavan suuri tehtävä! Itseasiassa opettajan taidoista tärkein ja merkityksellisin steinerpedagogiikassa on oppilaanlukutaito.

Kun pystyy lukemaan oppilaita, ei ole tärkeintä se mitä opettaa, vaan se että miten opettaa. Ja samalla kaikin keinoin pitää se aktiivisuus siellä oppilaissa. On saatava oppilaat tarttumaan tahdollaan opetettavaan asiaan. Niin että oppilaat eivät vain istu ja odota että mitä tulee ja ottamaan sitä passiivisesti vastaan - vaan tekemään itse. Oppilaiden innostaminen aiheeseen on haastavampaa mitä vanhempia oppilaat ovat. Minulla oli juuri matematiikan jakso seitsemännen luokan kanssa ja olin jo ihan epätoivoinen kun en saanut luokkaa innostumaan. Lopulta tajusin, että minun on saatava nämä oppilaat liikkumaan ja tekemään itse. Niinpä me menimme seuraavana aamuna läheiselle jalkapallokentälle mittaamaan sieltä kaikki mahdolliset mitat, ympyröiden halkaisijat ym. Kun luokassa laskimme ja vertailimme pinta-aloja, jotka muuten vaihtelivat suuresti, niin oppilaat halusivat mennä itse uudelleen kentälle tekemään tarkistuslaskennat. Siinä kohtaa ajattelin, että jes! Yksi tavoite saavutettu. Ympyrän pinta-alalla on näille nuorille nyt joku merkitys.”


18361419_10155086573919718_1513231868_n.jpg

Helena Sandell on luokanopettaja Rudolf Steiner skolan i Helsingforsissa ja Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja.


Haastattelu ja kuva: Pia Pale

Mielikuvaharjoittelu kannattaa ottaa osaksi lastenkasvatusta

HS MIELIPIDE 7.6.2017
Mietin opettajana, miten kohtaan juuri tämän lapsen seuraavana päivänä.

KEIHÄÄNHEITTÄJÄ Tero Pitkämäki kertoi, mikä on huippu-urheilijan menestykselle välttämätöntä harjoit­telua (HS 4.6.). Hän on huomannut, että isojen parannusten takana on aina mielikuvaharjoittelu. Pitkämäen päässä lentää keihäs juuri ennen nukkumaanmenoa.

On hyvä, että tämänlaatuinen työskentely tuodaan esille. Itse olen tehnyt opettajan työssäni samanlaista mielikuvaharjoittelua kaksikymmentä vuotta. Käyn ennen nukkumaanmenoa ajatuksissani läpi jokaisen luokkani lapsen. Otan hänet ajatuksiini, katson, kuinka päivä on sujunut, ja suuntaan ajatukseni huomiseen. Mietin, miten kohtaan juuri tämän lapsen seuraavana päivänä, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen.

Kertoessani tästä olen saanut osakseni lähinnä huvittuneisuutta ja hymähtelyä. Minua on pidetty ehkä myös omituisena. Pitkämäen ja muiden urheilijoiden kertomana siitä tulee tietysti huippuasia, ja hyvä niin.

Ehkä tällainen työskentely olisi sittenkin hyvä ottaa kas­vattajien käyttöön. Ovathan ­hyvät tulokset lastenkasvatuk­sessa vähintään yhtä tärkeitä kuin urheilussa. Kokemuksesta voin vakuuttaa, että mielikuvaharjoittelun tulokset ovat ihmeellisiä eikä harjoittelua voi koskaan väheksyä.

Veli Körkkö

steinerkoulun luokanopettaja

Vaasa