KIVA-koulu

Kiusaamisen Vastainen (KiVa- koulu) -toimintamalli Valkealan yläkoulussa


Koulukiusaamisella tarkoitetaan tahallaan ja toistuvasti aiheutettua pahaa mieltä toiselle oppilaalle. Koulukiusaaminen on fyysistä ja/tai henkistä väkivaltaa

1) KiVa-tiimiläinen ja kiusatun luokanohjaaja tapaavat kiusatun oppilaan. KiVa-tiimiläinen kirjaa keskustelut. Luokanohjaaja on yhteydessä kiusatun kotiin.

2) KiVa-tiimiläinen ja luokanohjaaja keskustelevat kiusaajan kanssa henkilökohtaisesti. KiVa-tiimiläinen kirjaa keskustelut. Luokanohjaaja on yhteydessä kiusaajan kotiin.

3) Seuranta. KiVa-tiimiläinen keskustelee kiusatun kanssa. Mikäli kiusaaminen jatkuu edelleen, kiusaajalle määrätään kaksi tuntia jälki-istuntoa.

4) Jos kiusaaminen ei ole loppunut kutsutaan huoltajat koululle keskustelemaan asiasta. Tällöin oppilashuolto ja rehtori otetaan mukaan asian käsittelyyn. Rehtorin harkinnan mukaan asian selvittämisessä käytetään muita koulun turvaamis-, ojentamis- ja kurinpitotoimia.

5) Huoltajien kanssa tehdään yhteistyötä koko KiVa-käsittelyn ajan.

6) Mikäli koulun turvaamis-, ojentamis- ja kurinpitotoimet eivät riitä, ollaan koulusta yhteydessä poliisin ja lastensuojelun Ankkuri-tiimiin.

 

Yhteydenotot kiusaamiseen liittyvissä asioissa luokanohjaajaan Wilma-viestillä tai sähköpostilla (etunimi.sukunimi@edukouvola.fi).

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä