6.3.1.1 Järjestyssäännöt*

Järjestyssäännöt

KRISTILLISEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT


Koulu on kaikkien kouluyhteisön jäsenten työpaikka. Kaikki ovat tärkeitä ja arvokkaita ja jokaisen tulee saada osakseen kunnioittavaa ja kohteliasta käytöstä. Jokaisella on oikeus:

  1. henkiseen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen
  2. turvalliseen koulupäivään
  3. oppimiseen ja työrauhaan
  4. viihtyisään työympäristöön

Siksi jokaista kouluyhteisön jäsentä tarvitaan koulun viihtyisäksi tekemiseen. 

Oppilaan tulee tehdä annetut tehtävät ja kaikessa toiminnassa noudattaa koulun henkilökunnan antamia ohjeita. Tavoitteenamme on, että kaikki tervehtisivät toisiaan reippaasti ja oppisimme toistemme nimet.


ALAKOULU – luokat 1-6

OPPITUNNILLA

  1. Saavun ajoissa tunnille.
  2. Keskityn omaan työhöni ja annan työrauhan jokaiselle.
  3. Pyydän puheenvuoron viittaamalla ja odotan omaa puheenvuoroani.
  4. Puhun ystävällisesti ja asiallisesti.
  5. Pidän huolta omista ja koulun tarvikkeista. En koske luvatta muiden tavaroihin. 
  6. Laitan puhelimen äänettömäksi reppuun koulupäivän ajaksi. Puhelimen ollessa häiriöksi opettaja pyytää sen säilöön tunnin/päivän ajaksi.
  7. Huoltaja ilmoittaa poissaolostani ensisijaisesti Wilmaan tai vaihtoehtoisesti kansliaan tekstiviestillä, p.044 799 1011.

VÄLITUNNILLA

  1. Aamulla olen ulkona kellon soittoon asti, enkä tuo reppua sisälle.
  2. Kuljen käytävillä rauhallisesti.
  3. Siirryn pihalle ripeästi ja pukeudun sään mukaisesti.
  4. Vietän välitunnit koulun alueella. En poistu luvatta piha-alueelta.
  5. Keinussa ja rekkitangoilla vuorottelen tarvittaessa. Jos jonoa, vuorot max. 2 min.
  6. En pyöräile koulun pihalla. Välitunnilla voin käyttää potkulautaa tai rullalautaa, jos on kypärä päässä.
  7. En kiusaa, en syrji, enkä vahingoita ketään. Otan halukkaat mukaan yhteisiin peleihin ja leikkeihin.
  8. Kellon soidessa tulen ripeästi sisälle, riisun kengät ja laitan ne kenkätelineeseen ja ulkovaatteeni siististi naulakkoon. En käytä päähinettä sisällä.
  9. Pidän koulun ympäristön siistinä.

RUOKALASSA

  1. Pesen käteni ennen ruokailua.
  2. Tulen ruokalaan sisävaatteissa, sisäkengissä, ilman päähinettä.
  3. Odotan vuoroani rauhassa. Annan ruokailurauhan kaikille.
  4. Valitsen itselleni sopivan annoksen ja pyrin syömään lautasen tyhjäksi käyttäen asianmukaisia ruokailuvälineitä.
  5. Syön monipuolisesti ja maistan uusiakin ruokia. En leiki ruualla.
  6. Ruokailun jälkeen kiitän ruuasta ja laitan ruokailuvälineet oikeille paikoilleen.
  7. Saan syödä ksylitolituotteita ruokailun jälkeen.

KOULUMATKALLA

  1. Noudatan liikennesääntöjä.
  2. Pyörällä kulkiessani käytän pyöräilykypärää.
  3. En kiusaa muita. Kerron jollekin aikuiselle, jos tiedän tai näen jonkun kiusaavan.

YHTEISISSÄ TAPAHTUMISSA

  1. Siirryn rauhallisesti yhteisiin tilaisuuksiin opettajan ohjeita noudattaen.
  2. Kunnioitan ja seuraan muiden esityksiä.
  3. Istun omalla paikallani häiritsemättä ja noudatan hyviä käytöstapoja.



YLÄKOULU – luokat 7-9


KOULUUN SAAPUESSA
1. Ennen koulun alkua ollaan ulkona, eikä reppua tuoda sisälle ennen kellon soittoa.

  1. Kengät riisutaan heti sisälle tultua matolla ja ne viedään oman luokan kenkätelineeseen.

OPPITUNNILLA
1. Tunnille tullessa jätetään ulkovaatteet ja pipot yms. naulakkoon.
2. Tunnille tullaan ajoissa tarvittavat työvälineet mukana.
3. Puhelimet yms. laitteet pidetään äänettömänä repuissa.
4. Annetaan toisille ja itselle työrauha sekä kuunnellaan muita.
5. Käytetään ystävällistä ja asiallista kieltä.
6. Oma paikka ja sen ympäristö pidetään siistinä.

VÄLITUNNILLA
1. Koulualueelta ei saa poistua koulupäivän aikana ilman opettajan lupaa.
2. Puhelimen yms. laitteiden käyttö on sallittu vain ulkona välituntialueella.
3. Omat eväät tai koulusta ostettu välipala syödään iltapäivän pitkällä välitunnilla (klo 13.20-13.45)
ruokalassa.
4. Koulun alueella ei juoda energiajuomia, ei tupakoida, ei käytetä nuuskaa, eikä muita päihteitä. Tällaiset kielletyt aineet pyydetään luovuttamaan pois, jos niitä havaitaan.

RUOKALASSA
1. Ruokailuun ei tulla ulkovaatteissa, ulkokengillä eikä hattu päässä tai laukku mukana. Sisäkengät ovat
suositeltavat.
2. Jonkin verran ruokaa on syötävä.
3. Ruokailun aikana ei käytetä puhelimia tai muita laitteita.
4. Lähtiessä nostetaan tuoli ylös.

TOISTEN HUOMIOON OTTAMINEN
1. Työskentely onnistuu kaikkien kanssa.
2. Ketään ei saa kiusata eikä jättää pois porukasta, halukkaat otetaan mukaan.
3. Kunnioitetaan toisten mielipiteitä ja omaisuutta.

YHTEISISSÄ TAPAHTUMISSA
1. Siirrytään rauhallisesti yhteisiin tilaisuuksiin opettajan ohjeita noudattaen.
2. Kunnioitetaan ja seurataan muiden esityksiä.
3. Istutaan omalla paikalla häiritsemättä ja noudatetaan hyviä käytöstapoja.