≡ Navigointi

INFO

Yleistä

Kalevankankaan koulun vireät perinteet ovat jatkuneet Raviradantiellä elokuun alusta 2011 alkaen. Uuden koulun tilat ja piha-alueet on saneerattu entiseen Mikkelin ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikköön.

Koulu sijaitsee monipuolisten toimintamahdollisuuksien ja turvallisten kulkureittien äärellä. Koulun välittömässä läheisyydessä olevia tärkeitä oppimisympäristöjä ovat Kalevankankaan liikuntapaikat ja Natura 2000-kohteeksi nimetty Hanhilammen luonnonsuojelualue. Opetusministeriö on valitsi koulun mukaan valtakunnalliseen Liikkuva koulu-hankkeeseen ainoana ensimmäisen vaiheen pilottikouluna Etelä-Savossa.

Koulun erityispiirteitä

Kalevankankaan koulussa tärkeitä painopistealueita tulevat olemaan hyvinvointi, osallisuus ja aktiivinen oppiminen. Uusi teknologia ja hyvät opetusvälineet tarjoavat monipuoliset puitteet ajanmukaiseen opiskeluun. Koulussa on tarjolla myös erityisesti lapsia ja nuoria varten suunnitellut modernit kirjastopalvelut sekä viihtyisät ja turvalliset piha-alueet sekä hyvät säilytystilat oppilaiden henkilökohtaisille tarvikkeille.

Koulussa opiskelee n. 250 alakoululaista ja 250 yläkoululaista. Koulussa toimivat myös kaikkia Mikkelin kaupungin oppilaita palvelevat 7.-9.-liikuntaluokat sekä yhteensä 8 erityisluokkaa ja 10 alakoululuokkaa. Kalevankankaan koulu on yhteinen elämänpiiri 500 oppilaalle ja 70 aikuiselle.

Koulussa päähuomio on hyvän oppimisen ja kasvun mahdollistamisessa. Monipuolisen oppimisen tukena on työstään innostunut opetushenkilöstö sekä vireä toimintakulttuuri. Koulun toimintatavat ja tapahtumat suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön kanssa ennen uuden lukuvuoden alkua. Tavoitteena on, että monipuolinen tapahtumakalenteri luo hyvän pohjan mukaville koulumuistoille.

Kalevankankaan koulussa opetuksen ja kehitystyön painotukset ovat:

  1. Hyvinvointi ja liikunta
  2. Luonto ja ekologisuus
  3. Uusi media ja oppimisteknologia
  4. Aktiivinen maailmankansalaisuus