Iltapäivätoiminta

Iltapäivätoiminta 


Iltapäivätoimintamme on ohjattua vapaa-ajan toimintaa, jossa tavoitteenamme on luoda virikkeellinen ja turvallinen paikka pienille koululaisille. Me olemme mukana tukemassa kodin ja koulun kasvatustyötä. Kaikilla on oikeus olla ryhmässämme omana itsenään. 

Iltapäiväkerhotoiminta on maksullista toimintaa. Lisätietoja kerhomaksuista löytyy: https://www.kuopio.fi/perusopetuksen-iltapaivatoiminta. Toimintamaksu sisältää välipalan. Toiminta-aikamme on koulupäivisinklo 12-16, alkaen lapsen koulupäivän päättymisen jälkeen. Kerhomme on suljettu koulujen loma-aikoina sekä ohjaajien mahdollisten koulutuspäivien aikana. Välipalan syömme kerhopäivisin klo 13.30. 

Iltapäiväkerhomme sijaitsee yläkoulun päädyssä sijaitsevassa viihtyisässä luokkatilassa. Lisätilana on tarvittaessa auditorion alatasanne. Tämän lisäksi hyödynnämme monipuolisesti koulumme lähellä olevia ulkotiloja kuten piha-aluetta, lähimetsää sekä leikkipuistoa. Sisätiloissa liikkumiseen voimme käyttää liikuntasalia sekä aulatilaa.

Kerhossamme on mahdollisuus vapaaseen leikkiin sekä ulkoiluun, jossa lapset pääsevät harjoittelemaan kaveritaitoja ja erilaisten pulmien ratkaisemista yhdessä kavereiden kanssa ja aikuisten tuella. Iltapäivän aikana lapsilla on mahdollisuus tehdä läksyjä, paitsi lukuläksyt jäävät kotiin. Lisäksi on mahdollisuus keskittyä myös rauhalliseen tekemiseen, omien toiveiden mukaan. 

Ryhmässä on vastuuohjaajana Jaana Niskoskelainen ja ohjaajana Päivi Kauhanen.
Puhelin iltapäiväkerhooon 0447181008  

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä