2013 (2)

Rogersin innovaatio

30.8.2013 |

Rogersin mukaan innovaatio on idea, prosessi tai objekti jonka omaksujataho kokee uutena. Rogersin mallissa on eroa keksinnön ja innovaation välille ei tehdä. Innovaatio voi yhtä hyvin olla täysin uusi asia maailmassa, mutta innovaatioita uutuuden määrittelee omaksuja (ihminen, yksikkö, valtio yms.). Innovaatioiden diffuusio taas on sosiaalinen prosessi, joka on olemassa innovaatioiden käyttöönoton ympärillä. Diffuusio koostuu kommunikaatiosta, epävarmuudesta, tiedosta ja sosiaalisesta muutoksesta.

“Diffusion is a process by which (1) an innovation (2) is communicated through certain channels (3) over time (4) among the members of a social system.” (Rogers, 2003, 5 %)

Diffuusiotutkimus

Diffuusiotutkimus pyrkii selvittämään

  • Miksi joku haluaa ottaa haltuun uuden innovaation ja miksi toinen kieltäytyy siitä?
  • Miksi S-kurvin mukainen innovaation diffuusio nopeutuu 10-20 % jälkeen?
  • Miten prosessia voidaan hallita ja nopeuttaa?
  • Miten eri omaksujakategorioiden ihmiset suhtautuvat innovaatioiden ominaisuuksiin.
  • Rogersin mukaan innovaation diffuusiota voidaan hallita seuraavasti:

1) Menestyksekkäät innovaatiot omaavat seuraavia piirteitä:

  • hyödyllinen, eli tuo merkittävää uutta hyötyä käyttöönottajalle (relative advantage)
  • yhteensopiva aikaisemman kulttuurin kanssa (compatibility)
  • yksinkertainen (complexity)
  • sitä helppo kokeilla päätöksen teon helpottamiseksi (trialability)
  • näkyvät innovaatiot leviävät ryhmässä näkymättömiä nopeammin (observability)
  • kustomoitavissa ja skaalattavissa omiin tarpeisiin (re-invention)

2) Kommunikaatiokanavien tehokas hyödyntäminen. Innovaatiot leviävät massamediassa laajalle, mutta käyttöönottopäätöksen tueksi tarvitaan vertaisryhmän tukea ja vakuuttelua.

3) Diffuusio vie aikaa: tieto > vakuuttelu ja kokeilu > päätös > käyttöönotto > lopullinen päätös. Innovaatiopäätös voi olla vapaaehtoinen, kollektiivinen tai auktoriteettien määräämä.

4) Sosiaalinen systeemi ja normisto.

Lähde: Rogers, E. (2003). Diffusion of Innovations (luku 1). New York: Free Press.


innovaation-diffuusio.jpg

Kirjasta ja kirjailijasta

Rogersin Diffusion of Innovations -kirjasta on otettu jo 5 painosta. Uusimman painoksen päivityksenä ovat tutkimusalan kehittyminen, moderni teknologia, diffuusioverkostot, mielipidejohtajat.

Rogersin kiinnostus innovaatioiden diffuusioon heräsi maatalousinnovaatioiden kautta. Hän kasvoi Iowassa, joka on maatalousosavaltio. Hänen kotinsa vieressä sijaitsevassa Carrolin kylässä ei suostuttu ottamaan uusia maataloutta tukevia keksintöjä käyttöön, mikä aiheutti myöhemmin kylän maanviljelijöille suuria taloudellisia ja tuotannollisia vaikeuksia. Rogersia askarrutti ja ahdisti uuden paremman toimintatavan vastustaminen.

Itse kirjailija on jo menehtynyt vuonna 2004.

Viittausohje: Pernaa, J. (2013). Rogersin innovaatio. AJATUKSIA, 30.8.2013. https://peda.net/id/1cd98bc6e. Luettu PP.KK.VVVV.

Innovaatioiden määrittely ja kehittäminen

12.5.2013 |
innovaatio.png

Lyhyesti

Innovaatio on kehittämisprosessi, jossa ongelma-analyysien kautta löydettyihin tarpeisiin kehitetään niitä tukevia ratkaisuja, jotka innovoidaan osaksi omaksujatahon toimintakulttuuria.

Pitkästi

Määritellään ensin keskeiset käsitteet:

  • innovaatio-vs-keksinto.jpg"Keksintö esittää ongelmaan uuden ja yllättävän käytäntöön sovellettavissa olevan ratkaisun. Keksintö on jokin uusi tuote, palvelu tai menetelmä tai näiden yhdistelmä. Keksintö voi olla myös parannus olemassa olevaan tuotteeseen, palveluun tai menetelmään. Keksintö voi myös perustua jo tunnetun tekniikan uudenlaiseen soveltamiseen. Keksinnön takana on aina ihminen, keksijä." (Keksintösäätiö (11.5.2013))
  • Keksijä on henkilö, joka esim. ideoi, kehittää tai rakentaa keksintöjä (ei lähdettä).
  • Keksiminen on keksijän suorittamaa toimintaa, joka edesauttaa tai johtaa keksinnön syntymiseen.
  • Innovaatio on prosessi, jossa tunnistetaan tarpeita ja mahdollisuuksia ja kehitetään niihin ratkaisuja, jotka levitetään tarvittaessa laajaan käyttöön (Bessant & Tidd, 2009).
  • Innovoija on innovaatioprosessia suorittava taho. Innovoija voi olla esim. yksi ihminen, ryhmä tai organisaatio (Denning, 2004; 2012).
  • Innovointi on innovoijan suorittamaa toimintaa, jonka tavoitteena on tukea innovaatioprosessia (Denning, 2004; 2012).

Innovaation suhde keksintöön.

On tärkeää tehdä selkeä ero keksintöjen ja innovaatioiden välille, koska muuten innovoinnista tulee liian monimuotoista ja vaikeaa. Innovoinnissa ei siis ole kyse uusien keksintöjen keksimisestä vaan tarpeiden analysoimisesta, ratkaisujen kehittämisestä, kehitettyjen ratkaisujen käyttöönottoprosessien kehittämisestä ja niiden jatkuvan käytön tukemisesta ja arvioinnista.

Ollakseen olemassa, innovaatio vaatii vähintään seuraavat tekijät:

  • käyttöönottaja,
  • käyttöönotettava asia ja
  • käyttöönottoprosessi.

Innovaatio on olemassa käyttöönottajan näkökulmasta vain silloin, kun se on ottamassa käyttöön, harkitsee ottavansa käyttöön tai käyttää sille uutta asiaa. Jos omaksumisprosessi ei ole käynnissä, ei myöskään innovaatiota ole olemassa. Käyttöönotettava asia voi olla esim. laite, ohjelmisto, toimintatapa, ajattelutapa, toimintaprosessi tai mitä tahansa muuta mitä voidaan omaksua. (Denning, 2004; 2012; Denning & Dunham, 2006)

Tästä päästäänkin innovatiivisuuteen. Innovatiivisuus on adjektiivi, jolla kuvataan sellaisia omaksujia, jotka suostuvat ja kykenevät ottamaan niille uusia tarpeellisia asioita helposti käyttöön. Esimerkiksi innovatiivinen opettaja kykenee arvioimaan oman opetuksensa kehittämistarpeet, peilaa niitä alan kehittymiseen ja ottaa käyttöön hänelle uusia toimintatapoja, jotka vastaavat hänen opetustyön kehittämistarpeita (Siltala, 2010).

Innovatiivisuutta käytetään myös usein virheellisesti jonkun asian, kuten esim. pelin tai vaikka ohjelmiston, ominaisuuksien kuvaamiseen. Puhutaan esim. innovatiivisesta ohjelmistosta. Tällä viitataan lähes poikkeuksetta keksintöihin joilla on kaupallistamispotentiaalia. Todellisuudessa innovatiivisia asioita ei ole olemassa. On vain tarpeita, joihin kehitetään ratkaisuja. Yhden omaksujatahon tarve ei ole koskaan täysin samanlainen kuin jonkin toisen omaksujatahon tarve, minkä vuoksi jotakin asiaa tai keksintöä ei voi väittää innovatiiviseksi.

Innovaatioiden diffuusioteoria

Keskeistä innovaatioprosessissa on innovaatioiden diffuusio. Innovaation diffuusiolla tarkoitetaan omaksuttavan asian siirtymistä osaksi omaksujatahon toimintakulttuuria. Diffuusiotutkimuksessa tarkastellaan esim.

  • päätöksiä joita käyttöönottoprosessissa tehdään,
  • diffuusioon vaikuttavia ihmisiä ja asioita,
  • diffuusiokanavia ja
  • diffuusioaikaa. (Rogers, 2003)

Innovaation diffuusioteoria soveltuu erinomaisesti innovaatioprojektien onnistumisen arvioimiseen (ks. esim. Pernaa, 2011; Pernaa & Aksela, 2013a). Diffuusioteoria antaa innovaattorille konkreettisia työkaluja innovaatioprosessin tilan arvioimiseen. Diffuusioteorian avulla saadaan vastauksia mm.:

  • Kuinka suuri osa omaksujaorganisaation henkilökunnasta on ottanut omaksuttavan asian käyttöön?
  • Miten nopeasti innovaatioprosessi on edennyt, ja kauanko prosessin loppumiseen kuluu vielä aikaa?
  • Miksi he ovat ottaneet käyttöön heille tarjotun uuden asian, tai miksi he ovat kieltäytyneet siitä?
  • Millaiset ihmiset omaksujaorganisaatiossa ovat tärkeitä omaksumisprossin kannalta?
  • Mitä kommunikaatiokanavia pitkin omaksuttava asia on levinnyt omaksujaorganisaatioon?

Kun nämä asiat tunnetaan, niin innovaatioprosessia pystytään hallitsemaan ja nopeuttamaan. Innovaatiotyöstä opitaan ja se voidaan toistaa toisenlaisessa innovaatiokontekstissa.

Kuka tahansa voi oppia taitavaksi innovoijaksi

Denningin (2004) mukaan innovointi on ensisijaisesti koulutuskysymys. Innovointi on taito, jonka voi oppia. Jos ymmärtää, että innovaatio on prosessi jota voi tukea ja nopeuttaa, on jo pitkällä. Denning on kehittänyt innovointikoulutuksen tueksi opetusmallin, joka koostuu kahdeksasta innovaatiotoiminnasta. Kyseisessä mallissa innovaatiotoiminnat on jaettu kolmeen pääryhmään: I keksintö, II käyttöönotto ja III diffuusion tukeminen. (Denning, 2012)

I Keksintö

1. Tunnistaminen: Arvioidaan tarpeet ja pohditaan mahdollisia ratkaisuja.

2. Visioiminen: Innovaatiolle luodaan hyvin perusteltu julkinen visio.

3. Tarjoaminen: Innovaatiosta tuotetaan prototyyppi jolla herätetään ensimmäisten omaksujien mielenkiinto.


II Käyttöönotto

4. Testaaminen: Käyttöönottajia pyritään vakuuttamaan innovaation toimivuudesta testaamalla sen toimivuus käytännössä.

5. Ylläpitäminen: Tulokset raportoidaan eri viestintäkanavien kautta tavoitteena herättää laajemman yleisön mielenkiinto.


III Diffuusion tukeminen

6. Toteuttaminen: Mahdollistetaan käyttäjien ja asiantuntijaryhmien avoin jatkokehittäminen.

7. Johtaminen: Innovaation leviämistä johdetaan organisoidusti ja kehittäjäyhteisöön pyritään saamaan yhä enemmän ihmisiä.

8. Integroiminen: Innovaatio siirtyy suurten käyttäjäyhteisöjen perustoiminnaksi ja saavuttaa poliittisen hyväksynnän.

Mallin innovaatiotoiminnot eivät ole hierarkkisessa järjestyksessä vaan innovaatiotyö on syklistä ja monimuotoista. Menestyksekkään innovaatioprosessin aikaansaamiseksi tarvitaan useiden toimintojen samanaikaista toteuttamista (Denning, 2012; Denning & Dunham 2006). Innovaatioprosessin syklisen luonteen ja monimuotoisen kehittämisen vuoksi tarvitaan korkealaatuisia innovaatiotyömenetelmiä, minkä vuoksi kehittämistutkimus soveltuu innovointityökaluksi erinomaiseksi (Pernaa & Aksela, 2013b).

Kehittämistutkimus innovaatioiden kehittämismenetelmänä

Kehittämistutkimus on tutkimusmenetelmä, jonka tavoitteena on mahdollistaa kokonaisvaltainen kehittäminen ja laadukas lopputulos. Tutkimuspohjainen kehittäminen tukee samalla koko kehittämisorganisaation kehittämiseen liittyvää oppimisprosessia. Kehittämistutkimus on syklinen kehittämisprosessi, joka alkaa aina kehittämistarpeiden analysoimisella. Tarpeiden kartoittamisen jälkeen luodaan kehittämistutkimussuunnitelma, jota seuraamalla tutkimuksesta saadaan kehittämistuotoksia. Sykliset kehittämistuotokset ja kehittämisprosessit arvioidaan ja niitä kehitetään koko tutkimusprosessin elinkaaren ajan. Lopputuloksena saadaan kehittämistavoitteet täyttävä tuotos sekä kehittämisestä oppinut organisaatio. (Pernaa, 2011; 2013)

Lue lisätietoa kehittämistutkimuksesta joko väitöskirjastani Kehittämistutkimus: Tieto- ja viestintätekniikkaa kemian opetukseen, tai vielä sitäkin laajemmin ja selkeä sanaisemmin teoksesta Kehittämistutkimus opetusalalla.

Tämän blogin innovaatiomääritelmässä liitetään kehittämistutkimus osaksi prosessimaista innovaatiomääritelmää, jolloin saadaan seuraava tulos:

Innovaatio on kehittämisprosessi, jossa ongelma-analyysien kautta löydettyihin tarpeisiin kehitetään niitä tukevia ratkaisuja, jotka innovoidaan osaksi omaksujatahon toimintakulttuuria.

Lähteet

Bessant, J. & Tidd, J. (2009). Managing Innovation: Integrating Technological, Market and Organizational Change (4. painos). Chichester: John Wiley & Sons Ltd.

Denning, P. J. (2012). Innovating the future: From ideas to adoption. The Futurist, Jan-Feb, 41-45.

Denning, P. J. (2004). The social life of innovation. Communications of the ACM, 47(4), 15-19.

Denning, P. J. & Dunham, R. (2006). Innovation as language action. Communications of the ACM, 49(5), 47-52.

Pernaa, J. (2013). Kehittämistutkimus tutkimusmenetelmänä. Teoksessa J. Pernaa (toim.), Kehittämistutkimus opetusalalla (s. 9-26). Juva: Bookwell Oy.

Pernaa, J. (2011). Kehittämistutkimus: Tieto- ja viestintätekniikkaa kemian opetukseen. Akateeminen väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsinki: Unigrafia Oy. (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7291-8)

Pernaa, J. & Aksela, M. (2013a). Kehittämistutkimuksen mahdollisuudet opetuksellisten innovaatioiden kehittämismenetelmänä. Teoksessa J. Pernaa (toim.), Kehittämistutkimus opetusalalla (s. 27-43). Juva: Bookwell Oy.

Pernaa, J. & Aksela, M. (2013b). Model-based design research: A practical method for educational innovation. Advances in Business Related Scientific Research Journal, 4(1) . (Viitattu 12.5.2013: http://www.absrc.org/P6_vol4_num1.pdf)

Rogers, E. M. (2003). Diffusion of Innovations (5. painos). New York: Free Press.

Siltala, R. 2010. Innovatiivisuus ja yhteistoiminnallinen oppiminen liike-elämässä ja opetuksessa. Akateeminen väitöskirja, Turun yliopisto. Turku: KMxs. (http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4333-3)

Viittausohje: Pernaa, J. (2013). Innovaatioiden määrittely ja kehittäminen. AJATUKSIA, 12.5.2013. https://peda.net/id/bcba22ece. Luettu PP.KK.VVVV.