Kiertotalous 1-6 lk

Kiertotalous

Koulumme monialaiseksi oppimiskokonaisuudeksi valikoitui osaltaan Hietaman kylätoimikunnan ja nuorisoseuran aloitteesta kiertotalous. Toivomus liittyi kylän ja Maaseudun sivistysliiton Kierrätys kuntoon Hietamalla - 5E kylät, vähähiiliset yhteisöt -hankkeeseen. Nämä tahot pitivät tärkeänä, että koulukin olisi mukana hankkeessa, sillä aikuistenkin asenteet muuttuvat toisinaan lasten kautta. Tavoitteena oli oppia jätteiden lajittelua ja kierrätyksen merkitystä kestävän kehityksen periaatteelle ja ympäröivän luonnon kannalta. Teema sopi erittäin hyvin uuden opsin toimintakulttuurin periaatteeseen Vastuu ympäristöstä ja kestävään tulevaisuuteen suuntautuminen.

Tältä pohjalta teimme tiiviisti yhteistyötä Minna Tuikan välityksellä projektikoordinaattori Niina Vuoren kanssa. Mukaan saimme myös Sammakkokangas Oy:ltä Mia Rahinantin. Marja Kekin saimme vielä lisäksi rinkiimme.

Kierrätysviikon ajankohta oli viikko 15 ja lähtölaukaus viikolle oli lauantain ympäristöpäivä yhdessä huoltajien ja kyläläisten kanssa. Lauantaityöpäivän aikaan keskityimme koulun pihan ja lähitienoiden siivoukseen ja roskienkeräykseen. Yhtenä projektina oli linnunpönttöjen rakentaminen sekä majanrakennus osin kierrätys- ja jätemateriaaleista.IMG_20170408_140503.jpg


Viikon 15 maanantaiaamun aloitimme yhteisellä aamunavauksella, jonka piti Niina Vuori. Käsittelimme kierrätysteemaa KS, KU, AI, LI, YM ja MA tunneilla.
Viikon aikana katsoimme videosarjan Roskisrotta, lasten kierrätysseikkailu (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/14/roskisrotta-lasten-kierratysseikkailu), pelasimme roskispeliä ja kierrätysjuoksua liikkuntatunnilla juoksuttamalla oikeat jätteet oikeisiin roskiksiin (kuvina..), tuunasimme t-paitoja tai teimme niistä kasseja, rakensimme ryhmätyönä muovijätteistä muovimonstereita, teimme matematiikan tehtäviä Pantillisten matkassa -vihkosesta samalla kun harjoittelimme suuria lukuja, tutkimme ja täytimme Päivi Vehmaksen ja Jii Roikosen puuhavihkosta "Reuhurinne, Operaatio kierrätys". Koulumme vanhimmat oppilaat etsivät netistä tietoa jäteongelmista, kierrrätyksestä ja luonnonsuojelusta sekä tekivät postereita kyseisistä aiheista.

IMG_20170411_102107.jpg

Viikkomme huipentui kiirastorstain jätepäivään, jossa luokittain kävimme kuulemassa Sammakkokankaan jäteaseman toiminnasta ja kierrätyksestä, kokeilimme Marja Kekin ohjauksessa, kuinka osasimme pudottaa jätteet oikeisiin säiliöihin. Tutustuimme yhteiseen näyttelyymme, johon oli koottu tuunatut T-paidat, T-paidoista tehdyt kassit ja luokkien ryhmätöinä tekemät muovimonsterit. Näyttelyssä oli esillä myös luontoaiheisia julisteita ja tehtäviä niihin liittyen.

Arviointi tapahtui liikuntatuntien pelien ja leikkien yhteydessä: jätteet kuljetettiin sukkelasti oikeisiin osoitteisiin. Luokkien roskisten kohdalla oli selvää mietintää, mikä laitetaan mihinkin. Oppilaiden kotoa tuli viestiä, että selkeästi kodeissakin oli lajittelu tehostunut ja oppilaat kotona pohtivat mm. mihin pääsiäismunan foliokuoret kuuluvat.