3 Kuntakohtaiset kehittämistavoitteet

Tavoite 1

Oppilaiden osallisuus perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Oppilaiden osallisuuden kehittäminen Toimenpiteet  
1. Välituntikaveritoiminta 

 

 

 2. Välkkäriliikunta 

 


3. Oppilaiden mahdollisuus osallistua koulun tapahtumien suunnitteluun sekä osallistua järjestämiseen 

 




4. Kaveruuden edistämiseen osallistaminen
 

 

  
5. Oppilasagentti-toiminta 


6. Oppilaskuntatoiminta ja Kuopion lasten parlamentti

 

Olemme aloittaneet koululla kaveritolppatoiminnan. Välituntikavereina toimivat vapaaehtoiset koulun 2.-5. luokkalaiset. Kaveritolppatoimintaa on tiistaisin ja torstaisin klo 10-10.15 välitunnilla. Kaveritolpan vapaaehtoiset päivystävät  työvuorolistan mukaan liivit päällä kaveritolpan luona valmiina leikkimään kaveria kaipaavan lapsen kanssa.  

Koulussamme on koulutettu vapaaehtoisia 5.-6. luokan oppilaita välkkäriliikuttajiksi.  Välkkäriliikuttajat ohjaavat muille lapsille välituntipelejä työvuorolistan mukaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-10.15 välitunnilla. 

Oppilaat osallistuvat tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen koulussamme niin luokkatapahtumissa ja retkissä, oppilaskunnan järjestämissä tapahtumissa kuin koko koulun yhteistapahtumapäivissä. Oppilailta kysellään ideoita koulun tapahtumia järjestäessä, esim. ideoita liikuntapäivään. Lisäksi oppilaita mukana työvuoroissa esim. liikuntapäivän liikuntapisteillä.  Koulun yhteislaulutapahtumia järjestetään syyslaulajaiset, joululaulajaiset ja talvilaulajaiset hiihtoloman kynnyksellä. Oppilaat ovat olleet mukana valitsemassa yhdessä laulettavia kappaleita sekä osallistuvat laulujen säestämiseen. Oppilaskunnan tapahtumien järjestämisessä mm. ystävänpäivätapahtuma, pikkujouluaskartelut ja vapputapahtuma oppilaat ovat järjestelyissä aktiivisesti mukana. 

Oppilaita osallistetaan edistämään kaveruutta dialogin kautta. Oppilailta tulleita ideoita käytetään koulun kaveruuden edistämiseen. Koulumme on mukana Kaveruutta kouluun hankkeessa tämän lukuvuoden. Oppimisympäristöissä edistetään ryhmäyttämistä koko lukuvuoden ajan.


Oppilasagenttitoimintaa varten on laadittu koululle suunnitelma ja vuosikello. Koulumme 5-6 luokkalaisia toimii oppilasagentteina. 


Oppilaskunnan hallitukseen osallistuu oppilaita kaikilta luokkatasoilta. He suunnittelevat ja järjestävät toimintaa säännöllisesti. Koulustamme osallistutaan Kuopion lasten parlamentin toimintaan.

Tavoite 2


Kiusaamisen ja väkivallan ehkäiseminen Toimenpiteet
1. Kiusaamiseen puuttumisen malli 

 

2. Välituntitilanteet 


3. Tunne- ja vuorovaikutustunteja säännöllisesti 

Kiusaamiseen puututaan heti, tapahtunut kirjataan tiedoksi asianosaisten huoltajille sekä muisto selvittämisestä koululle. Kiusaamisen jatkumista seurataan, seuraamukset kiusaamisesta ovat oppilaiden ja huoltajien tiedossa. Kiusaamisen selvittämisen prosessin muistiot ovat koululla tallessa.
 
Välituntivalvoja selvittää ja kirjaa Wilmaan tuntimerkintöihin heti. Luokanopettajalle ja huoltajille ilmoitetaan tapahtuneesta mikäli tilanne on vakava tai jatkotoimia vaaditaan.

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen kalenteri on käytössä säännöllisesti. Tuta-tutorit ovat koulun henkilöstön tukena näiden taitojen vahvistamisessa. Kaupunkikohtainen tunne- ja vuorovaikutuksen mok on hajautettu koko lukuvuodelle, jotta aiheeseen voidaan riittävästi syventyä koko lukuvuoden ajan. Oppilasryhmien ryhmäyttämistä vahvistetaan koko lukuvuoden ajan. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä