Oppilaskunnan omat sivut

Hauskaa vappua!

Torstaina 28.4.2022 vietimme oppilaskunnan hallituksen ideoimaa koko koulun yhteistä jalkapalloturnausta. Kaikki pelasivat reilua peliä ja olivat hyvällä pelituulella. Kentän laidalla oli iloinen kannustusjoukko. Kiitos!

Ystävänpäivä 14.2.22

Kouluun sai ottaa mukaan pehmoystävän.

Koko koulu pukeutui pinkkiin, mustaan tai pinkki-mustaan.

Lauloimme ulkona yhdessä "Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää".

Koulun yhteiseen ystävänpäivälaatikkoon kerätään ystävänpäiväkortteja, terveisiä ja kaveripasseja.

Koskelan alakoulussa kaikki ovat toistensa ystäviä! ❤

Hiljaisen ruokailun viikko onnistui hienosti

Viikolla kolme koko koulu nautti ruokailusta hiljaisuudessa. Hallituksen jäsenet seurasivat oman luokkansa onnistumista ja antoivat onnistumisen merkiksi rastin. Mikäli luokka onnistui neljänä päivänä antamaan ruokarauhan kaikille, sai luokka yhden palkinnon. Mikäli koko viikon ajan ruokailu sujui tavoitteen mukaan, luokka sai kaksi palkintoa. Viikko meni hienosti ja palkintoja saatiin! Hyvä me!

Syksypuolen kuulumisia

Oppilaskunnan syyslukukausi

Oppilaskunta hallitus on ollut ihailtavan reipas ja kekseliäs myös koronarajoitusten aikana. Olemme kehittäneet koululle Tarinatuokion joka luokkaan. Näin koulun kaikki oppilaat voivat halutessaan lukea luokassa yhden pitkän välitunnin ajan viikossa. Ihania lukuhetkiä kaikille!

Loppuvuodesta kehittelimme ideoita luokkien omiin pikkujouluihin. Hallituksen edustajat jakavat kaikkiin luokkiin joulukortit, jotta jokainen saa kirjoittaa tervehdyksen toiselle oppilaalle. Lisäksi hallitus teki jouluvideon koko koululle. Videolla esitetään ideoita luokan pikkujouluihin. Pikkujouluihin on luvassa myös herkkua oppilaskunnan hallituksen toimesta!

Mukavaa joulua kaikille! Uusia kujeita on luvassa heti tammikuussa.

Uuden hallituksen kausi alkaa!

Uusi toimintakausi on alkanut ja uudet oppilaskunnan hallituksen jäsenet on valittu. Jokainen luokka on äänestänyt keskuudestaan kaksi jäsentä, joiden tehtävänä on edistää koulun viihtyisyyttä ja toimia kaikkien oppilaiden eduksi. Onnea kaikille valituille!

Ensimmäinen kokous on pidetty 23.9. Kokouksessa valittiin sihteerit ja suunniteltiin toimintavuotta. Tänä lukuvuonna suunnittelussa otetaan huomioon erityisjärjestelyt koronatilanteen vuoksi. Toiminta suunnitellaan niin, etteivät luokat sekoitu.

Kiitos lukuvuoden 2019-2020 oppilaskunnalle!

Kevät kului hyvin erityisissä merkeissä. Poikkeusjärjestelyjen takia jouduimme perumaan viimeisten koulukuukausien kokoontumiset. Onneksi ehdimme ennen tätä jo tehdä monia kivoja ja tärkeitä asioita yhdessä.

Kiitos ahkeralle oppilaskunnan hallitukselle ja koko oppilaskunnalle! Mukavaa kesää ja tulevaa lukuvuotta!

Ruokaviikko

Ruokaviikolla kiinnitimme huomiota rehtiin ja kohteliaaseen käytökseen, ruokailutapoihin sekä ruokarauhaan. Oppilaskunnan hallituksen edustajat tarkkailivat ja ohjasivat kolmena päivänä ruokailua. Hyvästä suorituksesta luokat saivat tarroja. Ja hienosti niitä kertyikin!

Uuden vuoden uudet keksinnöt

Hallituksen tammikuisessa kokouksessa sovittiin ensimmäiseksi kevätteemaksi ruokailun viihtyvyyden parantaminen. Tulossa on siis ruokailuun liittyvä kampanja viikolla 11.

Pikkujoulun taikaa

Oppilaskunnan hallitus järjestää koko koululle pikkujouluyllätyksen 16.12.

Upeassa juhlassa kiersimme pisteiltä toisille oman mielen mukaan. Oppilaskunnan hallitus oli järjestänyt paikalle piirustämiseen, lukemiseen, heittämiseen ja pelaamiseen liittyviä tehtäväpisteitä. Jotta puuhailu sujui letkeästi, alkoi tapahtuma yhteisellä jumpalla.

Kiitos kaikille!

Halloween välitunti ja yllätys

30.10. koululla juhlittiin ja hassuteltiin Halloween-hengessä. Välitunnilla näkyi niin hurjia olioita kuin lempeitä otuksia. Välkkäleikkien jälkeen luokissa odotti yllätys, kun hallituksen jäsenet arpoivat keräämiään yllätyksiä.

Kiitos järjestäjille ja iloisille osallistujille!

Kiitos reippaalle oppilaskunnalle ja sen hallitukselle!


Vuoden aikana kokoonnuttiin kuukausittain ja saatiin aikaan paljon.
Viimeisin hauska tempaus oli kevätkarnevaali. Tuolloin koko koulu sai leikkiä hassuissa asuissa niin hippaa kuin ilmapalloviestiäkin. 

Kiitos kaikille hallituksen jäsenille! Olette reippaita!

Käytäväviikko

Oppilaskunnan hallitus järjesti alkuvuodesta käytäväkäytökseen liittyvän tempauksen. Käytäväsäännöt esiteltiin aamunavauksen yhteydessä koko koululle. Seinille laitoimme muistutuksia hyvästä käytöksestä. Viikko 5 oli käytävätempauksen loppuhuipennus, jolloin käytävällä oli tarkkailijoita palkitsemassa luokkia hyvästä käytöksestä. Tarroja tuli joka luokalle!

Hui sentään!

Oppilaskunnan hallitus on kovasti ahkeroinut Halloween Höpsyjen järjestämispuuhissa.
1.11. koko koulu saa nähdä, mitä olemme keksineet.

Lukuvuoden 2018-2019 oppilaskunnan hallitus

Uuden lukuvuoden alkaessa luokissa on pohdittu oppilaskunnan merkitystä koululla. Luokissa äänestettiin uudet hallituksen jäsenet lukuisista ehdokkaista. Tänä vuonna saimme jälleen mahtavan oppilaskunnan hallituksen:

1A: Aada ja Sulo

1B: Anni ja Samuel

2A: Minttu U. ja Joona

2B: Aku ja Sasu

Tällä porukalla on mukava lähteä kehittämään koulustamme entistä parempaa paikkaa oppia!

Vappujuhla

Koskelan alakoulun vappujuhlaa eli lasten kevätkarnevaalia vietettiin perjantaina 27.4. Koulussa oli tuona päivänä hassuihin asuihin pukeutuneita hahmoja, mm. dalmatialainen, peikko, länkkäri ja Putouksesta tuttu Tanhupallo ja monia muita.

Yhteisessä vappujuhlassa oppilaskunnan hallitus esitti valmistelemansa sketsihahmokisan. Oppilaskuntalaiset olivat pukeutuneet löytötavaravaatteisiin ja luoneet itselleen sketsihahmon, jolla oli myös joku hauska hokeman. Hahmot olivat Liikennenainen, Mörsömursu, Huivihaltija ja Nyrkkijätkä. Oppilaat äänestävät hauskimman hahmon.

Seuraavaksi oppilaskuntalaiset olivat suunnitelleet tietovisan lukuvuoden aikana tapahtuneista asioista. Siinä sai miettiä ja muistella, jotta oikeat vastaukset muistuivat mieleen. Tämän kisan voitti selvällä piste-erolla 2B-luokka, paljon onnea!

Sitten leikittiin vielä muumihippaa ja pidettiin välituntidiscoa hyvän musiikin tahdissa ulkona. Yhteisen vappujuhlaa lopuksi odotti vielä yksi yllätys. Koulullemme muutti 3 keppihevosta ja kaksi keppidinosaurusta. Kepparit päästettiin kesälaitumille pihalle kirmaamaan. Ensimmäinen juhlallinen pihan ympäri ratsastuskierros sujui mainiosti. Jatkossa keppareilla on hoitovuorot, jotta jokainen pääsee niitä hoitamaan ja ratsastamaan vuorollaan.

Kiitos kaikille mukavasta yhteisestä juhlasta. Alle vielä muutamia kuvia kevätkarnevaaliimme liittyen.

Terv. Helmi-ope

Vappukisojen voittajat

Vappukisojen voittajat saivat pienet palkinnot, sillä syksyllä myydyistä löytötavaroista saatua rahaa oli vielä jäljellä.

Tietovisan voitti 2B!
Sketsihahmokisan voitti oppilasäänestyksessä Nyrkkijätkä, joka ansaitsi palkinnon omalle luokalleen 1A!

Onnea ja kevättä!

Koskelan alakoulun vappu

Tekijä: Helmi Kivinen
Koskelan alakoulun vappujuhlaa, oppilaskuntalaisten suunnittelemaa lasten kevätkarnevaalia vietetään perjantaina 27.4.

Kouluun saa pukeutua vappuasuun ja mukaan saa ottaa asuun sopivan pehmolelun.

Mukavaa yhdessäoloa, musiikkia ja hauskoja yllätyksiä luvassa!

Ystävänpäivän pehmokaverit

Kaveriviikkoa vietettiin Koskelan alakoulussa viikolla 7.

Alkuviikosta jokaisessa luokassa pohdittiin, millainen on hyvä ystävä. Luokittain kirjattiin ylös kehuja, joita ystävälle voi sanoa.

Ystävänpäivänä 14.2.2018 sai tuoda kouluun pehmokaverin, jonka sai pukea hienoksi. Kaikista pehmokavereista otettiin yhteiskuva.

Keskiviikkona 14.2. oli jokaisella kaulassa myös kehusydän ja vietimme koko koulun yhteisen pitkän välkkä, jossa soi musiikki ja pidimme välituntidiscon.

Torstaina pehmokavereista järjestettiin äänestys ja perjantaina julkistettiin pehmoäänestyksen voittaja! Voittajapehmo pääsee koulumme oppilaaksi viikoksi. 2A-luokassa jo laitetaan pulpettia pehmolle valmiiksi. Voittaja on iso nalle, jolle oppilas oli pukenut omia vaatteitaan. Onnea voittajalle!

Lisäksi vielä perjantaina 16.2. luettiin välitunnilla mikrofoniin viikon aikana lähetettyjä ystävyysterveisiä.

Kiitos oppilaskuntalaisille teidän hienoista ideoista ja työstä koko koulun hyväksi! Meillä oli kiva kaveriviikko!

Pohdimme oppilaskunnan kanssa, että kaveriviikko on joka viikko, kaveruus on aina tärkeää. Jatkamme teemaa vielä viikolla 8 ja koulussamme kerätään merkintöjä kaveripassiin. Palautettujen kaveripassien kesken arvotaan pieniä palkintoja perjantaina 23.2.

Halloween-välitunti

Perjantaina 27.10. Vietettiin Koskelan alakoulun Halloween-välituntia.

Oppilaat saivat pukeutua halloween-asuun ja koulumme pihassa saattoi nähdä muun muassa kummituksen, soturin tai noidan.

Ensin leikittiin haamuja. Kaikilla oli oma tila, haamutila, jolle toinen oppilas ei saanut tulla. Liikuimme koulun pihassa, toiseen oppilaaseen ei saanut koskea eikä mennä toisen haamutilaan. Tämä leikki sujui mainiosti.

