4.luokka

Matematiikan opetuksen tavoitteet, sisällöt ja hyvän osaamisen kriteerit 4. vuosiluokalla

Pidetään yllä oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan. Tuetaan myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta. Ohjataan oppilasta havaitsemaan yhteyksiä oppimiensa asioiden välillä. Kannustetaan oppilasta esittämään päättelyään ja ratkaisujaan muille konkreettisin välinein.

Syvennetään oppilaiden taitoja havaita syy- ja seuraussuhteita sekä yhteyksiä matematiikassa. Harjoitellaan toimintaohjeiden laadintaa tietokoneohjelmina graafisessa ohjelmointiympäristössä.

Varmennetaan matemaattisten käsitteiden, lukujen, yhtäläisyyksien, säännönmukaisuuksien ja kymmenjärjestelmän ymmärtämistä. Vahvistetaan päässälaskutaitojen ja kertotaulujen 1-10 osaamista. Tehostetaan yhteen-, vähennys- ja kertolaskualgoritmien osaamista. Opiskellaan jakolaskua. Varmennetaan tuloksen oikeellisuutta lukuja pyöristämällä ja likiarvoja käyttämällä. Tutustutaan negatiivisiin kokonaislukuihin. Harjoitellaan peruslaskutoimituksia desimaali- ja murtoluvuilla. Hyödynnetään konkreettisia välineitä opetuksessa.

Jatketaan geometristen kappaleiden ja kuvioiden käsitteiden opiskelua. Lasketaan tasokuvioiden piirejä ja tutustutaan pinta-alan käsitteeseen. Harjoitellaan kulmien piirtämistä ja luokittelemista. Perehdytään laskutoimituksissa tarvittavien arkipäivän mittayksiköiden käyttämiseen. Laajennetaan koordinaatiston käsittelyä kaikkiin neljänneksiin.

Harjoitellaan tiedon etsimistä ja esittämistä taulukoin ja diagrammein.

Hyvän osaamisen kriteerit matematiikassa vuosiluokalla 4
Oppilas
- oppilas hallitsee yhteen-, vähennys- ja kertolaskualgoritmit
- osaa allekkain jakamisen perusteet
- osaa erottaa positiiviset ja negatiiviset luvut
- osaa sijoittaa lukuja koordinaatiston 1. ja 2. neljännekseen
- osaa laskea kolmion, neliön ja suorakulmion pinta-alan ja piirin
- osaa käyttää yksinkertaisia graafisia ohjelmointiympäristöjä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä