Hämähäkki-tutkimus

Alkusysäys

Lokakuisessa "lintumetsässä" oli viimeisimmällä keskiviikkoisella retkellä jo kovin hiljaista. Vaahteroiden isot keltaiset lehdet vain satelivat äänettömästi päällemme. Metsän eläimistä ei näkynyt jälkeäkään; kotilot olivat kadonneet maanuumeniin, linnutkin olivat hiljentyneet.

Yksi eläinlaji oli kuitenkin vielä virkeänä hereillä ja kiipeilikin sitten sitäkin innokkaampana mm. Eväsrepuissa.. Lukit eivät olleet vielä kärsineet kylmästä.

IMG_6604.JPG

Lukit tekivät vaikutuksen meihin kaikkiin ja jäivät mieliin.
Seuraavinakin päivinä leluhämähäkit puhuttivat ja herättivät lisää uteliaisuutta.

Lapset olivat toivoneet eskarista juuri aiemmin lastenkokouksissa mm. luonnon lajien tuntemusta ja kokeita ja tutkimista, joten yhdessätuumin päätimme ryhtyä pistämään pystyyn Hämähäkki-tutkimuksen!

Joten nyt ei muuta kun lisätiedon hankintaan!