Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – infotilaisuuden (17.3.) ajankohtaa siirretään koronavirus-tilanteen vuoksi

Orimattilan kaupunki ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkotipalveluihin. Seteli astuu voimaan 1. elokuuta.
Perheet voivat hakea palveluseteliä maaliskuun loppupuolelta alkaen. HAUN AUKAMISESTA ILMOITETAAN MYÖHEMMIN HUHTIKUUSSA

Palvelusetelipäiväkodin asiakasmaksu on perheelle sama kuin kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksu. Palvelusetelituottaja voi halutessaan periä lisämaksua perheeltä, mikäli päiväkoti järjestää perustoiminnan päälle lisäpalveluita.

– Palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta tuloista riippumatta. Perheiden omavastuu lasketaan samalla tavalla kuin julkiselle puolella. Näin ollen pienituloiselle huoltajalle maksu voi olla nolla euroa myös yksityisessä päiväkodissa, jos päiväkoti ei peri lisämaksua, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi.

Palvelusetelituottajien eli yksityisten päiväkotien haku on parhaillaan käynnissä. Palvelunsetelituottajaksi pääsevät ne yksityiset toimijat, jotka täyttävät palvelusetelisääntökirjan ehdot. Kun valinnat on tehty, palvelusetelin piirissä olevat päiväkodit listataan Peda.net-sivustolle.

– Sitä ennen palvelutuottajien luokse tehdään tarkastuskäynti. Käynnin tarkoituksena on varmistaa, että jokainen päiväkoti täyttää palvelusetelille asetut ehdot. Yksityiset päiväkodit ovat jo nyt kaupungin ja aluehallintoviraston säännöllisen valvonnan alla, sanoo Kemppi.

Kaupunki järjestää setelin hakemisesta perheille infotilaisuuden 17. maaliskuuta kello 17.30. Tilaisuus pidetään Peltolan päiväkodissa osoitteessa Viljamaantie 11. Paikalla ovat palvelusetelituottajat, jotka esittelevät toimintaansa. Samalla perheet saavat opastusta palvelusetelin käyttöönotosta.

Taustatietoa:

  • Suomen hallitus on laajentamassa varhaiskasvatusoikeutta ja pienentämässä ryhmäkokoja, mikä lisää päiväkotipaikkojen kysyntää myös Orimattilassa.
  • Väestöennusteen mukaan syntyvyys jatkaa laskuaan, jolloin päiväkotipaikkojen tarve vähenee lähivuosina. Sen vuoksi kaupungin ei ole järkevää rakentaa uusia päiväkoteja.
  • Palveluseteli on yksi ratkaisu tarjota perheille riittävät varhaiskasvatuspalvelut.

Lisätiedot:

Orimattilan varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi, puh. 040 540 1351