Paluu etäopetukseen tostaista 14.5. alkaen

Hei!

Kuten varmasti jo tiedättekin, lähiopetus Hakkarin koulussa alkaa torstaina 14.5. normaalin lukujärjestyksen mukaisesti. Tässä koottuna toimintaohjeita ja käytännön asioita, jotta me kaikki pystyisimme työskentelemään koululla mahdollisimman turvallisesti ja järkevästi.

- Muista pitää mahdollisuuksien mukaan kahden metrin turvaväli kaikkiin ihmisiin koulumatkalla sekä koulupäivän aikana.
- Ota joka päivä mukaan sään mukainen varustus, sillä oppitunteja voidaan järjestää ulkotiloissa totuttua enemmän.
- Pese kädet huolellisesti aina oppitunnin alkaessa ja päättyessä, ruokailuun siirryttäessä sekä WC-käyntien jälkeen.
- Koulua käydään lukujärjestyksen mukaisesti, Wilman lukkarista näet ajantasaiset luokkatilat ja oppituntien alkamisajat. Huomioithan, että luokkatiloihin on tehty joitain muutoksia ja katsothan tarkasti missä oppituntisi pidetään.
- Kun saavut koululle, hakeudu välittömästi sen solun tai siirtorakennuksen sisäänkäynnin lähistölle, jonne oppituntisi on merkitty. Muista kuitenkin turvaväli. Oppitunnin alkaessa opettajat käyvät vuorotellen hakemassa ryhmänsä solun/siirtorakennuksen ulkopuolelta.
- Noudata oppitunneilla tarkasti opettajan ja ohjaajan antamia ohjeita.
- Oppituntien päätteeksi opettajat päästävät ryhmänsä yksi kerrallaan luokista ulos, jotta vältetään ylimääräisiä kontakteja. Ryhmät siirtyvät omatoimisesti suoraan seuraavan oppitunnin mukaisen solun/siirtorakennuksen sisäänkäynnin lähistölle.
- Välitunnit ja ruokailut pidetään oppituntien aikana opettajien johdolla. Tilanteesta johtuen koko koulun yhteisiä välitunteja ja normaaleja ruokailuaikoja ei siis ole lainkaan. Ruokailut tapahtuvat klo 10:30-13:30 välisenä aikana. Oppilaat syövät A-, B- ja C-solujen opetusluokissa tai ruokalassa siten, että yhdessä pöydässä voi istua enintään kolme oppilasta. Ruokailuista on tehty aikataulut, jotka ovat opettajilla tiedossa ja joista käy ilmi ryhmän ruokailuun varattu tila.
- Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi ruokailussa on tarjolla keitto- ja laatikkoruokia. Ryhmän ruokailuaika voi olla hyvinkin myöhään, joten omia eväitä voi olla järkevää ottaa mukaan.

Tervetuloa takaisin kouluun torstaina!

Toivottelee,
apulaisrehtori Tommi Roininen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä