6.luokka

Musiikin opetuksen tavoitteet, sisällöt ja hyvän osaamisen kriteerit 6. vuosiluokalla

Musiikin opetus painottuu aiemmilla luokilla opittujen tietojen ja taitojen hyödyntämiseen erilaisissa kokoonpanoissa. Musisointi on tavoitteellista ja pitkäjänteistä. Se on myös elämyksellistä, esteettistä ja eheyttävää toimintaa. Oppilas keksii omia luovia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja, ja hyödyntää ohjatusti musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Oppilas arvioi omaa kehittymistään asettamiensa tavoitteiden mukaisesti ja antaa rakentavaa palautetta myös toisten toiminnasta.

Laulamisessa kiinnitetään huomiota terveeseen ja ilmeikkääseen äänenkäyttöön. Lauluvalikoimaa laajennetaan ikätason puitteissa. Tarjotaan eväitä henkilökohtaisen musiikkimaun rakentamiseen. Ohjelmistossa on moniäänisiä lauluja, rap-musiikkia ja sointu-clustereita. Tutustutaan äänialoihin sopraano, altto, tenori ja basso.

Soittamisessa syvennetään musiikkikäsitteiden osaamista sekä soveltamista. Soitinvalikoimaan lisätään kosketinsoittimia. Samalla syvennetään eri soitinryhmien tuntemusta ja tutustutaan myös eri maiden kansallisiin soittimiin. Harjoitellaan sointukomppeja monipuolisesti eri soittimilla eri merkintätapoja käyttäen. Oppilasta ohjataan kehittämään omaa soittamistaan musisoivan ryhmän jäsenenä ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä ryhmässä.

Kiinnitetään huomiota kuulonhuoltoon ja ääniergonomiaan. Ohjataan käyttämään ja huoltamaan vastuullisesti laitteita ja soittimia sekä huomioimaan äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät.

Oppilasta kannustetaan rakastamaan musiikkia ihmisten yhteisenä maailmankielenä sekä ohjataan näin edistämään eri kulttuurien ymmärtämistä ja ihmisten vuorovaikutusta.

Musiikin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi arvosanaa kahdeksan (8) varten

Oppilas
- ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa
- osallistuu yhteislauluun ja - soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta
- liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun
- kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan
- keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia
- esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan
- toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä
- käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät
- asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä