13.8.2015 klo 21.17
Elämäntaidot kouluihin
Lasten oikeuksien tuki ry:n rahoittama ja koordinoima Elämäntaidot kouluun -hankeessa pyritään luomaan kouluihin "hyvinvoinnin toimintakulttuuria".
Tarkoituksena on tuoda tärkeiden elämäntaitojen, kuten henkilökohtaisten vahvuuksien ja hyvien ihmissuhdetaitojen opiskelu yläkouluikäisille.
Elämäntaidot ovat ennen kaikkea ennaltaehkäiseviä mielenterveystaitoja, tärkeitä ihmissuhdetaitoja sekä hyvän ja onnellisen elämän mahdollistavia kansalaistaitoja.
ELÄMÄNTAIDOT OVAT:
- Onnellisuustaitoja
- Vahvuustaitoja
- Ihmissuhdetaitoja
- Ystävyystaitoja
- Tunnetaitoja
- Ajattelutaitoja
- Hyvinvointitaitoja
- Läsnäolotaitoja
- Unelmointitaitoja
- Työelämätaitoja
Koulun ja Elämäntaito –kouluvalmentajan yhteistyö:
Mitä koulu saa?
- Elämäntaidot kouluvalmentajan antamaa ilmaista opetusta ja valmennusta neljän kaksoistunnin verran (4x90min) koulun 9. luokkan oppilaille.
- Opetustuntien järjestäminen sovitaan koululle ja 9. luokan opintoihin sopivien aikataulujen mukaisesti.
- Koulu saa mallin, jonka avulla voi tarjota yläkoulun oppilaille ammattimaista elämäntaidonvalmennusta.
- Hankkeen myötä koulumme opettajia tai henkilökuntaa koulutettaisiin vetämään näitä elämäntaitotunteja koulullamme, jolloin voisimme tavoittaa valmennuksen ,myöhemmin jo 7. - 8.luokkalla.
Mitä nuorille?
- Käsitys siitä, mitkä taidot auttavat elämässä kohti onnellisuutta ja hyvää elämää.
- Oppitunneilla käsitellään ratkaisukeskeisyyteen, positiiviseen psykologiaan ja muuhun hyvinvointipohjaiseen tutkimustietoon perustuvien valmennusmenetelmien ja harjoitusten avulla aiheita, kuten: tulevaisuus, tavoitteet, unelmat, tunteet, ihmissuhteet, arvot, vahvuudet, henkinen hyvinvointi ja jaksaminen, onnellisuus, mindfulness, itsetuntemus ja hyvä elämä.
- valmentaa suuri määrä nuoria,
- ja rakentaa samalla kestävä malli,
- jonka avulla tarjotaan elämäntaitovalmennusta kaikille Suomen yläkoulun oppilaille
Oppitunnin kuvaus
Ensimmäiset neljä oppituntia (4 x 90 min) toimivat johdantona aiheisiin:
I. Elämäntaidot ja onnellisuus
II. Vahvuudet ja yksilöllisyys
III. Ihmissuhteet ja tunteet
IV. Unelmat ja tulevaisuus
Työtavoista ja valmennusmenetelmistä
Oppimismenetelmänä toimii keskusteleva, valmentava ja ratkaisukeskeinen työskentelytapa, jossa oppilaat pääsevät yhdessä itse miettimään, pohtimaan ja oivaltamaan heille tärkeitä kysymyksiä ja tavoitteita toiminnallisin menetelmin.
Valmennuksellinen oppiminen on parhaimmillaan sitä, että jokainen oppilas kokee olevansa tärkeä osa arvostavassa vuorovaikutuksessa etenevää yhteistä oivallusprosessia.
Työskentelyssä nuorten kanssa noudatetaan yhteisesti sovittuja arvoja ja toimintatapoja, jotka ohjaavat oppituntien tunnelmaa ja vuorovaikutusta. Nämä toimintatavat käydään yhdessä nuorten kanssa opetusohjelman aluksi läpi niin, että työskentely sujuu mahdollisimman arvostavassa ja ratkaisukeskeisessä hengessä ja oppiminen on jokaiselle oppilaalle turvallista ja mukavaa.
Ratkaisukeskeistä, avointa ja myönteistä oppimisilmapiiriä vahvistavia toimintatapoja ovat:
- Kunnioitus jokaisen omia ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä kohtaan
- Kysymyslähtöinen ja avoin vuorovaikutus oppimisessa ja oivaltamisessa
- Kunnioittava kuuntelu ja erilaisten mielipiteiden arvostus luottavaisessa hengessä
- Aito kannustus ja kehuminen sekä erilaisten näkemysten hyötyjen pohtiminen yhdessä
Elämänhallintataidot ja uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (3§ - 6§)
Laki painottuu ennaltaehkäisevään työhön
Laissa tarkoitetaan tällä koulun toimintakulttuuria ja toimia, joilla koko oppilasyhteisössä edistetään oppilaiden oppimista, hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta.
Elämänhallintataidot ja uusi OPS2016
Opetussuunnitelman mukaisella opiskeluhuollolla tarkoitetaan toimintaa, jonka avulla tuetaan yhteisöllistä ja yksilöllistä hyvinvointia sekä terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön syntymistä, edistetään mielenterveyttä ja ehkäistään syrjäytymistä sekä edistetään oppilaitosyhteisön hyvinvointia.
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin