Lotila

REMONTTITIEDOTE

Lotilan koulun toiminnalliset muutokset ja ruokasalin korjaus kesällä 2018

Lotilan koulun opetustiloja muutettiin vastaamaan nykyistä paremmin uuden opetussuunnitelman mukaista monikäyttöisyyttä. Kesällä ja syksyllä 2018 tehdyt toiminnalliset muutokset kohdistuivat pääosin koulun luokkasiiven 1. ja 2. kerrokseen.

Muun muassa suljettuja luokkatiloja avattiin käytävän suuntaan ja sisäpuolisten portaiden aukkoja kavennettiin, jolloin saatiin lisää hyödynnettävää opetustilaa. Käytävälle muodostettiin lisäksi ryhmätyötiloja, joita voidaan rajata erilaisilla muunneltavilla ovi- ja verhoratkaisuilla. Samalla akustiikkaa parannettiin sulkemalla osa avoimista kerrosten läpi kulkevista tyhjistä tiloista sekä verhoilla ja tekstiilimattolaatoilla.

Viime kesänä 2017 toiminnallisten muutosten ensimmäisessä vaiheessa remontoitiin luokkasiiven pohjakerroksen opetustiloja toimivammiksi.

Koulun ruokasalissa lattiapinnoite vaihdettiin muovimatosta klinkkerilaattaan rakenteen kosteusteknisen toimivuuden varmistamiseksi. Samalla tehtiin rakenteiden ja läpivientien tiivistyksiä ala- ja yläpohjiin sekä ikkunoihin ja oviin.

Ruokasalissa koettuun ääniongelmaan saatiin ratkaisua asentamalla tilaan ja sitä rajaaviin kulkureitteihin ääntä vaimentavia rakenteita ja materiaaleja. 

Ruokasalin korjaussuunnittelusta ja korjaustöiden valvonnasta vastasi Sitowise Oy:n Lahden yksikkö.

Kesän aikana hammashoitola ja oppilashuolto toimivat normaalista koulun luokkasiiven länsipäädyssä muuten paitsi hammashuollon loma-aika 2.7. – 5.8. ja oppilashuollon loma-aika 22.6. – 5.8. Lisäksi Loviisanpässin kerhossa olevat leiriläiset käyvät ruokailemassa koulun tiloissa.

Lisätiedot:
Toiminnalliset muutokset ja ruokasalin korjaustyöt
Lahden Tilakeskus

projektipäällikkö Simo Lahtela, puh. 044 416 3850

Koulun toiminta
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut

rehtori Mia Kiiski, Lotilan peruskoulu, puh. 050 3879 754

Keittiön toiminta
Päijät- Hämeen Ateriapalvelut Oy
keittiöpäällikkö Jatta Laakso, puh. 050 398 5932