1.4 Aatteiden 1800-luku

Taantumus kaappaa vallan

Ranskan vallankumous oli romahduttanut vanhan järjestelmän. Kuningas oli syösty vallasta ja aateliston etuoikeudet oli murskattu väkivalloin. Vapauden tuulien puhaltaminen loppui kuitenkin lyhyeen kun Napoleonin kukistuttua vanha kuningassuku palasi valtaan . Muualla Euroopassa oli seurattu pelonsekaisin tuntein Ranskan mullistuksia ja pelätty vallankumouksen leviämistä. Euroopan kruunupäät olivat tiivistäneet välejään ja vahva usko perinteisiin pysyi lujana. Kun pyörremyrsky taukosi Ranskassa, taantumus eli konservatismi näki hetkensä tulleen.

Taantumuksen aikakausi merkitsi Euroopassa yhteiskunnallisten uudistusten pistämistä jäihin. Konservatismi pyrki säilyttämään vanhan ja pelkäsi muutosta. Se syntyi vastareaktiona valistusajattelulle ja vallankumoukselliselle liikehdinnälle. Napoleonin kukistuttua vanhat kuningassuvut palasivat valtaan ja aatelisto etuoikeuksiensa pariin. Konservatiivit näkivät kansan kykenemättömänä päättämään tärkeistä asioista, olihan Ranskan vallankumouksen epäonnistuminen näyttänyt tämän. Taantumuksen ajan alkamisen merkkipaaluna on pidetty Wienin kongressia vuosina 1814-15, jossa Napoleonin voittajat määrittelivät Euroopan olojen uudet suuntaviivat .

Hallitsijat tekivät yhteistyötä taltuttaakseen vallankumouksen vapaamielisen sanoman. Työkaluina heillä oli rajoituksia, joiden uskottiin estävän epätoivottujen ajatusten leviämisen. Lehdistö pidettiin aisoissa sensuurin avulla ja kansaa valvottiin poliisivoimien tuella. Kovia rangaistuksia langetettiin niille, jotka halusivat jatkaa vallankumouksen ilosanomaa. Konservatismi uskoi valtiojohtoiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisten ajattelua piti pyrkiä kontrolloimaan voimakeinoin. Konservatismi joutui kuitenkaan taistelemaan vapauden aatteita kannattavan liberalismin kanssa pitkin 1800-lukua. Ideologiana konservatismi elää edelleen ja tänä päivänäkin käytämme sanaa konservatiivi viittaamaan vanhoilliseen katsontakantaan.
 

Liberalismin vastaisku

Liberalismi eli vapaamielisyys edusti konservatismille vastakkaista ideologiaa. Sen juuret olivat valistusajattelussa ja Ranskan vallankumouksen ihanteissa. Valistus oli nostanut yksilön jalustalle ja kannatti ihmisen itsemääräämisen periaatteita. Liberalistisessa ideologiassa kansan etu nostettiin kuninkaan edun edelle. Vapautta ajettiin sananvapauden ja äänioikeuden laajentamisen nimissä. Liberalismin taustalla vaikutti pyrkimys tasa-arvoon. Jokainen ihminen oli samalla viivalla huolimatta siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan hän syntyi.

Liberaalien näkemysten äänenkannattajina toimivat porvaristo ja sivistyneistö. Ideologia vetosi ennen kaikkea porvaristoon. Porvaristo oli kaupan vilkastumisen myötä saavuttanut taloudellista valtaa, mutta poliittista valtaa sillä ei ollut. Porvarit halusivat äänensä kuuluviin, olivathan he 1800-luvulla vauhtiin päässeen teollistumisen ”akseleita”, jotka pyörittivät toiminnallaan alati vaurastuvaa yhteiskuntaa ja maailmantaloutta. Liberalismi valjastettiin porvarillisen maailmankuvan palvelukseen sekä poliittisessa että taloudellisessa mielessä. 1800-lukua ei turhaan kutsuta porvariston vuosisadaksi.

Sivistyneistön keskuudessa valistuksen aatteet olivat lyöneet itsensä läpi edistyksen nimessä. Sen riveistä nousseet 1700-luvun valistusfilosofit uskoivat, että ihminen on itse kykeneväinen päättämään omista asioistaan. Valistus kuten muutkin aatesuunnat levisivät rajojen yli juuri oppineiden välityksellä ja kirjallisuusseuroissa virinneet keskustelut toimivat uusien ajatusten vauhdittajina.

Poliittisen liberalismin ajamat vapauden aatteet vaikuttivat myös talouteen. Taloudellinen liberalismi suosi vapaakauppaa, valtion vähäistä puuttumista sekä tullien alasajoa. 1600-luvulta lähtien vaikuttaneen merkantilistisen talousopin mukaisesti kaupankäyntiä tuli säädellä ja valvoa valtion toimesta. Taloudellinen liberalismi edusti merkantilismille täysin vastakkaista näkemystä. Se ajoi vapaata kilpailua, joka saavutettaisiin rajoituksettomalla kaupankäynnillä. Liberalismi vauhditti merkittävästi teollista vallankumousta 1800-luvulla.

Vapaus johtaa kansaa

 Merkittävin uusista aatteista oli nationalismi eli kansallisuusaate. Nationalismin taustalla vaikutti liberalismi ja 1700-luvulla syntynyt käsitys kansallisvaltiosta. 1800-luvun Euroopassa oli lukuisia kansallisuuksia, joita oli alistettu yhden hallitsijan käskyvaltaan. Nationalismin aatteet levittivät kansojen pariin sanomaa omasta valtiosta, jonka kansalaisia yhdisti sama kieli, historia ja uskonto. Kansallisuusaate saikin 1800-luvulla monesti kansalliskiihkon muodon, kun pienet alistetut kansat alkoivat vaatia alueellista yhtenäisyyttä ja itsenäisyyttä. Tätä unelmaa täyttäessään ne repivät rikki vuosisatoja vanhoja raja-aitoja Euroopan kartalla

Nationalismin vauhdittajana toimi teollistuminen, joka lisäsi kilpailua valtioiden välillä. Nationalismin hengessä eri kansat alkoivat korostaa omia erityispiirteitään ja vaalia ylemmyyttään toisiin kansoihin nähden. Nationalismin ääri-ilmiönä voidaan pitää rotuoppia, joka imperialismin eli siirtomaa-ajan aikakaudella johti ylilyönteihin alistettujen kansojen kohtelussa. Euroopassa kansallisen heräämisen kannattajia oli kaikissa yhteiskuntaluokissa. Erityisesti keskiluokan ja armeijan keskuudessa nationalismi sai laajaa kannatusta.

Kansallisen heräämisen myötä kiinnostuttiin oman maan historiasta ja kulttuurista. Romantiikan aatevirtaus tarjosi kansallisuusaatteelle välineen korostaa tunnetta ja identiteettiä. Romantiikan tapa pitää kansakuntia erityisinä vetosi nationalismin kannattajiin. Nationalismi muokkasi romantiikkaa kansallisromantiikaksi, jossa nostettiin esille kansallisia aiheita. Kansallisuusaate suosi myös historiantutkimusta. Historiasta tuli tärkeä keino kurkistaa oman maan ainutlaatuiseen menneisyyteen ja sieltä poimittiin aineksia, joita voitiin yhdentymisen nimissä hyödyntää. Yhdeksi kulttuurin korostajaksi nousivat kansalliseepokset, joissa ilmennettiin jotain kansallista erityispiirrettä ja ainutlaatuisuutta.

Kansojen kevät

1800-luku merkitsi Euroopan kartan pirstoutumista. Wienin kongressissa oli sinetöity Euroopan johtavien maiden yhteistyöliitto Pyhä Allianssi, jonka perimmäinen tarkoitus oli olojen vakauttaminen Euroopassa. Rauhan sanoman ja konservatiivisten arvojen lisäksi Allianssi pyrki vastustamaan vallankumouksellista liikehdintää. Siitä oli tuleva linnake uudistusmielisiä vaatimuksia vastaan. Liittoon kuuluivat Venäjä, Itävalta ja Preussi aluksi, mutta siihen liittyivät myöhemmin monet Euroopan valtiot.

Pyhä Allianssi ei kuitenkaan pystynyt patoamaan Ranskan vallankumouksen synnyttämiä ihanteita. Aatteiden levitessä padot alkoivat avautua ja alistettujen yhteiskuntaluokkien ja alistettujen kansojen nousu alkoi. Levottomuuksia ruokkivat tautiepidemiat ja katovuodet, jotka ajoivat ihmisiä kaduille osoittamaan mieltä. Vuonna 1830 kolera koetteli Eurooppaa ja väki mellakoi. Ranskassa keskiluokka janosi poliittista valtaa ja kansa työtä. Vallankumouksen symboli trikolorilippu nostettiin jälleen ylös ja barrikadeja pystytettiin katukivistä. Mellakoiden seurauksena monet mielenosoittajat kuolivat poliisien luoteihin, mutta muutosta ei voinut enää pysäyttää. Tämän niin sanotun heinäkuun vallankumouksen seurauksena kuningas vaihdettiin ja äänioikeutta laajennettiin Ranskassa .

Heinäkuun vallankumous levisi pitkin Eurooppaa. Erityisesti katolisessa Belgiassa kapinoitiin Hollannin valtaa vastaan. Belgia irtautuikin Alankomaista ja sen itsenäisyys tunnustettiin. Heinäkuun vallankumousta suurempi vaikutus oli vuodella 1848, jota kutsutaan sen nostattamien levottomuuksien vuoksi ”hulluksi vuodeksi”. Nationalismin ja liberalismin ihanteet löivät läpi itsensä ja Ranskassa tapahtui helmikuun vallankumous, joka teki maasta tasavallan. Hullun vuoden taustalla vaikutti poliittisten erimielisyyksien lisäksi talouskriisi, joka nosti leivän hintaa ja aiheutti nälkämellakoita. Irlannin perunarutto oli vienyt perunasadot ja tehtaita meni Euroopassa konkurssiin, kun tuotteita ei saatu myytyä köyhtyneille ihmisille.

Kansallisuusaatteen kyllästämät pienet kansat eivät pärjänneet suurvalloille. Puola oli saanut Suomen lailla Venäjältä autonomian, mutta siellä pakkovaltaa ei hyväksytty. Kapinointi johti Pyhän Allianssin väliintuloon ja Puola menetti itsehallintonsa ja joutui venäläistämistoimenpiteiden kohteeksi. Itävallan alistamat unkarilaiset julistautuivat itsenäisiksi, mutta Venäjän armeijan avulla kapina tukahdutettiin verisesti. Myöhemmin Itävallan oli myönnyttävä ja annettava Unkarille itsehallinto. Tästä kompromissista syntyi Itävalta-
Unkarin keisarikunta.

Nationalismin suurimpia saavutuksia olivat Saksan ja Italian valtioiden synty. Kumpikin alue oli jakautunut pikkuvaltioihin, joita yhdisti sama kieli ja historia. Pohjois-Italiassa vapauduttiin Sardinian johdolla Itävalta-Unkarin hallinnasta ja vuonna 1861 Italiasta tuli kuningaskunta. Saksassa yhdistyminen tapahtui Preussin ja sen pääministerin Otto von Bismarckin johdolla. Hänen mukaansa uusi Saksa oli luotava raudalla ja verellä. Rautakansleri Bismarck johti saksalaiset ruhtinaskunnat sotiin Tanskaa, Itävaltaa ja Ranskaa vastaan. Vuonna 1871 syntyi Saksan keisarikunta.

Hullu vuosi merkitsi ”kansojen kevättä”, jolloin juurrutettiin liberalismin ihanteita moneen maahan. Äänioikeus laajeni ja maaorjuus lakkautettiin kaikkialla muualla paitsi Venäjällä. Nationalismin hengessä syntyi uusia kansakuntia, mutta kaikkialla eivät uudistukset jääneet voimaan vaan niitä peruttiin liikehdinnän laannuttua. Hullun vuoden yksi perintö oli sosialismin aatteen voimistuminen, mikä tapahtui rinta rinnan teollistumisen kanssa. Sosialismi pyrki demokratisoimaan yhteiskuntajärjestystä ja taloutta ajamalla oikeudenmukaisuutta erityisesti työväelle.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä