Onko steinerkoulu täynnä rikkaiden hippien lapsia? Tuleeko kaikista steinerlapsista taiteilijoita? Oppiiko siellä edes lukemaan? Pitääkö lapsi ilmoittaa kouluun jonoon heti synnytyslaitokselta?

Korkeakoulujen arviointineuvoston raportin mukaan steinerkouluun kohdistuneet ennakkoluulot ovat vähentyneet ja sen potentiaalia arvioidaan positiivisemmin kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Silti steinerkouluista liikkuu vielä nykyisinkin epämääräisiä mielikuvia ja väärinkäsityksiä. Vaikka tutkimusta on saatavilla, elää ennakkoluuloja yllättävän paljon. Erilaisuus ruokkii mielikuvitusta ja synnyttää stereotypioita. Vaihtoehtopedagogisten koulujen osalta myös helposti ajatellaan yksittäisestä koulusta tai jopa yksittäisestä opettajasta ja luokasta saadut kokemukset koko pedagogiikan tunnuspiirteeksi.

Osa väärinkäsityksistä on syntynyt myös siitä, kun nykypäivän steinerkoulun käytäntöjä on rinnastettu Rudolf Steinerin 1900-luvun alussa pitämien esitelmien laajoihin aihepiireihin. Osasyy voi olla myös Steinerin käyttämä hankala terminologia. Kaikki Steinerin esitelmät eivät luonnollisestikaan liity steinerkouluihin eivätkä edes kasvatukseen.

Väitteitä steinerkoulusta. Ja vastauksia.

Tekstit ovat Jarno Paalasmaan kirjasta Omassa rytmissä (PS-kustannus) ja Vantaan steinerkoulun nettisivuilta.

Steinerkoulut ovat uskonnollisia.

Steinerkoulut ovat uskonnollisesti sitoutumattomia. Uskonnon opetus järjestetään uskonnonvapauslain ja Opetushallituksen laatimien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Suurin osa oppilaista opiskelee evankelisluterilaista uskontoa tai elämänkatsomustietoa, kuten muissakin kouluissa. Usein kouluissa järjestetään myös esimerkiksi ortodoksinen sekä Kristiyhteisön uskonnon opetus.

Toisaalta steinerkoulun perinteessä monet juhlat lauluineen ja tarinoineen voivat olla hartaita tunnelmaltaan. Alimpien luokkien tunnelmaa voisikin ehkä luonnehtia perusvireeltään yleiskristilliseksi, vaikkakaan esimerkiksi vuodenkiertoon liittyvissä juhlissa uskontoa ei harjoiteta.

Steinerkouluissa kaikki on luovempaa kuin muissa kouluissa.

Luovuus on kykyä ja halua tuottaa jotakin omaa ja uutta. Se on myös uusien näkökulmien löytämistä tuttuihin asioihin. Keskeinen luovuuden elementti on mielikuvitus. Erityisesti alimmilla luokilla pyritään vahvistamaan niin sanottua mielikuvittelun kykyä. Oppiminen tapahtuu tällöin paljolti tarinoiden ja kertomusten avulla, itse tekemällä sekä leikin, taiteen ja erilaisten kädentöiden avulla. Steinerpedagogisen kehitysnäkemyksen mukaan luovaksi aikuiseksi tullaan siten, että ensin saadaan olla luovia lapsia. Myös luovuus ja vapaus ovat sidoksissa toisiinsa. Luovuus syntyy vapauden ilmapiirissä. Steinerkoulussa yritetään tietoisesti luoda hyväksyvä ja avoin ilmapiiri, jossa on turvallista erehtyä. Luovalle leikinomaisuudelle annetaan tilaa. Sen sijaan vältetään luovuutta vaikeuttavia tekijöitä, kuten vertailua korostavaa numeroarvostelua sekä muutoinkin suorittamisen ja kilpailun kulttuuria.

Steinerkouluissa harjoitetaan vapaata kasvatusta

Steinerkoulun keskeisin tavoite on yksilöllisyyteen ja ajattelun vapauteen kasvattaminen. Steinerpedagogiikka ei siis ole niin sanottua vapaata kasvatusta. Vapaus ei ole menetelmä vaan päämäärä. Tavoitteena on sellaisten itsenäisten ja vapaiden ajattelijoiden kasvattaminen, jotka ymmärtävät oman toimintansa syyt ja seuraukset.

Steinerkouluissa opetetaan antroposofiaa

Steinerkoulussa oppilaan henkisen vapauden kunnioittaminen on tärkeää. Näin ollen oppilaille ei myöskään välitetä mitään tiettyä maailmankatsomusta, vaan pyritään siihen, että jokainen luo itse oman maailmankuvansa ja päämääränsä. Esimerkiksi antroposofian opettaminen oppilaille steinerkoulussa olisi yksilöllisen vapauden idean vastaista. Steinerkoulu perustuu Steinerin ideaan, että koulun tulee kasvattaa yksilöitä ajattelun vapauteen eikä ajattelemaan esimerkiksi niin kuin Steiner itse ajatteli.

Antroposofia on käsitteenä vaikeasti yleisesti määriteltävissä, koska yksilöllisen ja ajattelun itsenäisyyttä korostavan luonteensa vuoksi se tarkoittaa eri ihmisille eri asioita

Steinerkoulut ovat poliittisia ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Ne ovat porvareiden lasten kouluja (vaihtoehtoisesti kommunistien kouluja jne.).

Steinerkoulut ovat poliittisesti sitoutumattomia. Steiner (1975) kehitteli sen sijaan yhteiskunnallista kolmijäsennysteoriaa, jossa korostuvat Ranskan vallankumouksessa vapaus, veljeys ja tasa-arvo -iskulauseeksi tiivistyneet ihanteet. Steinerin mukaan kunkin näistä vuoden 1789 ihanteista tulisi painottua tietyillä elämänalueilla. Paljon yksinkertaistaen kuvattuna yhteiskunnan keskeiset toiminnat jaettaisiin niin, että henkisessä ja kulttuurielämässä, kuten kasvatuksessa, tieteessä ja taiteessa, korostuisi yksilön vapaus, talouselämässä painottuisi veljeys (yhteisvastuu, solidaarisuus) sekä oikeus- ja valtioelämässä, kuten politiikassa ja lainsäädännössä, kyse olisi tasa-arvoisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Kun näitä periaatteita sovelletaan liikaa niillä alueilla, joihin ne eivät kuulu, on seurauksena sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Liika vapaus talouden alueella johtaa ongelmiin, kuten riistokapitalismiin, taloudellisen eriarvoisuuden kasvuun ja ympäristötuhoihin. Henkisen toiminnan alueella, kuten tieteessä, taiteessa ja kasvatuksessa, taas luova innovatiivinen kehitys edellyttää vapautta. Käsittelen tätä kolmijäsennystä myös luvussa Kuka steinerkoulussa päättää asioista.

Steinerilla oli fasistisia rotuoppimielipiteitä.

Tällaiseen olen törmännyt vain internetin keskustelupalstoilla. Esimerkiksi pääteoksessaan Vapauden filosofia Steiner esittää päinvastaista. Hänen mukaansa ihmistä on mahdotonta ymmärtää lajikäsitteen, kuten rotu tai sukupuoli, avulla. Yksilön voi selittää vain yksilön itsensä perusteella.

Steineriin kohdistuvat mustamaalausyritykset saattavat luoda vääriä mielikuvia myös itse steinerkouluista. Tutkimusten mukaan steinerkoulun oppilaiden keskuudessa esiintyy kuitenkin poikkeuksellisen vähän rasismia ja äärioikeistolaisuutta. Niedersachsenin Rikostutkimuksen laitoksen professori Christian Pfeiffer on tehnyt aiheesta empiirisen tutkimuksen (Hardorp 2006).

Steinerkouluissa korostuu liikaa yksilöllisyys yhteisöllisyyden kustannuksella tai päinvastoin.

Lähtökohtana on ylittää näennäinen ristiriita yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, vapauden ja tasa-arvon välillä. Jokaisen oppilaan yksilöllisen minuuden ja ainutlaatuisuuden kunnioittaminen juontuu jo ihmiskäsityksestä. Yksilöllisyyden kehitys nähdään omaksi itseksi tulemisena ja ydinminuuden vahvistumisena (ks. tarkemmin luku Ihmiskäsitys). Toisaalta koulun arjessa korostetaan yhteisöllisyyttä ja arvostetaan vahvasti inhimillistä vuorovaikutusta. Myös kasvatuksessa painotetaan vahvasti toisten huomioimista, niin sanottua sydämen sivistystä. Esimerkiksi taide- ja taitoaineiden avulla voidaan ilmaista tunteita, avartaa mielikuvitusta ja oppia tulkitsemaan muita ihmisiä, elämää ja maailmaa eli lisätä yleistä suvaitsevaisuutta. Myös draamapedagogiikkaa hyödynnetään paljon. Ilmaisutaidon lisäksi opitaan ryhmätyöskentelyä ja toisten huomioon ottamista.

Steinerkoulut ovat eliittikouluja, joissa on vain "rikkaiden ja hippien lapsia".

Muodollisesti steinerkoulut toimivat Suomessa yksityiskouluina. Suomessa termi ”yksityiskoulu” on huono, koska maailmalla yksityiskoulut ovat usein niin sanottuja eliittikouluja. Steinerkoulu ei kuitenkaan ole eliittikoulu, vaan koulu niille lapsille, joiden vanhemmat haluavat lapselleen steinerpedagogista kasvatusta. Oppilaat otetaan kouluun ilmoittautumisikäjärjestyksessä, eikä kenenkään koulunkäynti ole varallisuudesta kiinni. Yksityiskouluja steinerkoulut ovat muun muassa siksi, että ne voisivat toimia mahdollisimman paljon omista lähtökohdistaan. Steinerkoulua ei kehitetä ensisijaisesti valtiovallan tai talouselämän vaatimuksista. Ihmisen ei tulisi olla yhteiskunnan kaltainen, vaan yhteiskunnan ihmisen kaltainen. Toki tiettyä valikoitumista tapahtuu jo siinä, että tavallisuudesta poikkeavan kouluvalinnan tekeminen edellyttää ainakin jonkin verran tietoista kasvatusasennetta.

Steinerkoulu on jälkeenjääneiden ja kehitysvammaisten lasten koulu.

Suomessa steinerkoulut tarjoavat yleisopetusta perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Steinerkouluilla ei keskimäärin ole sen parempia resursseja kuin tavallisillakaan kouluilla vastata erilaisista kehityshäiriöistä tai oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden tarpeisiin. Kuitenkin Helsingissä toimii Marjatta-koulu, Lahdessa Sylvia-kodin koulu ja Orivedellä Joonas-koulu. Nämä kolme oppilaitosta soveltavat steinerpedagogiikkaa erityistä huolenpitoa vaativien lasten opetuksessa.

Steinerkoulu on saksalaisten koulu.

Saksassa ja yleisestikin Keski-Euroopassa on toki paljon steinerkouluja. Myös ensimmäinen steinerkoulu perustettiin Saksaan vuonna 1919. Tämän Stuttgartin Vapaa Waldorf -koulun perustaja oli saksalainen kauppaneuvos ja tehtailija Emil Molt. Steinerpedagogiikan luoja oli itävaltalainen Rudolf Steiner. Steinerkouluja toimii ympäri maailmaa yhteensä jo yli tuhat. Suomen steinerkouluissa oppilaat ovat tietenkin pääosin suomalaisia. Monissa steinerkouluissa saksaa voi kuitenkin opiskella yhtenä vieraana kielenä.

Steinerkoulu on "hippien huuhaata", joka ei valmista lapsia ja nuoria yhteiskunnan todellisiin vaatimuksiin.

On totta, että ideana on toimia mahdollisimman paljon omista lähtökohdista eli siitä, mitä on ihminen ja mitä on hyvä kasvatus. Opetusta ei rakenneta selkeästi valtiovallan, talous- ja työelämän tarpeista käsin. Steinerkoulun perimmäisenä päämääränä ei ole ihmisen sopeuttaminen tehokkaaseen yhteiskuntaan, vaan ihmiseksi kasvaminen. Arvojen näkökulmasta ihmisenä kasvaminen tarkoittaa sitä, että omassa itsessään, elämässään ja toiminnassaan toteuttaa enemmän klassisia arvoja eli totuutta, kauneutta (estetiikka) ja hyvyyttä. Suorituspainotteisen ja egoistisen kulttuurin aikana koulutuspolitiikassa korostuu vahvana hyötyarvo ja uusliberalismi. Todellisuudessa se, että koulu pyrkii kasvattamaan itsenäisiä, yhteistyökykyisiä, luovia ja moraalisia persoonallisuuksia, on kuitenkin myös yhteiskunnan ja työelämän etujen mukaista.

Hippejä steinerkouluissa tuskin on enemmän kuin muissakaan kouluissa. Jos hippiydellä tarkoitetaan rauhan ja suvaitsevaisuuden korostamista ja materialismin kyseenalaistamista, yhtäläisyyden steinerkouluihin voi nähdä.

Steinerkouluissa ei käytetä kirjoja.

Pitää paikkansa, että oppikirjoja käytetään hyvin vähän varsinkin alimmilla luokilla. Koulu- ja opettajakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Perusideana on, että oppilas tekee itse ikävaihettaan vastaavalla tavalla kirjat eli niin sanotut työvihot ja saa näin omakohtaisen suhteen käsiteltyihin asioihin. Työvihkojen tekeminen antaa runsaasti mahdollisuuksia sekä tahdon (mm. kyky tarttua asioihin ja aloitteellisuus) kasvatukselle että luovuudelle (ks. myös luku Oppikirjat tehdään itse).

Steinerkouluissa ei ole läksyjä.

Steinerkouluissa on toki läksyjä, ja mitä isommista oppilaista on kysymys, sitä enemmän niitä on. Alkuopetuksen luokilla ei vielä ole varsinaisia läksyjä, tai ne ovat luonteeltaan erilaisia kuin useimpien mielikuvat perinteisistä kotitehtävistä ja läksyistä. Joskus alkuopetusvaiheessa saatetaan antaa esimerkiksi opetukseen liittyviä piirustustehtäviä tai keskustelutehtäviä vanhempien kanssa. Jos halutaan esimerkiksi opettaa ja totuttaa säännölliseen työntekoon koulun ulkopuolisenakin aikana, opettaja saattaa vaikkapa heti 1. luokan syksyllä antaa kotitehtävän, jota vanhempien tuella tehdään säännöllisesti tiettyinä päivinä. Se voi olla esimerkiksi jonkun kotityön tekeminen, siivous tai roskien vieminen.

Steinerkouluissa ei ole numeroarvostelua eikä kokeita.

Alaluokilla vältetään lasten testaamista, pisteytystä ja vertailua sekä toisiinsa että yleiseen keskitasoon nähden. Sen sijaan pyritään kannustavaan, yksilölliseen ja oppilaan omiin kykyihin suhteutettuun palautteeseen. Tähän soveltuvat sanalliset luonnehtivat lausunnot, joilla voidaan tukea myös yhteishengen luomista. Numeroarvioinnissa korostuu sen sijaan oppilaiden keskinäinen vertailu ja kilpailu.

Alaluokilla ei ole perinteisiä kokeita. Yleensäkin kokeita vältetään käyttämästä vallan välineenä. Niillä ei haluta painostaa oppilasta pänttäämään, eikä niitä käytetä korostamaan tietyn aineen tärkeyttä. Oppilaan kiinnostusta eri aiheita kohtaan ja opiskelumotivaatiota pyritään lisäämään opetuksen konkreettisuuden, elämyksellisyyden ja taiteellisuuden avulla. Pasi Reinikaisen (2007) luonnontieteen osaamista käsittelevän väitöskirjan tutkimustulokset osoittavat, että mitä enemmän kokeita tehdään, sitä pinnallisemmaksi ja heikommaksi oppiminen jää.

Steinerkouluissa ei katsella televisiota eikä opetuksessa käytetä tietokoneita.

Steinerkoulut ovat perinteisesti hyvin välinekriittisiä ja kehittävät pedagogiikkaansa ensisijaisesti ihmistä ja lapsen kehitystä tutkimalla. Tämä varmistaa sen, että steinerkouluissa ei vedetä digiövereitä eikä astuta digiloikkaa yli. Muutoksen nopeus ja rajuus ympärillämme on kuitenkin niin suuri, että se vaikuttaa kaikkien koulujen opetussuunnitelmiin ja toimintakulttuuriin. Steinerkoulujen yhteisessä ops-runkoprojektissa edettiin rauhallisesti ihmiskäsitys, oppimiskäsitys ja arvopohja -keskusteluista konkretiaan. Digitaitoja tarvitaan, mutta painopiste on sosiaalisen pääoman kasvatuksessa. Moraalisen mielikuvitukseen ja sosiaalisuuteen kasvattamisen tarve on yhä silmiin pistävämpi. Siinä tietoteknologia voi olla vain yksi väline. 

Tällä hetkellä steinerkoulut tulkitsevat ihmisyyteen kasvun tavoitteen niin, että painopiste on inhimillisessä, kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa ja eettisen kasvatuksen kysymyksissä. Digilaitteiden käytössä suositaan oppilasta aktivoivia ja yhdessä tekemistä korostavia muotoja. Digiteknologiaa ei kuitenkaan käytetä siksi että se on digiteknologiaa. Tieto- ja viestintäteknologia on perusteltu väline ja työkalu muiden joukossa.

Tämä kappale Jarno Paalasmaan pääkirjoituksesta. Lue lisää: Steinerkasvatus 3/2017 Digi ja tulevaisuus 

Steinerkoulussa ei opi lukemaan. Siellä vaan leikitään ja kerrotaan satuja.

Steinerkoulussa oppii lukemaan. Toki yksilölliset erot lukemaan oppimisen ajankohdassa voivat olla totuttua suurempia, eikä esimerkiksi tavoitetta lukemaan oppimisesta 1. luokan jouluun mennessä pidetä oleellisena. Totta on kuitenkin, että eläytymiskykyä lisäävillä saduilla ja tarinoilla on keskeinen merkitys alimpien luokkien opetuksessa. Satujen ja kertomusten kuuntelu luo sisäisiä mielikuvia, eli lapsi kuvittaa mielessään satua. Nämä mielikuvat synnyttävät tutkijoiden mukaan kyvyn empatiaan. Hyvä satu laajentaa tietoisuutta ja muokkaa käsitystä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Tarinat opettavat tunteiden käsittelyä, ja niiden kuunteleminen on hyvä lääke nyky-yhteiskunnassa yleiseen välinpitämättömyyteen.

Steinerkoulussa ei opi mitään.

Steinerkoulussa oppii pääsääntöisesti samat asiat kuin peruskoulussakin, mutta eri tavalla, usein taiteen ja tunteen avulla. Kuitenkin steinerpäiväkodeissa ja alimmilla luokilla tietoa ja älyllisyyttä painottavan opetuksen sijasta annetaan lapsen kehollisten toimintojen kypsyä ja kasvaa rauhassa. Lapsi saa olla lapsi, ja vähitellen ja vaiheittain siirrytään aikuisten itseohjattuun tiedostavaan ja kognitiiviseen maailmaan.

Ylioppilaskirjoitusten tulosten perusteella laaditut lukioiden ranking-listat eivät kerro opetuksen tasosta eivätkä paljon muustakaan. Lähinnä ne kertovat oppilasaineksen lähtötasosta eli lukion keskiarvorajasta ja vanhempien, erityisesti äidin, koulutustasosta (Tiede-lehti 5/2008). On kuitenkin mielenkiintoista, miten hyvin steinerkoulut sijoittuvat näillä listoilla siitäkin huolimatta, että ylioppilaskirjoitukset mittaavat vain tiettyä tiedollista kypsyyttä ja steinerkoulujen lukiot painottavat kokonaisvaltaista sivistystä ja niissä on paljon työharjoitteluja, leirikouluja, kädentöitä ja taideaineita. Ylioppilaskirjoitusten sijaan kiinnitetään huomiota sosiaalisiin taitoihin ja tunne-elämän kehitykseen. Kaiken lisäksi osassa steinerkoulujen lukioista ei ole ollut edes keskiarvorajaa.

Steinerkouluissa ollaan paljon ulkona.

Väite pitää paikkansa varsinkin alimmilla luokilla. Säännöllisen liikunnan lisäksi ulkoiluun on muitakin perusteita. Tyypillisesti 1. ja 2. luokalla kouluviikko alkaa kävelyretkellä lähiympäristön metsiin. Jotkut luokat tekevät retken aina samaan paikkaan, joka tulee näin ”omaksi”, läheiseksi ja tärkeäksi. Toisinaan taas tehdään pidempi retki johonkin erityiseen luontokohteeseen. Retkille lähdetään säästä riippumatta ja kaikkina vuodenaikoina, koska lapsille halutaan välittää intensiivisiä kokemuksia luonnosta, vuodenajoista ja sääilmiöistä liikunnan lisäksi. Tunnesidettä luontoon vahvistetaan myös esimerkiksi työskentelemällä pellolla ja puutarhassa. Jo alimmilla luokilla oppilaat voivat osallistua sadonkorjuutöihin. Toisella luokalla esimerkiksi kylvetään viljaa, joka sitten kolmannella luokalla korjataan, puidaan, jauhetaan ja käytetään leivän leipomisessa.

Steinerkouluissa kaikki on luovempaa kuin muissa kouluissa.

Luovuus on kykyä ja halua tuottaa jotakin omaa ja uutta. Se on myös uusien näkökulmien löytämistä tuttuihin asioihin. Keskeinen luovuuden elementti on mielikuvitus. Erityisesti alimmilla luokilla pyritään vahvistamaan niin sanottua mielikuvittelun kykyä. Oppiminen tapahtuu tällöin paljolti tarinoiden ja kertomusten avulla, itse tekemällä sekä leikin, taiteen ja erilaisten kädentöiden avulla. Steinerpedagogisen kehitysnäkemyksen mukaan luovaksi aikuiseksi tullaan siten, että ensin saadaan olla luovia lapsia. Myös luovuus ja vapaus ovat sidoksissa toisiinsa. Luovuus syntyy vapauden ilmapiirissä. Steinerkoulussa yritetään tietoisesti luoda hyväksyvä ja avoin ilmapiiri, jossa on turvallista erehtyä. Luovalle leikinomaisuudelle annetaan tilaa. Sen sijaan vältetään luovuutta vaikeuttavia tekijöitä, kuten vertailua korostavaa numeroarvostelua sekä muutoinkin suorittamisen ja kilpailun kulttuuria.

Steinerkouluissa koulukiusaamista on vähemmän (tai enemmän) kuin muissa kouluissa.

Usein voi ollakin näin. Asiaa ei tietääkseni ole selvitetty vertailevilla tutkimuksilla. Nykyisin kuitenkin kouluissa koulumuodosta riippumatta tehdään kiusaamisen vähentämiseksi kaikki, mitä vain osataan, ja kouluilta edellytetään lakisääteisestikin esimerkiksi kiusaamisen torjuntasuunnitelmaa. Näkyvää kiusaamista (esimerkiksi käsiksi käyminen, tavaroiden anastaminen ja nimittely) suurempi ongelma on näkymätön kiusaaminen. Tätäkin voi joka tapauksessa yrittää havainnoida ja tunnistaa. Stakesin tutkimusprofessori Tytti Solantauksen (2008) mukaan kyse on esimerkiksi siitä, kun jonkun puheen päälle puhutaan, jonkun tullessa paikalle luodaan merkitseviä silmäyksiä tai huokaillaan kuuluvasti, jonkun jutuille ei naureta, jonkun keskustelunavauksiin ei tartuta, jollekin ei kohdisteta puhetta tai jostakusta puhutaan takanapäin pahaa. Myös psykologian professori Christina Salmivalli (2003; 2008) on tutkinut laajasti koulukiusaamista. Salmivallin ja hänen tutkimusryhmänsä kehittämä KiVa Koulu -hanke (kiusaamisen vastainen ohjelma) tarjoaa monipuolisesti keinoja kiusaamisen vähentämiseksi. Nykyään useimmat steinerkoulut ovat mukana VERSO-toiminnassa.  Verso eli vertaissovittelu on Suomen sovittelufoorumin kehittämä oppilaita osallistava menetelmä, jolla tartutaan jo pieniinkin mielipahatilanteisiin. Näin vähennetään varsinaisen kiusaamisen kehittymistä.

Mitä steinerkouluissa voidaan tehdä näiden yleisten keinojen lisäksi? Periaatteessa ainakin kiusaamisen havaitsemiseen ja varhaiseen puuttumiseen on steinerkoulussa hyvät edellytykset, koska yleensä sekä oppilaat, opettajat että vanhemmat tuntevat hyvin toisensa. Pysyvät kasvatussuhteet ja johdonmukainen luokkayhteisön ryhmäyttämistyö helpottavat kiusaamisen ehkäisemistä. Alaluokilla steinerkoulun opettajat myös keksivät ja kertovat paljon moraalitarinoita. Näiden niin sanottujen sosiaalisten tarinoiden etuna on hienovaraisuus, eli niissä ei ole vaarana satuttaa ketään. Vaikka moraalitarinat eivät liity suoraan luokan senhetkiseen tilanteeseen ja tapahtumaan, ne ovat käytännössä monesti osoittaneet vaikuttavuutensa. Kiusaaminen liittyy keskeisesti tunnekasvatuksen kokonaisuuteen, jota käsittelen tarkemmin luvussa Tunnekasvatuksen tarve. (Omassa rytmissä, PS-kustannus)

Steinerkouluissa lapset otetaan huomioon yksilöinä.

Tähän kaiketi pyritään kaikissa kouluissa kasvatussuuntauksesta riippumatta. Steinerkoulun lähtökohdissa eli ihmiskäsityksessä jokainen oppilas nähdään ainutkertaisena ja yksilöllisenä minuutena. Yksilöllisyyden huomioiminen konkretisoituu myös opetusmenetelmissä, ikäkausien huomioimisessa ja esimerkiksi oppilasarvioinnissa. Yksilöllisyyteen ja yhteisöllisyyteen kasvaminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

Steinerkouluja ylläpidetään veronmaksajien rahoilla. Tämä ei ole oikein.

Toki on oikein. Perusopetus on maksutonta, ja tuen puuttuminen tekisi vaihtoehtokouluista varakkaan väen kouluja. Steinerkoulujen oppilaiden vanhemmat maksavat samalla tavalla veroja kuin peruskoululaistenkin vanhemmat, ja maksuton perusopetus on yksi vastine verojen maksamisesta. Keskimäärin steinerkoululaiset tulevat yhteiskunnalle jopa hiukan halvemmiksi, koska usein vanhemmat osallistuvat kustannuksiin (kuten koulurakennukset) talkootyöllä, varainhankinnalla ja tukimaksuilla.

Lapsen kasvatuksen päävastuu tulisi olla hänen omilla vanhemmillaan. Vanhemmilla tulee olla varallisuudesta riippumatta valinnanmahdollisuus myös koulukasvatuksen suhteen. Ylhäältä päin ei tulisi liian vahvasti määrätä, minkälaista kasvatuksen pitää olla. Vanhempien perustamat steinerkoulut ovat todellista ruohonjuuritason kansalaisaktiivisuutta ja osa nykyaikaista kansalaisyhteiskuntaa. Vaihtoehtojen olemassaolo on myös filosofisesti perusteltua. Kasvatus ja opetus rakentuvat aina jonkinlaisesta ihmiskäsityksestä – oli se sitten tiedostettu tai ei. Koska emme ole saavuttaneet yksimielisyyttä siitä, mitä on ihminen tai edes mitä on hyvä kasvatus, on perusteltua antaa erilaisten inhimillisten vaihtoehtojen toteutua.

Steinerkoulut eivät tee riittävästi yhteistyötä peruskoulujen kanssa.

Molemminpuolista hedelmällistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä pitäisi olla vielä paljon nykyistä enemmän eri koulumuotojen välillä. Myönteistä kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Esimerkiksi steinerkoulun opettajien koulutuslaitos Snellman-korkeakoulu on viime vuosina pyrkinyt määrätietoisesti lisäämään vuorovaikutusta muiden opettajankoulutuslaitosten kanssa. Myös steinerkoulujen ja paikallisten lukioiden käytännön yhteistyö esimerkiksi lukion harvinaisimpien kurssien järjestämisessä on yleistä.

Steinerkouluissa on nykyisin vain pientä tyylillistä eroa peruskouluihin

On totta, että nykyisin Opetushallituksen opetussuunnitelman perusteet raamittavat myös steinerkoulujen oppisisällöt. Suurempi ero on siinä, miten ja milloin tietyt aiheet opetetaan. Pääsääntöisesti steinerkoulussa opetetaan samat asiat kuin peruskoulussa, mutta eri ikävaiheessa ja eri tavalla (itse tekemällä, usein taiteen ja tunteen avulla). Myös opetussuunnitelman taustalla olevissa arvoissa, ihmiskäsityksessä, tietoteoriassa ja taidekäsityksessä on oleellisia eroja.

Lapsen ja nuoren pitäisi päästä välillä "vaihtamaan maisemaa". Ei ole tervettä eikä normaalia olla 12 vuotta samalla koulunpihalla samojen oppilaiden ja opettajien kanssa.

Yhtenäiskouluajatus on osittain levinnyt myös peruskouluihin, ja pitkäaikaisten kasvatussuhteiden merkitystä korostetaan yleisesti. Jo steinerkoulun oma rakenne ennakoi yhtenäistä perusopetusta, ja 12-vuotinen yhtenäiskoulu -periaate jopa laajensi käsitettä. Steineryhtenäiskoulussa oppilaat käyvät samaa koulua ensimmäiseltä luokalta ylioppilaaksi asti. Sekä perusasteen että lukion sisältävässä yhtenäiskoulurakenteessa onkin paljon nuoren kehitystä tukevaa. Osa kurssimuotoisen lukion ongelmista (esim. rakenne ei tue yhteisöllisyyttä) vältetään, kun luokkayhteisö pysyy pääpiirteissään samana ja luokalla on oma kotiluokkansa. Yhteydet alaluokkiin ja tutut aineenopettajat säilyvät koko lukion ajan. Lukioajan yhteiset leirit, kuten Lapin-leiri, maatalousleiri ja omin töin rahoitettu kulttuurihistorian leiri eli niin sanottu päättömatka, sekä näytelmäprojektit kehittävät oppilaiden yhteisöllisyyttä. ”Maiseman vaihtoa” tapahtuu muun muassa työharjoitteluiden ja vaihto-oppilastoiminnan avulla.

Jos steinerkoulujen määrän annetaan kasvaa rajattomasti, se nakertaa pohjaa toimivalta peruskoulujärjestelmältä.

Tästä ei ole pelkoa. Uusia yksityiskoulujen opetuksenjärjestämislupia on ollut erittäin vaikea saada, ja vaikka uusia steinerkouluja perustetaankin, ne ovat kokoluokaltaan joka tapauksessa hyvin marginaalisia. Steinerkoulujen osuus Suomen kouluista on nykyisin korkeintaan noin kahden prosentin luokkaa. Selkeä vaihtoehto on hyvä olla olemassa, eikä haittaisi, jos steinerkoulujen osuus olisi vaikkapa viiden prosentin luokkaa.

Jotta pääsee steinerkouluun, lapsi pitää ilmoittaa kouluun heti syntymän jälkeen.

Edelleen monet vanhemmista ilmoittavat lapsensa steinerkouluun heti lapsen syntymän jälkeen. Tämä on siinä mielessä perusteltua, että oppilaiden ottaminen ensimmäiselle luokalle tapahtuu ilmoittautumisikäjärjestyksessä. Jos halukkaita on paljon, on käytännöstä seurauksena se, että vain ne lapset, joiden vanhemmat ilmoittavat heidät mahdollisimman pian syntymän jälkeen, pääsevät steinerkouluun. Scheininin (1990) väitöskirjan mukaan esimerkiksi Helsingin Rudolf Steiner -kouluun ei syksyllä 1989 otettu edes jonoon yli vuoden ikäisiä. Lapsen ikä päivissä ilmoittautumishetkellä on siis määräävä kriteeri.

Nykypäivänä monet vanhemmista ilmoittavat lapsensa steinerkouluun kuitenkin vasta koulunalkamista edeltävän vuoden aikana. Steinerkouluihin ei pääsääntöisesti enää olekaan aiempien vuosien kaltaista suurta "tunkua". Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet niin uusien steinerkoulujen syntyminen, ikäluokkien pieneneminen kuin peruskoulun piirissä tapahtuneet uudistukset ja sen nykyisin hyvä mainekin. Tosin steinerkoulujen kokonaisoppilasmäärä on tasaisessa pienessä kasvussa, ja osa steinerkouluista joutuu yhä jättämään halukkaita jonoon.