Sulje
Käynnistetään Info TV-näkymää (JavaScript pitää olla sallittuna)

tammikuun tiedote

 

Matematiikan jaksossa harjoitellaan lukuja 11- 19 sekä kellonaikoja.

Äidinkielessä opettelemme vierasperäiset kirjaimet ja jatkamme säännöllisen lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelua. Muistuttelemme, että kaikilla on edelleen tavoitteena saada lukudiplomi luetuksi ennen kesäkuun alkua.

Liikunnassa hiihdämme ja luistelemme sään salliessa hiihtolomaan asti. Aloitamme luistelusta liikuntatunneilla keskiviikkona ja torstaina. Luistinten jalkaan laittamista on hyvä harjoitella kotona, vaikka nauhojen kiristämisessä autetaankin. Myös monojen kiinnittämistä suksiin pitäisi harjoitella. Kannamme sukset ladulle ja laitamme sukset jalkaan vasta siellä. Pakkasraja ulkoliikuntaan on -17 astetta. Tarkempia ohjeita liikunnan jaksosuunnitelman mukana. Kevätlukukauden aikana on myös viisi uintikertaa Fontanellassa. Nämä päivämäärät ilmoitettu liikunnan jaksosuunnitelmassa.

Ympäristöopissa tutkimme talvista luontoa.

 

Oppilaskunnan vaalit ovat 23.1. ja vaalin tulokset julkistetaan perjantaina. Kaikki halukkaat saavat ilmoittautua ehdokkaiksi. Kultakin luokalta valitaan edustaja ja varajäsen, jotka molemmat osallistuvat kokouksiin koulupäivän aikana.

Oppilaat ovat pääsääntöisesti muistaneet hyvin tehdä kotitehtävät. Jatkossa mahdollisista unohduksista laitetaan wilma-merkintä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

marraskuun tiedote

6.11.2018

Hei Kotiväki!

Reppuun on jaettu tänään arviointiajankohdan laput. Palauta viimeistään pe 9.11 omalle opettajalle. Varaan kalenteriin aikoja sitä mukaa, kun kartoituksia palautuu.

Matematiikassa saamme kolmannen jakson päätökseen ja pidämme pienen kertauksen luvuista 6 ja7, yhteenlaskun vaihdannaisuudesta sekä yhteen- ja vähennyslaskun yhteydestä. Seuraavassa matematiikan jaksossa opettelemme luvut 8 ja 9 sekä harjoittelemme puuttuvan yhteenlaskettavan ja vähentäjän laskemista.

Äidinkielen seuraavassa jaksossa harjoitellaan kirjaimet Ä, P, J ja Y. Muistattehan kirjata lukudiplomikirjat, jos luette kirjoja kotona.

 

Ympäristöopissa aloitamme ihmisen tutkimista.

 

Tiedoksi jo tulevia joulukuun tapahtumia:

to-pe 6.12.-7.12. vapaapäiviä

ti 18.12. joulujuhla 

ke 19.12. joulukirkko Vuorelassa

la 22.12. lukukausi päättyy ja joululoma alkaa

Lokakuun tiedote

Hei Kotiväki!

Lokakuuta tässä jo lompsitaan. Syysloma kurkistelee kulman takaa viikolla 42.

Äidinkielessä harjoittelemme M, L,K ja R – jaksoa. Oppilailla on mahdollisuus suorittaa lukudiplomi vuoden aikana lukemalla kuusi kirjaa tai superlukudiplomi lukemalla 12 kirjaa. Ekaluokan lukudiplomikirjalista löytyy kirjaston sivuilta, mutta diplomiin hyväksytään muutkin luetut kirjat. Kirjoista kaksi saa olla aikuisen lukemaa.

Matematiikassa seuraava jakso käsittelee luvut kuusi ja seitsemän sekä yhteen- ja vähennyslaskun yhteyttä.

Jakson jälkeen meillä on sekä äidinkielessä että matematiikassa kertausmoniste, minkä oppilas tuo kotiin allekirjoitettavaksi. Nämä monisteet pitäisi aina palauttaa.

Matematiikassa olemme mukana matikkatalkoissa. Tähän oppilaille on luotu oma käyttäjätunnus sekä salasana. Nämä tunnukset liimataan matematiikan kirjaan alkusivuille. Tunnusta voi käyttää myös kotona klo 7-14. Sivusto toimii maksutta silloin. Osoite matikkatalkoisiin on: 10monkeys.com.

Ympäristöopissa opiskelemme metsään ja syksyyn liittyvien asioiden jälkeen ihmiseen liittyviä asioita.

Kylmenevät ilmat on syytä huomioida pukeutumisessa. Reppuun voi laittaa varavaatteita ja lämpimiä asusteita. Muistattehan nimetä kaikki vaatteet!

Koulussa on käytössä myös vertaissovittelu VerSo. Tässä koulutuksen saaneet sovittelijaoppilaat ohjaavat selvittämään ja sopimaan pieniä erimielisyyksiä. Mukana taustalla on aina myös ohjaava opettaja. Verso on vapaaehtoista oppilaille, asiat voidaan suoraan sopia myös aikuisen johdolla. Kaikki vakavammat ja isommat erimielisyydet selvitetään kuitenkin aina aikuisten johdolla. Opettajalta ja koulun pedanet-sivustolta saa tarvittaessa lisätietoa.

Syysloman jälkeen liikuntatunnit ovat pääsääntöisesti salissa.

Kouluruoka viettää 70- juhlavuotta ja sitä juhlistetaan mm. oppilaiden valitsemalla herkkuruoalla (tortillat) ensi viikolla torstaina 11.10.18. Perinneruokapäivä on 10.10.18 ja lisäksi koululla on aiheeseen liittyvä näyttely.


Reipasta syksyn jatkoa,

toivottavat Elina-, Sirpa- ja Tiina-opet

syyskuun tiedote

31.8.2018

Hei Kotiväki!

 

Koulua on jo kolmisen viikkoa takana. Paljon on jo ennätetty oppia, vaikka taipaleen alussa ollaankin.

Koko koulun yhteisessä poistumisharjoituksessa huomasimme, että muutamilta oppilailta puuttuu vielä sisäkengät. Ne on syytä olla jalassa myös ruokalassa mahdollisesti lymyävien lasinsirujen varalta.

 

Äidinkielessä ensimmäinen jakso alkaa olla kertausta vaille valmis. Tutustumme 1-2 uuteen kirjaimeen viikossa. Lukijoille yritetään löytää jo vähän haasteellisempia tehtäviä.

Lukuläksy pitäisi lukea vähintään kolme kertaa. Jos se tuntuu ylivoimaiselta, sitä voi lyhentää ja harjoitella lyhyemmän pätkän sujuvaksi. Mukavaa, kun olette laittaneet niitä puumerkkejä kuunnellun lukuläksyn tai tarkistetun kotitehtävän merkiksi!

 

Matematiikassa tutustumme lukukäsitteeseen ja ennenkaikkea harjoittelemme matematiikan opiskelua tunti- ja kotitehtävineen.

 

Ympäristöopissa tutustumme turvalliseen kouluympäristöön liittyviin asioihin ja liikenneasioihin.

 

Käsitöissä huovutamme musiikintunteja varten rytmimunan. Löytyisikö kotoa ylimääräisiä Kinder-munan muovikoteloita? Mielellään vielä niitä isompia, oikean munan mallisia.

 

Tulevia tapahtumia:

 

Tiistaisin 4.9, 11.9. ja 18.9. tokauokkalaiset tulevat meille lukukummeiksi, eli kuuntelevat lukuläksyn ekaluokkalaisilta.

 

Keskiviikkona 5.9. opet ovat koulutuksessa. Elina-opekin lähtee iltapäiväksi koulun penkille. Tunnit hoitaa sijainen.

 

Liikunnassa aloitamme suunnistamaan jo viikolla 37.

 

Torstaina 20.9 tai perjantaina 21.9 kouluvalokuvaus. Ilmoitamme tarkemmin, kunhan aikataulu ja sen myötä päivämäärä selviää.

 

Perjantaina 28.9. Kodin ja koulun päivä. Ohjelmasta ilmoitamme myöhemmin.

 

Mukavaa syyskuuta toivotellen

Elina-, Sirpa- ja Tiina-ope