Sulje
Käynnistetään info-tv-näkymää (JavaScript pitää olla sallittuna)

Mediatiedote 8.4.2016: Yhdessä erilaisia -viikko 11.-15.4.2016

Mediatiedote 21.9.2015: KieKulla kieliä ja kulttuureja näkyviksi

Kuopion kaupungin perusopetuksessa on alkanut uusi KieKu (Kieliä Kuopiossa) -hanke. Hankkeen päätavoitteina on laajentaa ja kehittää Kuopion kaupungin kaksikielistä, suomi – englanti, opetusta ja saksan kielellä rikastettua opetusta sekä lisätä kansainvälisyyskasvatusta esi- ja perusopetuksessa.

KieKu-hankkeessa ovat mukana Hatsalan klassillinen koulu, Kalevalan koulu, Martti Ahtisaaren koulu ja Rajalan koulu.

Hanke pyrkii aktiivisesti edistämään peruskoululaisten suvaitsevaisuutta ja kiinnostusta monikulttuurisuutta kohtaan sekä laajentamaan oppilaiden tietoja siitä, millaisia eri maita ja kulttuureja Kuopion kaupungin asukkaat edustavat. Yhtenä hankkeen näkyvimpänä toimintamuotona on tähän aihepiiriin liittyvän teemaviikon järjestäminen neljän mukana olevan koulun kesken. Teeman vahvalla näkyvyydellä pyritään vaikuttamaan oppilaiden asenteisiin monikulttuurisuutta kohtaan esimerkiksi osallistavissa työpajoissa.

Hankkeen rahoituksella on myös palkattu perusopetukseen kaksi koulunkäynninohjaajaa, joista toinen kaksikieliseen suomi-englanti opetukseen ja toinen saksan kielellä rikastettuun opetukseen. Oppitunneilla toimimisen lisäksi ohjaajien vahvaa kielitaitoa hyödynnetään koulujen kielikerhotoiminnassa.

Hanke pyrkii myös opettajien osaamisen lisäämiseen koulutuksen, suunnittelupäivien ja koulujen välisen yhteistyön avulla. Syksyllä 2016 voimaan astuva uusi opetussuunnitelma kytketään tiiviisti mukaan kehittämistyöhön. Hankkeen avulla kehitetään myös kaksikielisen ja kielirikasteisen opetuksen oppimateriaaleja. Pääpaino on digitaalisten materiaalien entistä laajemmassa hyödyntämisessä.

Lisätietoja: koordinaattori Eveliina Bovellan, Kuopion kaupunki, eveliina.bovellan(at)kuopio.fi, 044 718 1888