Tuhatjalkojen talvipuuhia 2018

Maaliskuun meininkiä

Maaliskuu saatiin räväkästi käyntiin meidän Tuhisten järjestämällä koko talon lauluhetkellä. Koko talon lapset ja aikuiset seurasivat innostuneesti mitä huima Talven Taikuri oikein suuresta silinterihatusta taikoi. Laulun aiheitahan sieltä tupsahteli yksi toisensa jälkeen. Nalle puettiin yhdessä ulkotamineisiin, Lumiukko-marssia marssittiin pariin otteeseen sekä laulettiin Leipuri Hiiva-laulua iloisena, surullisena, vihaisena, isona, pienenä jne. 
Saimmekin jo helmikuun lopulla maistiaisia uusista talvilauluista, Lpr seurakunnan kanttori Marjo-Riitta kävi pitämässä meille lauluhetken. Tuhatjalkojen ryhmässä on ollut oikea laulamisen meininki koko toimintakauden, laulupussia ollaan kulutettu ahkerasti ja opeteltu myös uusia mukavia lauluja ja erilaisia rytmisoittimia ollaan kokeiltu myös ahkerasti. Myös lasten toivebiisejä olemme kuunnelleet aina kun se on mahdollista ja salissakin Tuhatjalkojen lapset ovat innostuneet hurjasti musiikin tahtiin liikkumisesta. 

Sisällä salissa liikuttiin taas lasten toiveiden mukaan; Juostaan! Haluan ajaa traktorilla! Opeteltiinpa myös muutamia uusia leikkejä ja harjoiteltiin vähän hippaleikin alkeita. Salia hyödynsimme myös iltapäivisin kovien pakkasten aikaan alkutalvesta. Ryhmätiloissa liikuttiin myös, lattialle viritettyjen patjojen päällä rullailtiin, pyörittiin ja harjoiteltiin kuperkeikkoja. 
315.jpg
Maaliskuun kirpeät pakkassäät ja vähän jo lämmittävä aurinko antoi jo lupauksia tulevasta keväästä. Pihalla saatiin vielä möyriä ihanissa lumileikeissä ja laskea pyllymäkeä jäätyneessä rinteessä. Saattoipa jokunen lumikökkäre tulla myös maistelluksi! ;) Leikkien lomassa ihailimme isompien lasten hiihtäjiä. Moni tiesikin jo että jalassa ei olekaan luistimet vaan sukset! Retkellä kävimme jälleen katsomassa Palolaitoksen metsässä josko oravia olisi liikkeellä ja joko kannolle jätetyt eväät olisi jo syöty. Eipä näkynyt oravia vielä mutta lintujen sirkutusta ja talitintin titityy kuuluikin jo lähipuista. 

Saimme maaliskuun lopulla vieraaksemme myös SLL:n Norppatäti Kaarinan. Kaarina kertoi jälleen meille saimaannorpista, katselimme kuvia ja kuuntelimme miten norppaperhe toisillensa juttelee. Näimme myös videolta miten pienet kuutit osaavat tehdä veden alla kuperkeikkoja! Ja mukavinta oli tietenkin päästä halailemaan Kaarinan mukanaan tuomia isoja pehmonorppia.
58F4EAF3-B6C1-4ABB-95A3-E839BDF4DD0D.jpeg
Maaliskuun loppupuolella aloimme jo virittäytyä pääsiäisen aikaan. Potpottelimme kanapolkkaa, lauloimme pupulauluja, askartelimme pääsiäisruohoastiat, kylvimme multaan ohranjyviä sekä teimme perinteiset virpomavitsat palmusunnuntaiksi. Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks...  
Ilmestyipä ikkunoitakin koristamaan värikkäitä pääsiäispupuja! 
B0353313-0B7B-41FC-AE4E-14BB273099C5.jpeg
Kevät keikkuen tulevi!

Helmikuun hulinoita

Helmikuussa kävimme edelleen ahkerasti luistelemassa Juvakalla. Ja hienosti alkoi luistelut jo sujuakin, isommat lapset näyttivät mallia ja opettivat pienempiään. Kentällä kävi välillä melkonen hulina ja ilmassa oli kuin suuremmankin urheilujuhlan tuntua!

6ED5625F-8862-4F69-B8FF-B8F32442A0E0.jpeg
Teimme myös yhdessä takametsän lumikasaan muutamia liukurimäkiä. Liukurilla laskeminen olikin aluksi aika vaikeaa mutta onnistumisen elämyksiä ja vauhdin hurmaakin koettiin.
46ED9A24-42FE-4ACA-A7C1-13A901B72D6E.jpeg

Koko Tirikan talvitapahtumassa pääsimme katselemaan talvisia lumiveistoksia, pelailemaan omalla porukalla norsupalloa sekä harjoittelemaan häntäpallojen heittämistä ”ampumajuoksun” merkeissä. Ja lopuksi sitten laskettiin vauhdikkaasti mäkeä jonka olimme koristeleet omatekemin talviviirein. Laskiaistiistaina herkuteltiin mäenlaskun ohella myös laskiaispullilla! 

Pyllymäen pitkän ja luistavan
aina toivon sinun sen muistavan.
Ja täytyy huomata tärkeitä seikkoja:
mäessä saadaan kupperiskeikkoja!
-Upponalle-

Muutamalla pienellä metsäretkelläkin käytiin palolaitoksen metsässä. Kuusen alta löytyi hienoja majoja ja kannon päälle jätimme evästä myös puissa rapisteleville ja hyppiville oraville.

Salissa pääsimme seuraamaan Mehiläisten järjestämää laulu-ja leikkihetkeä. Seurakunnan lapsityö kävi myös esittämässä meille kahdesta kaveruksesta kertovan näytelmän. 
5F50B9FC-2546-4AAA-8362-23F52FAFA3B1.jpeg
Ystävänpäivänä kutsuimme naapuriryhmän Hepokatit kanssamme katsomaan ystävänpäivän elokuvaa. Lopuksi herkuttelimme pienillä keksi-herkuilla. 307.jpg

Ystävänpäivä innoitti meidät myös kokoamaan jokaisen lapsen kanssa oman ystävätaulun. Lapset vanhempineen saivat tuoda kuvia lapselle  läheisistä ihmisistä, asioista, paikoista tai eläimistä jne. Yhdessä sitten leikattiin kuvat ja liimattiin omaan tauluun. 
4A207BC3-668E-414E-85E6-1CDFF024C922.jpeg

Tammikuun touhuja

Tammikuussa tuli vihdoin lunta ja pakkasta. Olemme käyneet ihastelemassa isompien lasten luistelupuuhia Juvakan kentän laidalla. Samalla pääsimme kiiipeilemään ja tasapainoilemaan isoissa lumikasoissa kentän reunalla. 
1A1F92C9-754E-4558-9C95-1B6F7203CF95.jpeg

Pakkasella jäädytimme myös koristeet ripustettavaksi pihan puihin. Keräsimme oksia, käpyjä, havuja ja heiniä, jotka sitten laitoimme veden kanssa kuppeihin jäätymään. Lapset saivat laittaa veden sekaan myös vesiväritippoja lempiväriään. Yhdessä sitten tutkittiin miten vesi oli jäätynyt ja ripustettiin koristeet pihan lehmukseen.

9757E72D-5F82-4177-8764-0299CB4E94B2.jpeg
Tammikuussa saimme myös leikkiseuraksi Muurahaisten viskari-lapsia. Esimerkiksi kotileikissä syntyi ruokaa ja vauvatkin tuli hoidetuiksi isompien esimerkkiä seuraten. Junaradan rakentamista ennen isommat neuvoivat Tuhatjalkojen lapsia korjaamaan ylimääräiset lelut pois tieltä että radan rakentaminen olisi helmpompaa.

Palapelien tekeminen on ryhmässämme ollut hurjan suosittua. Olemme pikkuhiljaa harjoitelleet myös muita pelejä. Muistipelit alkavat sujua pikkuhiljaa ja Choko-pelissä lapset osaavat odottaa jo hienosti vuoroaan. Myös kysymys/vastaus -pelikortit ovat olleet suosittu peli. Olemme myös harjoitelleet lajittelua esim. väreittäin.
32DB298E-1029-41E3-AA54-83EE6E9BC047.jpeg
Tuhatjalkojen lapset ovat innokkaita laulamaan ja musisoimassa. Olemme lauleskeleet uusia talvilauluja ja harjoitelleet laululeikkejä. Salissa pidimme talvijumpan jossa seikkailivat niin marssivat lumiukot kuin huurukeijut levittelemässä erivärisiä timantteja hangelle. Lasten kanssa sitten juostiin aina erivärisen timantin luokse. Luistelua harjoittelimme laittamalla hernepussit jalkojen alle.


Tuhatjalkojen talven lauluja

Pieni pilvi pehmoinen 

Rati-riti-ralla

Koska luistellaan ihan muuten vaan

Kerro mitä pohjolaan talvi tuopi tullessaan

Lumiukot marssivat, marssivat, marssivat...

Muurahaisten muori perunoita kuori