Kuraattori

Kuraattoritoiminta Ylämyllyn yläkoulussa

Koulukuraattorin työ on yksittäisten oppilaiden ja koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tukemista. Työn painopisteenä on ennaltaehkäistä koulunkäyntiin liittyvien vaikeuksien syntyä sekä auttaa olemassa olevissa pulmissa. Koulukuraattori toimii yhteistyössä oppilaiden, perheiden, koulun henkilökunnan ja koulun ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa. Hän tukee oppilaita ja heidän perheitään keskustelemalla, antamalla neuvontaa ja ohjaamalla tarvittaessa muihin tukitoimiin. Oppilaiden kanssa työskentelyn lisäksi koulukuraattori osallistuu tiiviisti koulun yhteisölliseen oppilashuoltoon. Koulukuraattori on myös alansa asiantuntijana koulun ulkopuolisissa työryhmissä vaikuttamassa lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Kuraattorin luo voi hakeutua oma-aloitteisesti sekä vanhemman, opettajan, terveydenhoitajan tai muun henkilön ohjaamana asioissa, jotka voivat liittyä esimerkiksi koulussa työskentelyyn ja koulunkäynnin pulmiin (kouluun tuleminen, koulumotivaatio, koulunkäynnin kokeminen raskaaksi), kaverisuhteisiin, perhe- tai kotihuoliin, vapaa-ajan pulmiin tai muihin mieltä painaviin asioihin (esim. yksinäisyys, mielenterveyspulmat, päihteet).

Keskustelut koulukuraattorin kanssa ovat luottamuksellisia. Koulukuraattori voi joutua kuitenkin miettimään milloin lapsen tai nuoren kertomat asiat ovat sellaisia, että huoltajan on syytä olla niistä tietoinen. Alaikäisten kanssa työskennellessä koulukuraattorilla on myös velvollisuus olla yhteydessä sosiaalitoimeen, mikäli hän arvioi lapsen tai nuoren olevan lastensuojelun tuen tarpeessa.

Ylämyllyn yläkoulun kuraattori on elisa Utriainen (myös 6lk).

Puh: (013) 330 5227 (myös tekstiviestit)

Sähköposti: elisa.utriainen(at)siunsote.fi

Kuraattorin tavoittaa myös Wilmasta!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä