Kissakuusen blogi

Kissakuusen blogi

Ranskan valinnainen ryhmä Pariisissa

9. luokan ranskan ryhmän ikimuistoinen opintomatka Pariisiin

8.-14.4.2018 

Matkalla mukana: Taru Huuskonen, Jussi Huttunen, Ronja Suvanto, Alina Takkinen, Henna Unkuri ja Tiia Vepsäläinen, ranskan opettaja Kirsi Oinasmaa ja vanhempien edustajana Isto Huttunen 

Suunnitelma Pariisin matkasta virisi 8. luokalla, ja aloimme kerätä rahaa kasin kevätlukukaudella. Oppilaat mm. myivät erilaisia tuotteita, pitivät myyjäisiä S-marketilla ja veivät myytävää kirpputorille. Saimme kaupungilta kansainvälisyysavustusta, ja Karttulan Lions Club tuki myös matkaamme. Lämpimät kiitokset S-marketille ja paikalliselle Lions Clubille yhteistyöstä. Suuri kiitos kuuluu myös perheille ja reippaille oppilaille siitä, että projekti toteutui loistavassa hengessä ja saimme reilusti matkabudjetin kasaan. Isto Huttunen oli loistavana henkisenä tukena sekä apuna käytännön asioissa matkalla, joten erityiset kiitoksemme menevät hänelle! 

Ennen matkaa oppilaat tekivät esitelmiä nähtävyyksistä ja myös ranskalaisesta kulttuurista. Matkalla heillä oli pieniä suullisia tehtäviä, jotka kaikki suorittivat rohkeasti. Piti tilata ruokaa, tehdä ostoksia, kysyä neuvoa ym. Perjantaina seurassamme oli Pariisissa asuva Geneviève ja illallisella myös hänen miehensä Dominique, joiden kanssa oppilaat pääsivät kokeilemaan ranskan taitoaan. Kaikki selvisivät hienosti! 

Lensimme Pariisiin sunnuntaina 8.4. Kuopiosta vaihtaen konetta Helsingissä, ja lentomatkakin oli uusi kokemus parille nuorelle. Hotellimme sijaitsi erinomaisella paikalla Gare de l'Est –juna-aseman lähellä, ja sieltä pääsi kätevästi liikkumaan metrolla ympäri kaupunkia.  

Hotellin aamiainen oli herkullinen: patonkia, kinkkua, juustoa, croissantteja, pain au chocolat -suklaacroissantteja, madeleine –leivonnaisia, pikkulettuja, nutellaa, hilloa, hedelmäsalaattia, mehua, café au lait'tä, cappucinoa etc..... et du pain sans gluten...;)  


Maanantai 9.4. 

Aamulla herättyämme lähdimme syömään aamupalaa. Kun olimme valmistautuneet lähdimme 9 aikaan ostamaan metroliput, ja siitä suuntasimme metrolla Sacré-Coeurin kirkkoa kohti. Matkalla kävimme turistikaupoissa sekä karusellissa, otimme myös paljon kuvia. Nähtiin myös patsasta esittävä ihminen kun oltiin rappusia pitkin menossa kirkkoon . Kirkko oli hieno ja iso, siellä oli kynttilöitä, joita sai sytyttää ja kolikkokone. Kirkossa käymisen jälkeen kierreltiin vähän Montmartella, aika moni taiteilija tuli tarjoamaan, että piirtäisi meistä muotokuvat, käytiin myös taidenäyttelyssä ja sitten mentiin syömään lounasta ja lähdimme siitä Hard Rock Cafe:seen. Sitä etsiessämme alkoi sataa ja olimme ihan märkiä kun ei oltu tajuttu ottaa sateenvarjoja.  Oli vähän kylmä mutta sitten lähdimme Riemukaarelle, jonka jälkeen kävimme myös nopeasti Disney-kaupassa ja Peugeotin liikkeessä  Champs-Elysees kadulla. Sitten käytiin vielä hotellin läheisyydessä olevalla metroasemalla kaupoissa, josta mentiin vaan syömään ja sen jälkeen nukkumaan. 

 

 

Tiistai 10.4. 

Tiistai aamuna lähdimme suuntaamaan Eiffel-tornille. Ensimmäinen pysäkkimme oli Trocaderon puisto, josta oli hyvä katsella Eiffel-tornia ja ottaa kuvia. Trocaderon puistossa tapasimme senegalilaisen matkamuistomyyjän. Hän oli mukavan sosiaalinen ja hauska henkilö. Kuullessaan meidän olevan suomalaisia hän tarjosi Eiffel-torni avaimenperän jokaiselle meistä ja otti hauskoja poseerauskuvia, koska suomalaiset olivat lahjoittaneet hänen kotikyläänsä sairaalan ja 5 ambulanssia. Olimme iloisia ja yllättyneitä hänen ystävällisyydestään. 

Kahden turvatarkastuksen läpi päästyämme ja hankittuamme lipun pääsimme Eiffel-torniin. Eiffel-tornin toisesta kerroksesta jäi eniten mieleen upea maisema ja ihanat kaupat. Pienen jonottamisen jälkeen pääsimme vihdoin kolmanteen kerrokseen. Maisemat kolmannesta kerroksesta olivat upeat kirkkaalla päivänvalolla. 

Eiffel-tornin jälkeen suuntasimme metrolla Notre Damelle. Notre Dame oli yllättävän suuri ja kaunis kirkko. Notre Damen jälkeen lähdimme latinalaiskortteliin, jossa söimme la Harpe nimisessä ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen. Syönnin loputtua palasimme hotellille lepäämään. 

 

 

Keskiviikko 11.4. 

Lähdimme metrolla juna-asemalle ja junalla Versaillesiin. Ennen linnaan menoa kävimme ostamassa pienestä leipomosta täytetyt patongit sekä jälkiruoat. Tämän jälkeen lähdimme Versaillesin linnan puutarhaa kohti. Ensin kävelimme takapihan läpi ja jatkoimme siitä hieman syrjempään kulkien labyrinttimäisen puutarhan läpi.  

Saavuimme puistoon aurinkoiselle paikalle lähelle Grand Canalia jossa söimme patongit ja jälkiruoat. Melkein kukaan ei tainnut jaksaa syödä jälkiruokaansa, mutta emme ainakaan jääneet nälkäisiksi.  

Syönnin jälkeen olimme aikeissa jatkaa matkaa kunnes huomasimme, että Grand Canal joessa voisi käydä soutamassa. Pienen suostuttelun jälkeen saimme mennä soutamaan. Soudimme noin 30-45 minuuttia kunnes aika oli lopussa ja piti palata takaisin. Takaisin tullessamme muut istuivat kanavan äärellä ja syöttivät suuria kaloja leivänpaloilla, jotka jäivät syönniltä. Hetken ihmettelimme kaloja, mutta pian mekin halusimme syöttää niitä.  

Souturetken jälkeen jatkoimme matkaa puiston reittejä pitkin toisen palatsin luokse. Palatsille päästyämme mietimme jatkammeko matkaa Petit Trianonille, mutta päätimme kuitenkin mennä käymään Versaillesin linnan sisällä ennen kuin sinne ei enää pääsisi.  

Linnalle tultaessa oli todella kuuma auringon paistaessa suoraan, mutta onneksi emme joutuneet jonottamaan sisälle pääsyä. Linna oli suuri ja siellä oli paljon erilaisia maalattuja ja koristeellisia huoneita. Joissain huoneissa pyöri valkokankailla lyhyitä videoita Versaillesin alueesta ja joissain oli pienoismalleja itse linnasta sekä alueesta.  

Tämän jälkeen lähdimme junalla takaisin ja menimme suoraan syömään. Söimme pienessä ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen. Ruoka oli ihan hyvää mutta itselleni jäi vielä hieman nälkä.  

Illallisen jälkeen kävimme vielä kaupasta hakemassa juomista ja pientä syötävää. Sen jälkeen menimme suoraan hotellille tekemään iltatoimet ja nukkumaan.  

 

 

Torstai 12.4. 

Aamulla lähdimme aikaisiin suuntaamaan Louvren museota kohti. Museossa näimme Mona Lisan, Antiikin kreikan taideteoksia ja Egyptiläisnäyttelyn. Louvre on valtava entinen kuninkaan linna. Linnassa oli paljon nähtävää, mutta nälkä ja väsymys yllätti koko porukan. Louvresta jäi sekä hyvät että vähän huonommat muistot jäljelle, teokset olivat vaikuttavia ja kauniita, mutta ilman tunkkaisuus ja kävelyn määrä, sekä pieni ärsyyntyminen kun ulos ei löytynytkään niin nopeasti tietä tekivät kokemuksesta hieman huonomman. 

Louvren jälkeen menimme syömään pizzat ja lähdimme kohti Pompidou-keskusta ja Les Halles ostoskeskukseen shoppailemaan. 

 Pompidou keskuksella tuli oltua lyhyen aikaa kuin tuli jo halu päästä shoppailemaan. Halleilla jakauduimme ryhmiin ja siellä kului useampi tunti shoppaillessa. Hauskaa oli pienemmissäkin porukoissa ja melkein kaikki saivat ostettua tuliaiset jokaiselle. Osa ryhmästä lähti jo aikaisemmin hotellille kuin kaupat oli käyty läpi. Vaikka Halleille mennessä alkoi sataa, mutta lähtiessä sade oli jo loppunut. Illalla kävimme vielä kaupassa ostamassa osalle porukasta ruokaa ja menimme hotellille takaisin. 

   

 

Perjantai 13.4. 

Perjantaina lähdimme hieman myöhemmin liikkeelle. Ensimmäisenä menimme metrolla Katakombeille, jossa tapasimme Kirsin ranskalaisen ystävän. Hänen kanssa keskustelimme jonottaessamme katakombeille. Liput saatuamme kuljimme pitkät kierreportaat alas. Käytävien alussa on pieni esittely katakombien historiasta. Maanalaisiin tunneleihin on siirretty 6 miljoonan ihmisen luut 1700-1800 luvun vaihteessa. Käytävät olivat hieman matalia ja ahtaita, mutta niissä pystyi kävelemään hyvin.

Päästyämme ylös katakombeista vietimme hetken matkamuisto myymälässä. Tämän jälkeen menimme hotellille lepäämään ja läheiselle Gare de l'Estin juna-asemalle shoppailemaan. Alkuillan vietimme nauttimalla kauniista säästä kävellen Tuileries'iin puistossa, jätskiä syöden ja käymällä ajelulla maailmanpyörässä, josta oli hienot näkymät kaupunkiin.  Lähdimme illalliselle latinalaiskortteliin, joka on Pariisin vanhinta osaa aivan ydinkeskustassa.  Mukaamme liittyi Genevièven mies Dominique. Viimeisenä iltana oli iloisen haikea tunnelma ja osa oppilaista uskaltautui maistamaan etanoita. Niiden syöminen oli rohkea sekä erittäin hilpeä kokemus! 

 

 

Lauantai 14.4. 

Taksi haki meidät hotellilta aamuyöllä viiden maissa, koska lentomme lähti aikaisin aamulla. Paluumatka meni hyvin, ja saavuimme Kuopioon jo klo 14. Perheet olivat odottamassa matkalaisia, ja kaikki olivat iloisia turvallisesta kotiinpaluusta. Kaikkein onnellisin oli varmasti opettaja, olihan reissumme onnistunut kaikin puolin loistavasti – kiitos ihanien ja reippaiden oppilaiden ja isona tukena olleen apuvalvojan Iston! 

 

Mitä matkasta jäi erityisesti mieleeni: 

"Matkasta jäi mieleen porukan hyvät jutut ja tietysti kaikki kohteet. Kaikki pienetkin kohdat matkasta oli hauskoja vaikka väsymystäkin oli paljon. Ranskaksi tuli opittua ainakin 'vous avez du pain sans gluten' ja kaikkea muuta. Nähtävyyksistä parhaita oli mielestäni katakombit, ja versailles'in palatsi sekä puisto. Koko matka jää aivan varmasti mieleen koko loppu iäksi parhaana asiana yhdeksänneltä vuodelta. Kiitos koko porukalle ihanasta matkasta." 

Tiia 

 Minusta paras matkakohde oli Versailles. Ehkä se linna ei ollut niin kiinnostava, mutta puistossa oli tosi hauskaa kun oli hyvä ilma ja käveltiin vaan niin kauniissa maisemassa ja tietenkin kun päästiin soutamaan. Matkasta jäi mieleen aika paljon kaikkea, esimerkiksi joka päiväiset metrossa kulkemiset, Pariisin mukavat ja myös ei niin mukavat ihmiset, shoppailu päivä kun ihan hädässä yritettiin käydä kaikissa mahdollisissa kaupissa, Pariisin ruokakaupat ja maisemat. Jotenkin vaikka aamulla jo väsytti ja saattoi olla pääkin kipeä, niin silti jaksoi vaan koko päivän kierrellä koska joka puolella oli kaikkea uutta ja hienoa. Kiitos meidän ranskan ryhmälle, Kirsille ja vanhemmille tästä matkasta, minäkin tulen varmasti muistamaan tämän loppu elämän ja varmasti aion mennä vielä joskus vielä takaisinkin.” 

Taru 

 

 Parhaimmat matkakohteet olivat Eiffel-torni sekä Versaillesin linna. Eiffelistä oli kauniit maisemat ja Versaillesissa oli kiva käydä soutamassa kun oli lämmin. Pidin metrolla kulkemisesta, mutta oli mukavampaa kävellä matkat kun näki samalla Pariisin ympäristöä. Vaikka päivät venyivät pitkiksi ja aamulla väsytti, olimme aina innoissamme seuraavasta kohteesta. Edes matkan aikana sairastuminen ei haitannut menoa.  

Kaikkein parhaiten mieleen on jäänyt yhteiset jutut, se kuinka hyvä ilmapiiri meillä oli ja kaikki otettiin huomioon. Kirsi ja Isto piti todella hyvän huolen meistä ja varmistivat että jokaisella olisi hyvä olla. Tämän porukan kanssa pystyi olemaan oma itsensä ja jokaista kuunneltiin. Olen aina haaveillut Pariisissa vierailusta, ja olen todella kiitollinen koko porukalle siitä, että yhdessä saimme tämän matkan toteutumaan.  

Ronja 

 

”Minä en osaa matkasta sanoa yhtä parasta asiaa. Näimme viikon aikana niin paljon uusia asioita, jotka opettivat kaikkia eritavoilla. Matkasta jäi mieleen kaikki nähtävyydet ja tapahtumat mitä koimme. Hauskaa oli aina metrolla matkustaminen, jossa näki paljon ihmisiä sekä sai levätä kävelemisen jälkeen aina hetken. Ihmiset ranskassa olivat mielestäni todella mukavia verrattuna suomalaisiin, mutta ranskalaisilla taisi olla kiire joka paikkaan. Sitä minä en ymmärrä. Iso kiitos Kirsille ja Istolle meidän huolehtimisesta Ranskassa. Uskon että kaikki meistä voivat lämpimästi muistella tätä uskomatonta matkaa aikuisiällä.  

Henna 

 

" Pariisin matka oli aivan mahtava! Kaikki nähtävyydet, ravintolat, kaupat ja puistot joissa kävimme jäävät syvällisesti mieleen. Ihmiset, joihin tutustuimme ja tapasimme olivat todella mukavia ja ystävällisiä, vaikka kiire tuntui olevan kaikilla. Kiitos Kirsille, Istolle ja luokkatovereilleni tästä ikimuistoisesta matkasta, joka ei unohdu koskaan! " 

 Jussi 

 

"Ystävällinen bussikuski, joka auttoi meitä säästämään matkalipuissa -  Avulias ja hauska senegalilainen matkamuistojen myyjä, joka oli Suomi-fani - Ei jonoa Eiffeliin, jee! Kaikki uskaltautuivat 3. kerrokseen, vaikka vähän pelottikin  Aurinkoinen päivä Versailles'ssa, piknik puistossa, kiva souturetki lammella  Törmäsin pikkuserkkuuni Louvren pihalla..! - Oppilaat ja Isto jaksoivat kävellä aamu ysistä iltamyöhään, eivätkä valittaneet, bravo!  Rakkaan ystävän Genevièven ja Dominiquen tapaaminen pitkästä aikaa oli mahtavaa – Mieleeni jäävät monet hienot hetket, yhteiset hauskat jutut, oppilaiden iloiset ilmeet ja reipas asenne – MERCI BEAUCOUP Taru, Jussi, Ronja, Alina, Henna, Tiia et Isto!!!"  

Kirsi