Näppistaituri

Ohjeet Näppistaiturin avaamiseen

Näppistaituri käyttöön Kuopion kouluille

Näppistaituri on hankittu Kuopion perusopetuksen käyttöön kolmen vuoden lisenssillä. Käytössä on kaiken kaikkiaan 7000 lisenssiä. Ensisijaisesti Näppistaituri on hankittu vuosiluokkien 1-6 oppilaille, mutta lisenssejä riittää jonkin verran myös yläkouluihin, mikäli halukkuutta riittää. Lisensseistä maksetaan 1.1. alkaen ja alakoulujen tulee ottaa nämä tunnukset käyttöön oppilaiden kanssa, jotta maksetulle rahalle saadaan myös vastinetta. Toivon, että tutoropettajat ottavat asian esille koulussanne ja ohjeistavat opettajia kirjautumisessa. Varsinkin oppilaiden osalta kirjautuminen ja käyttö on erittäin helppoa. Samalla oppilaat oppivat hauskalla ja motivoivalla tavalla 10-sormijärjestelmän ja opetussuunnitelman edellyttämät sujuvat näppäintaidot. Kirjautumisessa käytetään samaa tunnusta, jolla oppilaat/opettajat kirjautuvat koneelle, Wilmaan ja O365-ympäristöön. Pyydä ensin oppilaita kirjautumaan Näppistaituriin. Vasta kun oppilaat ovat kirjautuneet, voit valita opettajana seurattavan ryhmän itsellesi.

1. Sekä oppilaat että opettajat kirjautuvat nettiselaimessa Näppistaituriin oheisen linkin kautta. Tämä linkki kannattaa lisätä esimerkiksi oman koulun Peda.net-sivulle, jotta se löytyy helposti: typ.tt/kuopio

2. Avautuvalta sivulta valitaan KUOPIO (ei logo vaan sininen teksti).

3. Tämän jälkeen avautuu Wilman kirjautumisikkuna, johon syötetään oma oppilas/opettajatunnus ilman sähköpostin loppuosaa (esim. olli.oppilas) ja salasana.

4. OPPILAAN NÄKYMÄ: Oppilaalle avautuu seuraava näkymä, josta pääsee suoraan tekemään harjoituksia. NäppisTaiturin Seikkailut toimivat erinomaisesti myös tabletilla (iPadilla), sillä ne eivät vaadi erillistä näppäimistöä.