MEDIAKERHO

Ensimmäinen mediakerhon kerta

Ensimmäisellä kerhokerralla käytiin läpi, mitä media on. Pohdittiin, mitä eri mediaa kerholaiset käyttävät päivittäin ja viikottain.
Pohdittiin myös, paljonko niiden parissa vietetään aikaa. Kerholaiset halusivat oppia valokuvaamaan, editoimaan sekä tekemään videoita. Näistä kokonaisuuksista koostamme syksyn ohjelman.

Keskustelun perusteella jokainen piirsi some-seflien. Osaatko arvata, mikä on kenenkin kerholaisen tekemä?











Valokuvaamisen alkeita

Toisella kerhokerralla rupesimme perehtymään valokuvauksen saloihin. Tutkimme henkilökuvaukseen liittyviä rajauksia, symmetriaa, kultaista leikkausta sekä sommittelua.

Kerholaiset saivat myös koko syksyn jatkuvan kotitehtävän. Tehtävänä on valokuvaushaaste, jota jokainen voi toteuttaa milloin haluaa. Kokosin valmiita aiheita, joista voi tylsän hetken tullen napsia kuvia ja miettiä rajausta, sommittelua ja muuta! 



Valokuvauksen perusteet (1).pdf

Mikä ihmeen Bookface?

Tällä kerralla vierailimme kirjastossa, jossa teimme kuvausharjoitteita. Bookface tarkoittaa kirjojen, lehtien, dvd-kansien ynnä muiden välineiden hyödyntämistä valokuvassa. 










Kuva-arvoituksia

Ennen syyslomaa toteutimme kuva-arvoituskilpailun. Jokaisen tuli ottaa kolme arvoituksellista kuvaa joko koulun pihalta tai sisältä, ja sitten muut yrittivät arvailla. Arvaatko sinä, mistä mikäkin kuva on otettu?








Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä