Poissaolot

Teksti

Sodankylän kunnan sivistyspalveluiden ohjeistus koulupoissaoloihin perusopetuksessa

 

Oppilaan poissaolot peruskoulussa

- Luvan poissaoloon myöntää opettaja (enintään 5 pv) tai rehtori (yli 5 pv). Huoltaja ei voi

myöntää lapselleen poissaololupaa. (PoL 26§, 35§, Sivistystoimen johtosääntö 6§, 7§)

- Lähtökohtaisesti perheen lomamatkat järjestetään lähtökohtaisesti koulujen loma-aikoina.

- Poissaolot voivat olla indikaattori erilaisista haasteista (esim. liittyen kouluun/oppimiseen,

koulumatkaan, kaverisuhteisiin, terveydentilaan tai perhetilanteeseen)

- Koulun aikuisten tehtävä on tukea tasapuolisesti jokaista oppilasta tämän kasvussa ja

kehityksessä kohti hyvää aikuisuutta.

- Paljon koulusta poissaoleva lapsi tarvitsee usein koko kouluyhteisön tukea. Hänelle tulee

antaa aikaa ja tilaa tulla uudelleen yhteisön jäseneksi, mahdollisuus tulla kuulluksi ja

tuntea, että hänestä välitetään. Runsaat poissaolot haittaavat koulutyötä syystä

riippumatta.

- Varhaisen puuttumisen avulla on todennäköisempää, että oppilaan tilannetta voidaan

auttaa ja suunta saada käännettyä

- Poissaolojen seurannan toimivuus edellyttää sekä kodin että koulun sitoutumista asian

hoitamiseen, selkeitä pelisääntöjä ja koko kouluyhteisön ennalta ehkäisevää toimintaa.

”Miksi puuttuminen voi olla hankalaa?”

- Luokanopettajat/luokanvalvojat/ryhmänohjaajat kokevat usein vaikeana puuttua

poissaoloihin, kun huoltaja on hyväksynyt poissaolot Wilmassa tai taustalla on oppilaan

kokema fyysinen oire tai sairaus.

- Poissaoloihin puuttuminen voi olla vaikeaa, jos huoltaja ei tunnista ongelmaa eikä lähde

yhteistyöhön.

- Huoltajille ja oppilaille tieto matalasta puuttumiskynnyksestä Wilman kautta ja

vanhempainilloissa. Huoltajille tulee korostaa heidän rooliaan tukea lastensa

koulunkäyntiin, jotta koulusta ei jäätäisi pois kevyin perustein. Tiedotus ja selkeä malli

tuovat myös ennaltaehkäisevää vaikutusta. 

 

Toimenpidemalli

  1. Yhteistyö huoltajan kanssa

- Huoltaja on aina velvollinen ilmoittamaan koululle lapsen poissaolon syyn ja keston

mahdollisimman pian. Mikäli ilmoitusta ei tule, luokanopettaja tai -valvoja on yhteydessä

huoltajaan viimeistään kolmantena poissaolopäivänä.

- Jos poissaolon syy on etukäteen tiedossa, huoltaja anoo oppilaalle hyvissä ajoin

poissaololupaa: enintään 5 vrk luokanopettajalta tai -valvojalta, enemmän kuin 5 vrk

koulun rehtorilta.

- Oppilaan ja huoltajan velvollisuus on ottaa selville tehtävät poissaolon ajalta ja huolehtia

siitä, että poissaolojakson jälkeen tehtävät on suoritettu annettujen ohjeiden mukaisesti.

 

  1. Toimenpiteet runsaiden poissaolojen takia

- Luokanopettaja tai luokanvalvoja on yhteydessä huoltajaan. (PoL 31a§)

- Koulu järjestää tarpeellisen määrän tukitunteja, mikäli poissaolo johtuu sairaudesta. (PoL

30§)

- Luokanopettaja/luokanvalvoja kutsuu koolle monialaisen asiantuntijaryhmän ja huolehtii,

että tapaamiseen on kutsuttu myös muut tarvittavat yksilöllisen opiskeluhuollon tahot

(kuraattori, terveydenhoitaja) ja tarvittaessa muut yhteistyötahot (esim. etsivä nuorisotyö,

sosiaalitoimi, perheneuvola)

-Luokanopettaja/luokanvalvoja huolehtii siitä, että monialaiseen asiantuntijaryhmän

tapaamiseen osallistuu myös oppilas ja huoltaja.

-Koollekutsuja huolehtii, että oppilashuoltolomakkeet ovat mukana monialaisen

asiantuntijaryhmän tapaamisessa ja että ne ovat asianmukaisesti täytetty

(suostumuslomake ja oppilashuoltokertomus).

- Mikäli oppilaan poissaolojen määrä ylittää 20 % pidetyistä oppiaineen tunneista,

selvitetään, mitä tukitoimia tarvitaan, jotta oppilas saavuttaa opetussuunnitelmassa

määritellyt tavoitteet.

- Tässä yhteydessä monialainen asiantuntijaryhmä arvioi myös oppilaan pedagogisen tuen

tarpeen.

HUOMIO:

Poissaolojen tuntimäärä on ohjeellinen: vaikka poissaolotunteja olisi alle tämän ohjeellisen rajan,

mutta opetushenkilöstöllä on huolta lapsen tilanteesta, tulee oppilaan asiassa kutsua koolle

monialainen asiantuntijaryhmä.

  1. Epäselvät poissaolot

- Mikäli ilmoitetut poissaolon syyt ovat epäselviä, siirrytään luvattoman poissaolon

toimenpidemalliin.

- Epäselväksi poissaoloksi katsotaan esim. tapaus, kun sairaaksi ilmoitettu oppilas osallistuu

poissaolon aikana kouluajan ulkopuolella muihin yleisiin tilaisuuksiin, liikkuu aktiivisesti

kodin ulkopuolella tai jos poissaolot toistuvasti ”kuitataan” huoltajien toimesta.

Yli 50 tuntia

 

Oppilaan luvattomat poissaolot peruskoulussa

Luvan poissaoloon myöntää opettaja (enintään 5 pv) tai rehtori (yli 5 pv). Huoltaja ei voi myöntää

lapselleen poissaololupaa. (PoL 26§, 35§, Sivistystoimen johtosääntö 6§, 7§)

Toimenpiteet luvattoman poissaolon jälkeen:

 

  1. Luvaton poissaolo

- Luokanopettaja tai luokanvalvoja on yhteydessä huoltajaan. (PoL 36a§)

- Jos oppilas on poissa koulusta luvattomasti, seuraamuksena on enintään 2 tuntia jälki-

istuntoa. (PoL 36§)

- Koulu voi järjestää poissaolosta johtuen tukitunnin, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi.

- Koulu ilmoittaa tukitunnin ajankohdan huoltajalle ja tämän tehtävä on huolehtia lapsi

tukitunnille.

 

  1. Toistuva luvaton poissaolo

- Huoltaja kutsutaan koululle monialaisen asiantuntijaryhmän tapaamiseen. (PoL 31a§)

- Monialaisen asiantuntijaryhmän kutsuu koolle luokanopettaja tai luokanvalvoja, jolla on

velvollisuus seurata oppilaidensa poissaoloja

- Monialaiseen asiantuntijaryhmään kutsutaan rehtori, oppilas, huoltaja,

luokanopettaja/luokanvalvoja, kuraattori ja terveydenhoitaja. Tarpeen mukaan myös opo

tai erityisopettaja.

- Monialaisessa asiantuntijaryhmässä sovitaan poissaolojen seurannasta ja sovitaan

seurantapalaveri 1-2 kk päähän ensimmäisestä monialaisesta asiantuntijaryhmästä.

- Mikäli poissaolot jatkuvat, oppilaalle annetaan kirjallinen varoitus. (PoL 36§)

- Kirjallisen varoituksen jälkeen koulu voi erottaa oppilaan määräajaksi. Koulu huolehtii

koulunkäynnin tuesta erottamisen aikana. (PoL 36§)

 

  1. Yhteistyö huoltajan kanssa

- Koulu toimii yhteistyössä huoltajan kanssa koko prosessin ajan.

- Luokanopettaja tai luokanvalvoja on velvollinen tekemään lastensuojeluilmoituksen, mikäli

oppivelvollisuuden suorittaminen vaarantuu.

- Mikäli vanhemmat eivät huoltajina hoida velvollisuuttaan lapsen oppivelvollisuuden

toteutumisesta, laki velvoittaa ilmoittamaan asiasta poliisille ja vaatimaan

sakkorangaistusta. (PoL 25§, 45§)

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä