Kolmiportainen tuki

Yleinen tuki


Yleinen tuki perustuu varhaiseen havaitsemiseen sekä kodin ja koulun yhteistyöhön. Yleinen tuki ehkäisee ja poistaa oppimisen esteitä ja vähentää oppilaiden erityisen tuen tarvetta. Tuki järjestetään oppilaan omassa lähikoulussa ja siitä vastaa ensisijaisesti luokanopettaja tai aineenopettaja. Yleisen tuen järjestämisessä käytetään tarvittaessa apuna moniammatillista henkilöstöä. Varhaisella tukemisella tarkoitetaan tuen tarpeen havaitsemista, huolen puheeksiottamista ja tukitoimien järjestämistä mahdollisimman varhain. Varhaisessa havaitsemisessa ja puuttumisessa keskeistä on aikuisen kokema huoli oppilaasta. Opettaja seuraa oppilaan kehitystä ja oppimista päivittäisissä vuorovaikutustilanteissa ja tuntee oppilaan parhaiten. Koulussa varmistetaan ja vahvistetaan varhaisen tuen toteutumista esimerkiksi seuraavilla toimintamalleilla:

  • koulut ja kodit toteuttavat kasvatuskumppanuutta: yhteistyö tukee kasvatustehtävässä ja perusturvan luomisessa
  • varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen yhteistyötä toteutetaan aktiivisesti
  • toteutetaan pedagogisia joustavia järjestelyjä (esim. joustavan alkuopetuksen pedagogiset ratkaisut)
  • samanaikaisopettajuus
  • varhaiskasvatuksen ja koulun erityisopettajien yhteistyö
  • kielen kehityksen tukeminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa (esim. puheopetus)
  • poissaolojen seuranta

Ensisijainen tuen muoto on eriyttäminen omassa opetusryhmässä. Eriyttämisestä vastaa ensisijassa luokan- ja aineenopettaja. Eriyttäminen tarkoittaa oppilaiden opiskelemista eri tavoin, erilaisin materiaalein ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Eriyttämisen kohteena voi olla

  • oppiaineksen sisältö
  • oppimisen tavat, prosessit ja työskentelystrategiat
  • oppimiseen käytettävä aika
  • opetusmenetelmät
  • oppimisympäristöjen käyttö
  • oppimisen arviointi

Opetuksen järjestämisen lähtökohtana ovat oppilaan yksilölliset oppimis- ja kehitystarpeet niin, että oppilaan vahvuuksia tuetaan ja heikkouksia vahvistetaan. Ryhmänmuodostus, tilojen, opetusmateriaalien ja oppimisympäristöjen käyttö sekä työ- ja toimintatavat joustavat ja vaihtelevat oppilaan tarpeiden mukaan.

Tuen ja eriyttämisen muodot kuvataan tarkemmin kolmiportaisen tuen asiakirjoissa.

Tehostettu tuki


Jos oppilaalle suunnattu yleinen tuki ei riitä, oppilaalle tehdään pedagoginen arvio, joka voi johtaa oppimissuunnitelman laadintaan ja siirtymiseen tehostetun tuen piiriin. Pedagogisen arvion tekemisestä vastaa alakoulussa luokanopettaja tai aineenopettaja tarvittaessa yhteistyössä erityisopettajan ja muiden oppilasta opettavien opettajien kanssa. Pedagoginen arvio on kuvaus oppilaan oppimisen etenemisestä ja siinä ilmenneistä vaikeuksista sekä oppilaan kokonaistilanteesta ja tuen tarpeista. Pedagoginen arvio sisältää myös oppilaan saaman yleisen tuen riittävyyden arvioinnin. Yläkoulussa sen tekemisestä vastaavat oppilasta opettavat opettajat tarvittaessa yhteistyössä erityisopettajan kanssa.

Tehostetussa tuessa vahvistetaan yleisen tuen muotoja ja lisätään erityisopettajan antamaa yksilö-, pienryhmä- ja/tai samanaikaisopetusta. Tehostetun tuen muotona voi olla myös monipuolinen yhteistyö oppilashuollon ammattihenkilöstön kanssa. Pienryhmää käytetään monipuolisena tuen muotona oppilaan ja oppilasryhmän tarpeiden mukaan.

Tuen portaalta toiselle siirryttäessä toimitaan yhteistyössä oppilaan tuen kannalta tarpeellisten moniammatillisten asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyön muoto voi olla konsultointi, yhteispalaveri tai muu yhdessä sovittu konsultoinnin tapa. Tuen asiakirjojen päivitys ei välttämättä vaadi moniammatillista työskentelyä.

Oppimissuunnitelmaa käytetään osana yleistä tukea tarvittaessa oppilaan oppimisen tukemiseen ja syventämiseen oppimisvalmiuksien parantamiseksi. Suunnitelman laatimisesta vastaa oppilaan opettaja tarvittaessa yhteistyössä erityisopettajan kanssa.

Mikäli pedagogisen arvion perusteella päädytään siihen, että oppilas siirtyy tehostetun tuen piiriin, oppilaalle tehdään oppimissuunnitelma. Oppilaan vastuuopettaja antaa opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot rehtorille tuen resurssointia varten.

Oppimissuunnitelman laatimisesta vastaavat oppilasta opettavat opettajat. Laatimiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut asiantuntijat. Oppilaan osuus suunnittelussa kasvaa siirryttäessä perusopetuksen ylemmille luokille. Oppimissuunnitelma tarkistetaan lukuvuosittain ja lisäksi tarvittaessa. Oppimissuunnitelman tarkistamisesta vastaavat samat henkilöt, jotka oppimissuunnitelman ovat laatineet. Tarkistamisen jälkeen oppilas joko palaa takaisin yleisen tukeen, jatkaa tehostetussa tuessa tai siirtyy pedagogisen selvityksen kautta erityiseen tukeen.

Erityinen tuki


Erityisessä tuessa erityisopetus järjestetään joko muun opetuksen yhteydessä taikka osittain tai kokonaan erityisen tuen pienryhmässä tai muussa soveltuvassa paikassa. Erityisen tuen päätös tehdään hallintosäännön tai delegointipäätösten mukaisesti huoltajien kuulemisen jälkeen pedagogisen selvityksen perusteella.

Oppilaan erityisopettaja tai opettaja hankkii oppilaan opetuksesta vastaavilta opettajilta kirjallisen selvityksen oppilaan oppimisen etenemisestä sekä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa moniammatillisena yhteistyönä tehdyn kirjallisen selvityksen oppilaan saamasta tehostetusta tai erityisestä tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta.

Pedagogisessa selvityksessä painotetaan erityisesti oppilaan vahvuuksia ja niitä pedagogisia, oppimisympäristöön liittyviä, ohjauksellisia, oppilashuollollisia ja muita tukijärjestelyjä, jotka erityisesti edistävät oppilaan oppimista ja onnistumista.

Kun hallintosäännön tai delegointipäätösten mukainen erityisen tuen päätös on tehty,oppilaalle laaditaan kirjallinen henkilökohtainen opetuksen järjestämissuunnitelma, hojks. Hojksin laatii oppilaan erityisopettaja tai opettaja tarvittaessa yhteistyössä oppilaan muiden opettajien kanssa.

Erityisopetus järjestetään ensisijaisesti yleisopetuksen ryhmässä omassa lähikoulussa tarvittavin tukitoimin. Opetus voidaan järjestää myös osa-aikaisen erityisopetuksen pienryhmässä joustavasti ryhmitellen tai jaksoittain tai luokkamuotoisessa erityisopetuksessa. Opetus voidaan järjestää luokkamuotoisena erityisopetuksena, jos

  • oppilaan oppiminen tai koulunkäynti estyy tai häiriintyy liian heterogeenisessa ryhmässä
  • pedagoginen selvitys vahvistaa tarpeen
  • oppilas ei pysty säätelemään käyttäytymistään niin, että oppimisympäristö pysyy turvallisena ja rauhallisena.

Mikäli oppilas ei saavuta yleisestä ja tehostetusta tuesta huolimatta oppiaineen keskeisiin sisältöihin liittyviä tavoitteita (tarkoittaa arvioinnissa arvosanaa viisi), oppimäärä voidaan yksilöllistää. Kunkin oppiaineen opetuksesta vastaava opettaja tai opettajat laativat yksilöllistetyn oppimäärän tavoitteet ja sisällöt yhteistyössä erityisopettajan, oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa. Tarvittaessa tavoitteiden ja sisältöjen laatimiseen osallistuvat myös moniammatillisen oppilashuollon toimijat. Oppimäärän yksilöllistämisestä tai vapauttamisesta tehdään hallintopäätös hallintosäännön tai delegointipäätösten mukaisesti.

Oppilas ohjautuu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin varhaisen tuen toimintaperiaatteiden mukaan. Pidennetyn oppivelvollisuuden osalta huoltajat, varhaiskasvatus, terveydenhuolto ja opetustoimi sekä lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan muut eri alojen asiantuntijat tekevät tiivistä yhteistyötä. Yhteistyö aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta lapsi saadaan heti riittävän ja oikein kohdistetun tuen piiriin. Mikäli oppilas aloittaa pidennetyn oppivelvollisuuden varhaiskasvatuksessa, tiedot oppilaan vahvuuksista ja tuen tarpeista siirretään kouluun viimeistään kevätlukukauden alussa hyvissä ajoin ennen tuen resurssoinnin päätöksiä. Oppilaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) laaditaan erityisopettajan, muiden opettajien ja huoltajien yhteistyönä. Tarvittaessa HOJKS laaditaan moniammatillisena yhteistyönä. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan oppilaan HOJKSin laatimisesta vastaa oppilaan erityisopettaja yhteistyössä muiden opettajien kanssa.

Pidennetyn oppivelvollisuuden ja toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden opetuksen järjestämisessä painotetaan monialaisuutta, monikanavaisuutta, konkreettisuutta ja toiminnallisuutta. Opetus voidaan järjestää taitoportaittain etenevästi oppilaan yksilöllisten tarpeiden ja tavoitetason mukaisesti.

Huoltajien kanssa keskustellaan ja heidän näkemyksensä kuullaan tuen järjestämisen kaikissa vaiheissa:

  • yleisen tuen järjestämisessä (mm. tukiopetuksen ja osa-aikaisen erityisopetuksen järjestämisessä)
  • oppimissuunnitelman laatimisen yhteydessä
  • tehostetun tuen järjestämisessä
  • pedagogista arviota ja pedagogista selvitystä tehtäessä
  • ennen erityisen tuen päätöstä
  • henkilökohtaista opintojen järjestämissuunnitelmaa (hojksia) laadittaessa
  • oppimäärän yksilöllistämisen yhteydessä
  • tulkitsemis- ja avustajapalveluita suunniteltaessa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä