Intiaanikulttuurien tuho

Intiaanikulttuurien tuho

Löytöretkien seurauksena monet Amerikan muinaisista intiaanikulttuureista tuhottiin eurooppalaisten valloittajien toimesta. Vuonna 1521 espanjalaiset kukistivat atsteekkivaltakunnan ja kymmenisen vuotta myöhemmin inkavaltakunta oli tuhottu. Valloitetut alueet joutuivat eurooppalaisten siirtomaavallan alle. Suurin osa Etelä- ja Väli-Amerikasta oli Espanjan hallussa. Nykyinen Brasilian alue oli taas Portugalin siirtomaa.

Eurooppalaisia, jotka matkustivat uudelle mantereelle, on nimitetty perinteisesti hyvin neutraalisti löytöretkeilijöiksi. On totta, että eurooppalaiset löysivät uuden mantereen ja uusia eksoottisia kulttuureja. Amerikan intiaanien näkökulmasta katsottuna löytöretket olivat kuitenkin pikemminkin valloitus- ja ryöstöretkiä. Alkuperäisiä Amerikan kansoja alistettiin ja orjuutettiin eurooppalaisten tahtoon, ja alkuperäisasukkaita tapettiin ja kidutettiin ja heidän aarteensa ryöstettiin ja temppelit tuhottiin. Amerikan alkuperäisasukkaiden väestömäärä vähenikin jopa enemmän kuin eurooppalaisten mustan surman aikana. Uudella mantereella väestöä tappoi sodan lisäksi orjien ankarat työolosuhteet ja eurooppalaisten mukanaan tuomat taudit, joille Amerikan alkuperäisasukkailla ei ollut vastustuskykyä.

Eurooppalaiset olivat aseellisesti ja teknisesti ylivoimaisia vastuksia Amerikan alkuperäisasukkaille. He yllättivät inkajohtajat ja vangitsivat heidät. Eurooppalaisten mukana levisi myös tauteja, joille alkuperäisasukkaat eivät olleet vastustuskykyisiä.