Kirkonkylän koulu

Kirkonkylän koulu pähkinänkuoressa

Lukuvuonna 2019 – 2020 Pukkilan Kirkonkylän koulussa opiskelee esiopetuksessa ja luokilla 1-6 yhteensä n. 160 oppilasta. Tukenaan heillä on 11 opettajaa ja viisi vakituista koulunkäynninohjaajaa. Koulu on yksisarjainen alakoulu, jossa toimii myös kaksi yhdysluokkamallista pienryhmää.

Koulurakennuksessa toimii myös esikoulu kahdessa opetusryhmässä, joissa molemmissa on opettaja. Ohjaaja työskentelee molempien ryhmien tukena.

Koulun tilat ovat asianmukaiset ja hyväkuntoiset ja TVT-valmiudet ovat melko hyvät. Koulun yhteydessä on myös liikunta- ja kuntosali sekä kunnan keskuskeittiö. Ulkoliikuntamahdollisuudet ovat monipuoliset lähiliikuntapaikan ansiosta ja uimaan pääsemme kivenheiton päässä koulusta olevaan Onnin uima-altaaseen.

Pidämme tärkeänä turvallisen ja rohkaisevan ilmapiirin luomista kaikessa toiminnassamme. Aktiivinen oppilaskunta, KiVa koulu ja Liikkuva koulu –toiminta ovat osa arkeamme. Kasvatamme oppilaita tuntemaan vastuuta itsestään ja ympäristöstään. Tavoitteemme on hyvinvoiva, itsensä ja toiset hyväksyvä oppija. Koulumme aikuisten kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja samanlainen ajatus lapsen parhaaksi tehtävästä työstä.

Toivomme, että iloinen tekemisen meininki ja työnteko huumoria unohtamatta välittyy ja tarttuu myös lapsiin!