Blogi: Tähtimetsän tuiketta

Elokuvan tekoa!

Innokas-verkosto haastaa päiväkodit ja koulut tekemään ”Robotin tarina” -videoita kevään 2015 aikana!

Toteuttamistapa on vapaa eli voidaan esimerkiksi kirjoittaa, piirtää, rakennella tai ohjelmoida luokan tai ryhmän robotteja ja tehdä niiden pohjalta ”Robotin tarina”-videon.

Tähtimetsässä innostuttiin suuresti ja aloitettiin elokuvan teko ja ensimmäinen versio jo valmistuikin. Samoin tehtiin jo elokuvalle musavideo "Video star"-soveluksella, joka kertoo ystävyydestä robotin kanssa.

Nyt aloitimme kutenkin uudestaan kuvaukset Beebottien elämästä. Henkilöinä on kolme beebot-robottia ja heidän omistajansa. Kuvaajia työryhmässä on kaksi.

Musavideon pääset katsomaan Mollan sivuilta, tästä .
Siellä myös video elokuvaryhmän toiminnasta ja suunnittelusta kuvaajien dokumentoimana.

Elokuva tulee lähettää toukokuun alussa kilpailuun, pitäkää peukkuja siihen!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti