Oppilaan oppimisen arviointi ruotsin kielen B-oppimäärässä vuosiluokilla 3-6

Oppimisen arviointi

Arviointi ja palaute on luonteeltaan oppimista ohjaavaa ja kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Ruotsin kielen sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää ruotsin kielen B1-oppimäärän valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin ja että arviointi kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitteisiin. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen.

Opetuksessa on mahdollista käyttää numeroilla arvioitavia eritasoisia kirjallisia tai suullisia kokeita tai portfolio -työskentelyä. Oppilaalla on mahdollisuus osoittaa osaamisensa eri tavoin hänen erityiset tuen tarpeensa huomioiden. Keskeisintä on kielen eri osa-alueiden jatkuva arviointi ja prosessiarvioinnin painottaminen. Tuntityöskentely ja tehtävien säännöllinen suorittaminen ovat osa jatkuvaa arviointia. Oppilaat ohjataan käyttämään itsearviointia osana oppimisprosessia. Itsearviointia voidaan toteuttaa esimerkiksi kokeiden yhteydessä tai arviointikeskusteluna oppilaan kanssa. Osana arviointia voidaan käyttää myös vertaisarviointia.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä