Niiralan päiväkoti

Niirala - Toimintayksiköstä

Niiralan päiväkoti sijaitsee Kuopion kaupungin päivähoidon Keskusta-Neulamäki alueella. Päiväkoti on perustettu vuonna 1950 Niiralan lastentaloksi. Talo henkii vanhanajan tunnelmaa korkeine huoneineen, suurine ikkunoineen ja koristekuvioineen.

Päiväkotia ympäröi 50- luvun omakotitaloalue. Lähiympäristöstä löytyy leikkipuistojen lisäksi Huuhan ja Valkeisenlammen ulkoilualueet. Päiväkodin keskeisestä sijainnista johtuen useimmat kaupungin tarjoamat palvelut ovat lähellä, kuten teatteri, kirjasto, Musiikkikeskus, Kuopio-halli, museot, tori ja Puijo.

Päiväkoti avataan vanhempien etukäteen ilmoittamien hoitoaikojen mukaan, mutta aikaisintaan klo 6 ja suljetaan lasten hoidon tarpeesta riippuen, mutta viimeistään klo 18. Esim. jos etukäteen on ilmoitettu, että ensimmäinen lapsi tulee hoitoon klo 7 ja viimeinen lapsi lähtee klo 16.30, suunnitellaan kyseisen päivän työvuorot alkamaan ja päättymään samoina aikoina.

Vanhempien on ilmoitettava lapsen seuraavan viikon hoitoajat edellisen viikon maanantaihin klo 12 mennessä.

  • 0 - 6 -vuotiaiden päivähoito

Päiväkodissamme toimii kuusi ryhmää kolmessa kerroksessa.

Ryhmät

Kissankellot (1 - 3 -vuotiaat) 044 718 3983
Nuput (1 - 3 -vuotiaat) 044 718 3256
Lemmikit (6 -vuotiaat) 044 718 7255
Sinivuokot (3 - 5 -vuotiaat) 044 718 3259
Valkovuokot (3 - 5 -vuotiaat) 044 718 3257
Vanamot (2 - 4 -vuotiaat) 044 718 3258