Sitten leikimme haamuhippaa. Kaksi oppilaskuntalaista oli aluksi haamuja ja he lähtivät jahtaamaan muita oppilaita. Jos hippa sai kiinni, piti jäädä maahan hetkeksi paikoilleen. Ope toi punaisen nauhan haavoittumiseen merkiksi. Ja haavoittuneena punaisen nauhan kanssa sai lähteä jahtaamaan muita kiinni. Iloinen hippaleikkiä sujui hyvin ja välitunnin lopuksi kaikki koulumme oppilaat ja opettajat oli saatu kiinni.

Oppilaskunta myi syyskuussa kirpputorilla koululta poistettavaa tavaraa Kodin ja Koulun Päivän kirpputorilla. Niistä tuotoista oppilaskunta käytti nyt vähän rahaa ja halusi jakaa tikkarit ruokailun jälkeen kaikille oppilaille.

Kuulin yhden ekaluokkalaisen huudahtavan välitunnin lopuksi: "Tämä oli paras välitunti ikinä!"

Kiitos ja kohti seuraavaa yhteisöllistä tempausta!

Uusi oppilaskunnan hallitus on valittu!

Tekijä: Helmi Kivinen
Uusi oppilaskunta on valittu!

Oppilaskuntaan lukuvuonna 2017-2018 kuuluvat
1A Iida (puheenjohtaja) ja Zeo
1B Helmi ja Onni S.
2A Ksenia ja Olivia (sihteeri)
2B Lotta ja Arttu

Lähetä uudelle oppilaskunnalle ideoita tämän lukuvuoden tapahtumista, teemoista ja tempauksista! Voit kommentoida tähän alle.

Oppilaskunnan uusi toimikausi starttaa pian!

Hei kaikki!
Oppilaskunnan uusi toimikausi alkaa kohta. Torstaina 7.9. oppilaskuntatoimintaa esitellään oppilaille ja perjantaina 15.9. pidetään oppilaskunnan vaalit.

Tänä lukuvuonna oppilaskunnassa nostetaan esille erityisesti näitä teemoja:
-Hyvät käytöstavat
-Suomi 100 vuotta
-Yhteisöllisyys

Tervetuloa mukaan oppilaskunnan tärkeään toimintaan!

Oppilaskuntaa ohjaava opettaja Helmi Kivinen

Koskelan alakoulun vappu

Tekijä: Helmi Kivinen
Perjantaina 28.4. vietimme Koskelan alakoulussa vappujuhlaa.

Tuona päivänä oppilaskunta oli kehottanut kaikkia pukeutumaan hassusti ja kouluun sai tuoda mukanaan vähän herkkuja.

Koulussamme saattoi tavata noidan, ratsastajan, miimikon, moottoripyöräilijän, peikon ja monia muita hauskoja hahmoja.

Kello 10 alkaneessa pihajuhlassa sää suosi vapun juhlintaa. Tanssimme yhteisen alkutanssin oppilaskuntalaisten johdolla, oppilaat kisasivat ilmapalloviestissä ja koulun aikuiset kisasivat juoksukilpailussa. Aikuisten kisassa nähtiin hienoa heittäytymistä, tiukkaa kamppailua ja notkeaa esteiden ylitystä. Pallot poksahtelivat ja jopa vesi-ilmapallot saatiin rikottua.

Kisailun jälkeen herkuttelimme yhdessä ulkona, kuuntelimme musaa sekä tanssimme. Oppilaskunta palkitsi aikuisten juoksukilpailun parhaan. Voittaja sai mainetta ja kunniaa sekä tittelin "Koskelan Kiituri 2017." Myös kaksi parasta asua palkittiin!

Kiitos koko koulun väelle ja luotsaamalleni opppilaskunnalle tästä iloisesta tapahtumasta!

Terv. Helmi-ope

Arvot arkeen

Tekijä: Helmi Kivinen
Koulussamme kiinnitimme menneinä viikkoina erityisesti huomiota hyvään käytökseen niin luokassa kuin välitunneillakin. Opettelimme kantamaan vastuuta omasta toiminnastamme ja kannustimme, innostuimme ja onnistuimme.

Palkkiona hienoista Arvot Arkeen-viikoista pidimme to 6.4. koko koulun yhteisen oppitunnin ulkona. Aurinko paistoi ihanasti, kun leikimme oppilaskunnan suunnittelemaa hippaleikkiä ja lopuksi joimme palkkiopillimehut.

Kiitos koko koulun väelle kivasta yhteisestä hetkestä! Kiitos oppilaskuntalaisille, jotka tänä vuonna haluavat erityisesti osallistaa meitä aikuisia mukaan kaikkeen lasten toimintaan. Hippaleikissä tuli aikuisillekin hiki, kun meidät tuli yrittää saada kaikki lapset kiinni.

Ajatuksena on, että vielä tänä keväänä lapset haastavat meidät koulun aikuiset kisaamaan keskenämme! :)

Ystävyysviikko

Tekijä: Helmi Kivinen
Viikolla 7 on vietetty Koskelan alakoulussa oppilaskunnan ideoimaa ystävyysviikkoa.

Keskiviikkona pidimme pitkän välitunnin, jolle oppilaskuntalaiset olivat miettineet kivaa yhteistä tekemistä. Olimme suuressa piirissä koko porukka ja heitimme hymyjä toisillemme, lopuksi heitimme kuvainnollisesti oikein suuren hymyn yhdessä ilmaan!

Teimme myös suuren ystävyyden verkon heittelemällä lankakerää piirissä ja punomalla siitä verkkoa. Siinä tarvittiin todella suurta yhteistyötä ja hyvin sujui.

Lopuksi oppilaskunnan puheenjohtaja kertoi koko koulun väelle halipassista. Jokainen sai sydämen, jonka väritti mieleisekseen ja sydämeen kerättiin halaamalla muiden oppilaiden nimiä. Halisydämet palautetaan oppilaskuntalaisille ja niistä vielä tehdään jotain kaikkien yhteisesti ihasteltavaksi.

Iloinen ystävyysviikkomme on vielä täydentynyt, kun saimme olla saimme abiturienttien karkkisateessa ja ihastella heidän hullunkurisia asujaan. Perjantaina pääsemme lukion Wanhojen Tansseihin. Hieno viikko!

Piirustuskilpailu koulun aikuisille

Oppilaskunnan hallitus haastoi koulun aikuiset piirustuskilpailuun. Aikuiset ottivat haasteen vastaan ja syntyi hienoja töitä. Kisassa oli tarkka ohjeistus:
-Aikaa työn tekemiseen sai käyttää vain 15 minuuttia
-Paperin koko A4
-Sai käyttää kaikkia värejä ja kimalteita

Määräaikaan mennessä oppilaskunnalle palautettiin kuusi heinoa työtä kilpailuun mukaan. Oppilaskunta äänesti voittajan pe 16.12. Oppilaskunnan hallituslaiset kertoivat, että luokissa oli ollut hienoa yhteishenkeä ja aikuisia kannustettiin!

Kilpailun tulos julkistettiin ke 21.12. koko koulun yhteisessä tilaisuudessa. Mainetta ja kunniaa Koskelan alakoulun kuusimestarina, pienen yllätyspalkinnon ja oppilaiden suunnitteleman tunnin luokalleen voitti 2B-luokan opettaja Jani. Paljon onnea!

Hyvää joulua kaikille!

Syksyn kuulumisia

Syksyä

Tekijä: Helmi Kivinen
Oppilaskunta on kokoontunut nyt kaksi kertaa tämän syksyn aikana. Kodin ja koulun päivässä 30.9. Pidimme koko koululle yhteisen lämmittelytanssin. Kiitos reippaat oppilaskuntalaiset!

Oppilaskunnan hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa, kokousajat ovat koulun ilmoitustaululla.

Uusi oppilaskunnan hallitus on valittu

Lukuvuonna 2016-2017 Koskelan alakoulun oppilaskunnan hallitukseen kuuluvat

Matias 2A (puheenjohtaja)
Essi 2A
Emilia 2 B (sihteeri)
Akseli 2 B
Jenicha 1A
Aarre 1A
Rona 1B
Elmeri 1B

Oppilaskuntaa ohjaa erityisopettaja Helmi Kivinen.

Syksyn ensimmäinen kokous on pidetty ja sihteeri ja puheenjohtaja valittu. Tämä porukka on hienosti täynnä intoa ja tarmoa, keksimme varmasti vuoden aikana paljon kivaa yhteisen koulumme hyväksi!

Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu! 👍

Kevätlukukausi

Joulukuussa oppilaskunnan hallitus järjesti pikkujoulun koko koululle kaupungintalon valtuustosalissa, puitteet olivat siis hienot! Tapahtuma oli todella kiva, meidän koulussa on hieno yhteishenki! Herkuttelimme, katsoimme jouluisen elokuvan, opettajien tietämys lastenmaailmasta testattiin tietovisassa ja tanssimme kaikki yhdessä oppilaiden toivemusiikin tahtiin. Kiitos kaikille!

Kevätlukukausi on alkanut ja oppilaskunta jatkaa toimintaansa. Pidämme Oppilaskunnan hallituksen kokouksen myös kevätlukukaudella kerran kuukaudessa.

Kokousaikamme ovat:
to 28.1. klo. 9-10
ke 10.2 klo. 11.30-12
pe 11.3 klo. 9-10
to 14.4 klo. 11.30-12
Tämän hallituksen viimeinen kokous toukokuussa, ajankohta sovitaan myöhemmin.

Terv. oppilaskuntaa ohjaava Helmi-ope

Koulun loistavin luokka!

Tekijä: Helmi Kivinen
Syksy tuli ja aamut ja illat pimenivät.

Järjestimme heijastinkampanjan johon oppilaat lähtivät innolla mukaan. Yhtenä lokakuisena perjantaiaamuna oppilaskunta palkitsi tarroilla kaikki heijastinta käyttävät oppilaat. Melkein kaikilla oli heijastin -hyvä me! Oppilaskunnan hallituksen kokouksessa pohdimme, että heijastimia on tänä syksynä käytetty edellisvuosia runsaammin. Jes, kampanjamme sai siis hyvää aikaan.

Oppilaskunnan hallitus oli mahdottoman tehtävän edessä. Emme pystyneet päättämään, mikä luokka on ollut kaikkein loistavin. Yksi oppilasedustaja keksi, että järjestetään yhteinen palkinto kaikille.

Näin teemme. Koko meidän loistava koulu palkitaan koulun yhteisellä pikkujoululla, joka järjestetään viimeisellä kouluviikolla!

Paljastamme lisää siitä asiasta piakkoin... 😄




OPPILASKUNTA

Koskelan alakoulussa on alkanut oppilaskuntatoiminta lukuvuonna 2015-2016. Oppilaskunnan tehtävänä on edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista sekä kehittää oppilaiden ja opetuksen järjestän välistä yhteistyötä.

Oppilaskunnan vaalit järjestettiin elokuussa 2015. Jokaiselta luokalta valittiin kaksi edustajaa oppilaskuntaan.

Koskelan alakoulun oppilaskunnan hallitukseen kuuluvat:

1A
Julia
Jimi

1B
Miisa
Jonatan

2A
Vilma
Kaapo

2B
Elina (Oppilaskunnan sihteeri)
Onni (Oppilaskunnan puheenjohtaja)

Oppilaskunta kokoontuu kerran kuussa.
Kokoukset syyslukukaudella 2015:
to 17.9. klo. 11.30-12
to 24.9 esittäytyminen koululle aamunavauksessa
pe 23.10 klo. 10-10.45
pe 13.11 klo. 9-9.45
ke 2.12 klo. 10-10.45

Oppilaskunnan kokouksista kirjataan aina muistio, joka tulee esille kaikkien oppilaiden nähtäville ilmoitustaululle. Luokan edustajat vievät viestiä oppilaskunnasta omalle luokalleen ja toimivat viestinviejinä myös luokasta oppilaskunnan hallitukseen.

Oppilaskunnan ohjaajana lv 2015 -16 toimii Helmi Kivinen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä