Kyyjärven paikallisen esiopetussuunnitelman luku 5.3.1
Mikäli esiopetusvuoden aikana huomataan, että ryhmäkohtaiset tukimuodot eivät ole lapselle riittäviä, arvioidaan tarve lapsikohtaiselle tuelle yhdessä esiopetuksen opettajan, erityisopettajan, huoltajan ja lapsen kanssa. Lapsi osallistuu arviointiin ikätason mukaisella tavalla, esim. kuvia apuna käyttäen. Tuen tarpeen arvioinnista vastaa esiopetuksen opettaja. Huoltajan suostumuksella voidaan hyödyntää myös muita asiantuntijoita. Arvioinnissa on selvitettävä oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen tarve, toteutetut opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtaiset tukimuodot sekä jatkossa tarvittavat oppilaskohtaiset tukitoimet.
Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa saanut tehostettua tai erityistä tukea, suunnitellaan lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki ennakoiden ennen esiopetuksen alkua. Esiopetuksen alkaessa tai sen aikana arvioidaan tarvittaessa lapsikohtaisen tuen tarve. Tehostetun tai erityisen tuen päätöksen tarve arvioidaan uudelleen esiopetuksessa. Täydentävässä varhaiskasvatuksessa sen sijaan jatkuu tehostettu ja erityinen tuki päätösten mukaisesti.
Arvio laaditaan käytössä olevan sähköisen järjestelmän lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevaan suunnitelmaan. Arvio laaditaan silloinkin, kun huoltaja valitsee olla osallistumatta arviointiin.