Yleistä

Toimiminen arjessa

  • Tavoitteenamme on pyrkiä rauhalliseen ja lapset huomioivaan ja yksilölliset tarpeet huomioivaan, leppoisaan toimintaan kaikissa tilanteissa. Oma-aikuisuus ja pienryhmätoiminta ohjaavat arkeamme jatkuvasti ja antavat mahdollisuuden rauhalliseen yhteiseloon. Lapsella on mahdollisuus päästä aikuisen syliin kaikissa arjen tilanteissa. Pyritään ohjaamaan ja auttamaan lapsia hyvän kautta. Uskomme hyvän mielen voimaan; arkiset tilanteet teemme mahdollisimman hauskoiksi ja mukaviksi.
  • Ruokailussa lapsi saa valita, mitä syö ja mitä jättää syömättä. Lapsen yksilölliset ruokailutottumukset huomioidaan tarkasti. Huomataan ja annetaan myönteistä palautetta pienistäkin editysaskelista.
  • Lepohetkillä huomioidaan lapsen yksilölliset tarpeet unen pituuden ja unille käymisen suhteen. Lapsi saa aikuisen lähelleen niin pitkäksi aikaa kuin tarvitsee.
  • Pukemisessa rohkaistaan ja kannustetaan lasta itse yrittämään lapsen taitojen mukaan. Lasta autetaan ja pukemistilanteista tehdään mukava yhdessäolon hetki aikuisen kanssa.
  • Ulkoilemme omassa pihassa ja lähiympäristössä, säässä kuin säässä kaksi kertaa päivässä. Teemme viikottain vähintään kaksi kertaa retkiä pienryhmissä. Tiistai ja torstai ovat kalenteriin merkitty retkipäiviksemme. Koko ryhmän retkiä pyrimme tekemään kaksi kuukaudessa.
  • Arjessa ohjaamme lapsille pieniä työtehtäviä, kuten ruokakärryjen hakeminen aikuisen kanssa yhdessä, mukin vieminen kärryyn, kenkien tuominen, lelujen siivoaminen, omista tavaroista huolehtiminen esimerkiksi unikaverin vieminen omaan lokeroon.
  • Ohjaamme lapsia auttamaan myös toisiaan, esimerkiksi pukemistilanteessa lapsi hakee kaverille kengät.

Toiminnan kuvaus ja arviointi

  • Mielestämme olemme pystyneet luomaan yhteiseen arkeemme lämpimän tunnelman, jossa lapsi huomioidaan yksilönä ja meillä on kivaa yhdessä.
  • Keskiössä on ollut yhteisen arjen eläminen hyvän mielen ja leppoisan yhdessäolon kautta. Tavoitteisiin on päästy ihan itsestään normaalia meidän arkea elämällä.