Suomi 100 - ja Ristijärven kunta 150-vuotta

Ristijärven keskuskoulun kiitokset satavuotiaalle Suomelle

1. Kiitos, Suomi, kauniista luonnosta, johon saa aina mennä rauhoittumaan.
2. Kiitos hyvästä koulusta ja päiväkodista.
3. Kiitos, että Suomessa kaikki ovat tasa-arvoisia.
4. Kiitos saunasta, johon saan mennä rentoutumaan.
5. Kiitos neljästä, erilaisesta vuodenajasta.
6. Kiitos, että saamme elää vapaasti.
7. Kiitos, että saan tuntea oloni turvalliseksi.
8. Kiitos puhtaasta, kauniista luonnosta.
9. Kiitos kaikille yhtenäisistä koulutusmahdollisuuksista.
10. Kiitos sananvapaudesta.
11. Minun Suomeni on kesäillan rantasauna ja solahdus viilentävän järviveteen.
Minun Suomeni on hiihtoreissu lumisessa metsässä tai koirien kanssa keväthangilla
järven jäällä. Minun Suomeni on kevään hiirenkorvat, kesän marjaretket ja syksyn
väriloisto Saukkovaarassa.
12. Kiitos, ettei tarvitse pelätä sotaa.
13. Kiitos Suomen hyvästä koulutusjärjestelmästä.
14. Kiitos Suomen vapaudesta.
15. Kiitos kauniista luonnosta, Suomen vaaroista ja tuhansista järvistä, joiden
helmassa olemme saaneet kasvaa ja varttua vahvoiksi itsenäisiksi suomalaisiksi.
16. Kiitos mahtavasta kulttuurista.
17. Kiitos upeasta kielestämme.
18. Kiitos terveellisestä ruuasta.
19. Kiitos yleisestä kirjastosta, jonka avulla maailma on lähellämme kiehtovana ja
salaperäisenä, seikkailuja pullollaan.
20. Kiitos Suomen kauneudesta.
21. Kiitos, että Suomessa saa juosta viilettää menemään.
22. Olen kiitollinen puhtaasta vedestä ja puhtaasta ruuasta.
23. Kiitos, että Suomessa saa elää rauhassa ilman pelkoa.
24. Olen kiitollinen suomalaisesta ruuasta.
25. Kiitos Suomelle. Täällä on kiva asua, koska ihmiset ovat kivoja.
26. Kiitos, Suomi. Olen onnellinen sillä täällä on mukava laskea mäkeä ja viettää
joulua, Kesällä voi uida ja syödä jäätelöä viilennykseksi. Syksyllä on kiva hyvästellä
kesä vähäksi aikaa ja hyppiä lehtikasoissa. Keväällä on mukava seurata kuinka
nopeasti lumi sulaa ja kesä tulee.
27. Kiitos arvokkaasta vapaudesta.
28. Kiitos Suomen talvesta, kun on paljon lunta ja pakkasta.
29. Kiitos siitä, että minun terveydestäni pidetään huolta.
30. Kiitos, että Suomessa on hyvä metsästää, olla metsässä.
31. Olen kiitollinen siitä, että Suomessa on kiva asua ja juosta vapaana ja leikkiä ja
syödä.
32. Olen kiitollinen että Suomessa on niin hyvä elää, koska Suomessa ei sodita enää.
33. Kiitos, ettei itsenäisessä Suomessa ole ruokapulaa.
33. Olen kiitollinen suomalaisesta saunasta ja hiihtomahdollisuudesta.
34. Kiitän Suomea siitä, että saan olla rauhassa.
35. Kiitos, Suomi, täällä on kiva asua, koska ihmiset ovat kivoja.
36. Kiitos suomen kielestä, jota puhumme.
37. Kiitos Suomelle siitä, että meillä on paljon metsää ja järviä. Siellä on karhuja,
ilveksiä, hirviä, jäniksiä ja paljon muita eläimiä.
38. Kiitos että Suomi on rauhallinen maa, jossa on hyvä olla.
39. Kiitos suomalaisesta tangosta.
40. Olen onnellinen Suomessa, kiitos siitä.
41. Kiitos Suomi, että saan olla suomalainen.
42. Kiitos siitä, että voin liikkua vapaasti.
43. Kiitos että Suomessa on haukia, ahvenia ja Nokian puhelimia.
44. Kiitos siitä, että sain syntyä Suomeen, jossa ihmisten sanaan voi vielä luottaa.
45. Kiitos siitä, että minusta huolehditaan sittenkin, kun olen sairas, vanha ja
väsynyt, enkä kykene siihen itse.
46. Kiitos, että Suomessa ei sodita enää ja toivottavasti ei enää koskaan.
47. Kiitos siitä, että voin vapaasti olla sellainen kuin olen.
48. Kiitos suomalaisesta musiikista.
49. Kiitos suomalaisesta tangosta.
50. Kiitos itsenäisyydestä, sinivalkoisesta lipusta, kauniista kotimaasta ja
itsenäisyyden mukanaan tuomasta vapaudesta.
51. Kiitos monipuolisesta suomalaisesta musiikista.
52. Kiitos rauhallisesta elämästä rakkaan perheen kanssa luonnonkauniissa
ympäristössä.
53. Olen kiitollinen Suomelle tasa-arvoisuudesta, kaikilla on samat oikeudet.
54. Olen kiitollinen että Suomessa on rauhallista, raitis ilma ja kivaa.
55. Suomessa on maailman parasta. Olen suomalainen ja meillä on suomalaiset
sanat.
56. Kiitos siitä, että Suomessa on paljon turvallisempaa kuin monessa muussa
maassa.
57. Kiitos, että luonto on puhdasta ja järvissä on puhdas vesi. Suomessa on lintuja,
ihmisiä ja kalojakin.
58. Olen kiitollinen tälle kylmälle maalle.
59. Kiitos, että koulumme ja kouluruoka ovat ilmaisia.
60. Kiitos edellisille sukupolville Suomen itsenäisyydestä ja hyvinvoinnista.
61. Kiitos Suomi, kun on niin hyvä olla.
62. Kiitos, kun saan pelata jääkiekkoa.
63. Kiitos suomalaisesta äitiyspakkauksesta ja neuvolatoiminnasta, päiväkodista ja
koulutusjärjestelmästä. Olemme parhaita!
64. Kiitos Suomi kirjastosta, koulusta ja terveydenhoidosta.
65. Kiitos maailman parhaasta pullasta ja karjalanpiirakoista.
66. Kiitos hyvistä perinneruuista – erityisesti mämmistä.
67. Kiitos helposta elämästä.
68. Olen kiitollinen kun saa asua Suomessa – täällä kun ei ole niitä tulivuoria.
69. Kiitos unesta.
70 Kiitos siitä, että meidän on helppo liikkua paikasta toiseen, eikä kukaan valvo ja
kiellä koko ajan.
71. Kiitos siitä, että meitä nuoriakin kuunnellaan päätöksiä tehtäessä.
72. Kiitos suomen kielestä ja sen rikkaudesta.
73. Kiitos Sibeliukselle, Edefeltille, Gallen-Kallelalle, Eino Leinolle ja Mauri
Kunnakselle.
74. Kiitos sinisistä talvi-illoista oman kodin lämmössä.
75. Kiitos suomalaisista vauvoista.
76. Kiitos siitä, että koulussa on liikuntaa ja käsitöitä – ja välitunnit.
77. Kiitos jokamiehen oikeuksista.
78. Kiitos marjamättäistä ja sienimetsästä, kiitos oikeudesta kalastaa ja metsästää.
79. Kiitos tuhansista järvistä.
80. Kiitos Kalevalasta.
81. Suomessa on kiva olla, koska saa juosta ja pelata.
82. Kiitos mahdollisuudesta tehdä järkevää työtä.
83. Kiitos mummista ja pipareista.
84. Kiitos oppimisesta ja ystävistä.
85. Kiitos leikistä ja piirtämisestä.
86. Kiitos joulusta ja lahjoista.
87. Olen kiitollinen, kun poutapilviä on taivaalla.
88. Olen kiitollinen kun saan leikkiä.
89. Kiitos omasta kodista ja perheestä
90. Kiitos siitä, että saamme keskittyä opiskeluun eikä meidän tarvitse pelätä
putoavia pommeja.
91. Kiitos, että saan syödä ja on erilaisia ruokia.
92. Kiitokset, kun saan asua kivassa paikassa ja täällä on uimaranta.
93. Kiitos turvallisista aikuisista.
94. Kiitos, että saamme nukkua rauhassa.
95. Kiitos, että saamme käydä koulua ja oppia uusia asioita.
96. Kiitos lemmikkieläimistä, mukavista kavereista, lämpimistä vaatteista ja leluista.
97. Kiitos, että Suomessa on hyvä olla. Kiitos omasta maastamme.
98. Kiitos, että meillä on luonnossa paljon eläimiä ja kasveja.
99. Kiitos kosken pauhuista, järven laineista ja kalansaaliista vesien. Kiitos metsistä ja
sen rauhasta, missä akkujani latailen. Kiitos kukkasista, eläimistä kaikista ja lauluista
lintujen. Kiitos kodista, perheestä ja touhuista lastenlapsien.
100. Kiitos Suomi kaikesta. Erityisesti kauniista luonnosta ja vuodenajoista, jotka
saamme kokea. Talven lumiset valtakunnat, kevään solisevat purot ja ihanan
tuoksuiset koivun silmut. Kesään kauniin vihreä luonto ja kimaltelevat järvet sekä
syksyn upea ruska-aika. Suomi, olet paras!