Mäyryn ryhmis

Mäyryn ryhmis on Kuortaneella Mäyryssä sijaitseva 12- paikkainen ryhmäperhepäivähoitokoti. Ryhmis toimii Vierteentiellä sijaitsevassa rivitalossa rauhallisella paikalla. Ulkoilualueena on pihassa erikseen aidattu leikkikenttä. Ryhmiksessä on hoidossa 1-7- vuotiaita lapsia.

Ryhmiksen toiminta suunnitellaan pääpiirteittäin puolivuosittain ja tarkemmin viikko kerrallaan. Tavoitteena on puuhastella lasten kanssa monipuolisesti huomioiden lapsiryhmän ikätaso ja kiinnostuksen kohteet. Ryhmässä on pienryhmätoimintaa eli lapsia jaetaan päivittäin pienempiin ryhmiin. Pienen ryhmän ja kodinomaisten tilojen puitteissa toiminta on joustavaa ja sitä pystytään tarvittaessa muuttamaan tilannetta vastaavaksi. Tavoitteenamme on myös kuunnella lapsia ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan heidän toiveitaan ja ideoitaan.

Jokaiselle lapselle laaditaan henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma eli VASU yhdessä vanhempien kanssa. VASU päivitetään noin puolen vuoden välein. Lisäksi vaihdamme päivittäin kuulumisia vanhempien kanssa kuunnellen ja huomioiden heidän ajatuksiaan ja toiveitaan.

Tiedottaminen vanhemmille tapahtuu pääsääntöisesti Pedanetin kautta. 


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä