Synkeän louhoksen seikkailu



Harjoittelumme yhteydessä teimme tunnetaitoihin liittyvän intervention. Tunnetaitopakettina käytimme Synkeän Louhoksen tarinaa, joka on Taikalamppu-menetelmäoppaasta. Synkeän Louhoksen seikkailupeliin kuuluu kuvia fantasiamaailmasta. Kuvat toimivat sekä tunnelman luojina että kuljettavat peliä eteenpäin.

Synkeän louhoksen tarinaa voisi kehittää kuvataiteen tunnilla siten, että jokaisen luvun kohdalle luotaisiin tehtävä, missä oppilas pääsee piirtämään, maalaamaan ja muotoilemaan. Seikkailussa on viisi lukua, jotka ovat: Örkkässhamaanin kivikko, Suokuningattaren hetteikkö, Synkeän louhoksen lähde, Kuningas Örkäksen valtaistuinsali ja Pohjoisen jyrkänteen turnajaiset. Tarinan nimet ovat voimakkaat ja vahvasti kuvaavat. Tarinan kuultua mielikuvat alkavat elää, ja niiden perusteella on helppo soveltaa kuvataiteen keinoja.

Tämän tyyppinen tekeminen palvelee hyvin myös uuden OPS:n mukaista oppiainerajojen ylittämistä. Synkeän louhoksen teemaa voi edelleen kehittää käsityöhön rakentamalla hahmoja ja tapahtumapaikkoja. Tunnelmaa luovia musiikkitehosteita on helppo tehdä kosketinsoittimilla tai padilla. Tällaisen seikkailun innoittamana voi yhtä hyvin rakentaa liikuntaleikkejä, tai miksipä ei innovatiivinen opettaja voisi leipoa vaikka örkkäsmuffineja oppilaiden kanssa...

Esimerkkejä kuvistöistä
Örkkässhamaanin kivikko:
  • vesivärityö harmailla, tummilla väreillä
  • maalatut ja kuivaneet vesivärityöt voi tuunata kiviksi repimällä paperista eri kokoisia ja muotoisia paloja ja liimaamalla ne isolle kartongille kivikoksi
  • muovailutyö harmaasta massasta
  • styroksipalojen leikkaaminen ja maalaaminen kivikoksi
Suokuningattaren hetteikkö:
  • kuningatarhahmon rakentaminen esim. rautalangasta, hiukset villalangoilla, ja kuningattaren vaatettaminen kangastilkuilla
  • suon rakentaminen esim. maalaamalla vedenkestävällä vihreällä maalilla taulusieniä ja kiinnittämällä niitä toisiinsa jne.
Synkeän louhoksen lähde:
  • perinteinen laveeraus erilaisilla sinisillä vesiväreillä
  • siniset kankaat, lavasterakentaminen
  • jos luokassa on hiekkalaatikko, sinne voi kaivaa lähteen (vedellä täytetty astia)
  • kesäaikaan retki läheiselle uimarannalle, hiekka- ja vesirakentelu
Kuningas Örkäksen valtaistuinsali:
  • solmitaan matto paperinaruista korinpohjatekniikalla
  • rakennetaan sali (maja) esim. sanomalehdistä seinille ripustettujen rimojen tai narujen varaan
  • tuunataan opettajan tuoli hienoilla kankailla
Pohjoisen jyrkänteen turnajaiset- luku on seikkailun viimeinen luku, jossa on tarkoitus tehdä pieniä näytelmiä. Lavasteiden ja kulissien rakentaminen on mukavaa ja helppoa, jos saatavilla on rimoja, pahveja, kankaita, maalia, teippiä, narua, yms. yms.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä