TIETOA KORONAVIRUKSESTA JA OHJEITA

KOULUJEN SULKEMINEN KORONA-VIRUKSEN VUOKSI-VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS

Valtioneuvosto on ohjeistanut kuntia sulkemaan koulut 18.3.-13.4. väliseksi ajaksi.
Myös Kuortanella koulujen tilat suljetaan kyseiseksi ajaksi ja opetus järjestetään vaihtoehtoisilla tavoilla, muun muassa etäopiskelua, erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja sekä tarvittaessa itsenäistä opiskelua hyödyntäen.
Kuortaneen koulut ovat jo varautuneet etäopetukseen siirtymiseen mutta tiistaina 17.3. 2020 annoimme ohjeet ja laitteet niitä tarvitseville.

Poikkeukset lähiopetukseen koulun tiloissa: (opetus jatkuu)
- Koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.
- Erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus säilyy sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin.

Koulut antavat lisäohjeistusta myös koteihin.


Varhaiskasvatus pysyy tällä hetkellä avoimena, mutta vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, toivotaan menettelevät niin.

Puhelinnumeroita Korona-virustiedustelujen ja tapauksien varalta

Valtakunnallinen koronapuhelinpalvelu on tarkoitettu kansalaisille antamaan tietoa Korona-virukseen liittyvissä kysymyksissä 0295535535. Puhelinneuvonnasta ei kuitenkaan saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Puhelinpalvelu palvelee arkisin 8-21 ja lauantaisin 8-15.

Jos epäilet koronavirustartuntaa (COVID-19), ota ensin yhteys puhelimitse numeroon 116 117, niin saat tarkemmat ohjeet hoitoon hakeutumisesta.


Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tiedote

Yleisötiedote Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle
Toimi näin, jos epäilet koronaviruksen COVID-19 aiheuttamaa infektiota

WHO on nimennyt Kiinasta alkaneen koronavirusepidemian aiheuttajan nimellä COVID-19. Uusi koronavirus lähti leviämään Wuhanin alueelta Kiinasta joulukuussa 2019. Virus on levinnyt myös moniin muihin maihin.

Tällä hetkellä epidemia-alueeksi määritellään Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea sekä Italia. Koska

epidemia-alue muuttuu jatkuvasti, tulee ajankohtainen tilanne tarkistaa THL:n sivuilta

Koronavirusinfektion todennäköisyys Suomessa on edelleen erittäin matala. Sitä tulee epäillä, mikäli henkilö on oleskellut enintään kaksi viikkoa ennen oireiden ilmaantumista epidemia- alueella tai ollut lähikontaktissa varmistettuun koronaviruspotilaaseen.

Miten toimia, jos epäilee koronavirus COVID-19 tartuntaa?

Jos epäilee koronavirustartuntaa, tulee aina aluksi olla puhelimitse yhteydessä terveydenhuoltoon, Päivystysavun puhelinnumeroon 116 117. Näin on mahdollista arvioida tartunnan riskin suuruus. Mikäli oireet ja mahdollinen altistus tukevat diagnoosia, sinuun otetaan yhteyttä puhelimitse ja saat toiminta-ohjeet.

Tautiepäilyn kriteeri nro 1: Sinulla on akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta.

Kriteeri nro 2: Olet oleskellut epidemia-alueella 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua TAI olet ollut lähikontaktissa todetun koronavirustartunnan saaneen kanssa 14 vuorokauden sisällä

ennen oireiden alkua.

Jos molemmat yllä mainitut kriteerit täyttyvät ja epäilet saaneesi koronavirustartunnan, ota yhteyttä puhelimitse virka-aikana oman kuntasi terveydenhuoltoon tai Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Päivystysavun puhelinnumeroon 116 117.

Miten suojautua koronavirus - tartunnalta?

Hyvä käsi- ja yskimishygienia on paras tapa ehkäistä koronaviruksen ja kaikkien muidenkin hengitystieinfektioiden aiheuttajien leviämistä.

Pese kädet usein huolellisesti vedellä ja saippualla. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Mikäli vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, voi käyttää alkoholipitoista

käsihuuhdetta.

  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

  • Suojaa suusi, kun yskit tai aivastat. Käytä esimerkiksi nenäliinaa tai hihaa. Älä yski tai aivasta kämmeneesi tai vapaasti päin muita ihmisiä.