Tervetuloa!

Ajankohtaista

Urheiluakatemiaohjelma laajenee – 150 yläkoulua mukaan vuonna 2017

Suomen Olympiakomitean johtama urheiluakatemiaohjelma on keskeinen työkalu suomalaisessa huippu-urheilussa ja urheilijan polun tukemisessa. Akatemiaohjelma on valtakunnallinen verkosto, joka toimii kehittyvänä osaamisen ja olosuhteiden mahdollistajana.

Urheiluakatemioissa harjoittelee ja opiskelee yli 10 000 urheilijan polun eri vaiheessa olevaa urheilijaa, ja niissä työskentelee satoja valmentajia ja asiantuntijoita, joiden osaamista kehitetään huippu-urheiluverkoston yhteistyöllä. Yli 20:n alueellisen urheiluakatemian muodostaman valtakunnallisen verkoston tavoitteena on urheilijan päivittäisharjoittelun jatkuva kehittäminen. Keskeiset toimenpiteet liittyvät valmentautumisosaamisen vahvistamiseen, toimintaympäristöjen kehittämiseen, akatemia-valmennuskeskusten tukemiseen sekä lajien välisen keskittämisratkaisujen aikaansaamiseen. Kuluvan vuoden aikana akatemiatoiminta laajenee urheiluoppilaitoksista yläkouluihin.

– Tavoitteena on saada mukaan 150 yläkoulua, jotka toteuttavat neljää erilaista mallia harjoittelun ja koulunkäynnin yhdistämisessä yhteisten oppisisältöjen kautta. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että useat kaupungit ovat sitoutuneet uuteen toimintatapaan, iloitsee urheiluakatemiaohjelman johtaja Simo Tarvonen.
Lisää aiheesta täältä