Vieraana ammattikoulussa

Ilja Leonard Pfeijfferin majesteetillisessa romaanissa Grand Hotel Europa maanosaamme kuvataan mm. suurena ulkoilmamuseona, jonne nuorempien, dynaamisempien maanosien asukkaat tulevat katselemaan ihmiskunnan menneisyyttä. No, jos tätä vertauskuvaa miettii, niin Italiassa (etenkin tällaisissa pienissä kaupungeissa) museaalisuus on väistämätön osa paikan identiteettiä. Mikä ei ole ollenkaan huono asia. Siitä syntyy juureva identiteetti, patrimonion arvostus.

Orvietossa matkailu on merkittävin yksittäinen elinkeino. Myös toisen asteen instituuttiin kuuluvassa ammattikoulussa sillä on suuri rooli. Neljännen Erasmus-päiväni vietin ammattiopintoja seuratessa: historiaa, kulttuurintuntemusta, ruuanlaittoa, salityöskentelyä ja kahvinvalmistusta. Che bravo! Samat huomiot, joita olin tehnyt lukioissa, toistuivat täälläkin: ryhmät olivat pieniä, vuorovaikutus opettajan ja opiskelijoiden välillä vahvaa, ja puhumisen merkitystä korostettiin.

Silmiinpistävää on myös erityisoppilaiden integrointi. Liceo Classicossakin heitä näki avustajineen, mutta taidelukiossa ja ammattikoulussa esim. autismin kirjon oppilaita oli lukuisia. Toki Italian palkkataso opetusalallakin on kaukana Suomen euromääristä, mutta silti on ihailtava, miten integrointiin riittää panostusta. Ja mitä opettajien kanssa vaihdoin ajatuksia, tuloset ovat hyviä. Vaikka avustajat eivät ole henkilökohtaisia, vaan samalla erityisopiskelijalla on monia eri avustajia, pystyy 1-2 opiskelijaan keskittyvä avustaja ottamaan erityistarpeet huomioon ja auttamaan yksilöllisissä haasteissa.

Ekoturismia

Ammattikoulun kulttuurintuntemuksen tunnilla tuotiin esille Orvieton kaupunginosien erityispiirteitä ja samalla opettaja harmitteli sitä, miten Orvieto on Venetsian kaltainen päivämatkakohde. Tullaan aamupäivällä, kierretään 1-2 huippukohdetta ja juodaan kahvit, mutta ajetaan jo illalliselle toiseen kaupunkiin.

Alkuiltana tuli mieleen yksi konkreettinen mahdollisuus saada lisää yöpyviä matkailijoita: näkyvämpi panostus luontomatkailuun. Patikointimaastot ovat mahtavat! Kumpuilevia rinteitä, joissa ohrapellot muuttuvat ylös noustessa viini- ja oliivitarhoiksi. Eksyin polulta vain kaksi kertaa (kartta mukana: muutaman minuutin koukulla takaisin). Ja tämä oli kuitenkin nimellisesti merkitty polku. 

Tietoa patikointimahdollisuuksista saa kaivella useasta eri lähteestä ja "polku" voi tarkoittaa joko (kuten eilen) merkittyä, niitettyä reittiä, joka tosin risteyksissä on useimmiten vailla opasteita, tai sitten ruohottunutta piikkilankojen rajaamaa kaistaletta talojen takapihojen vieressä (pari päivää sitten käännyin kävelemään pikkutielle punkki- ja käärmeuhkaa välttääkseni). Siispä: muitakin patikointi-intoisia varmaan olisi tulossa nauttimaan Keski-Italian maisemista - ja useimmille opastetut, huolletut reitit olisivat huomattava myyntivaltti.

Kuva: Reilun tunnin kävely toi taustalla näkyvästä Orviestosta Rocca Ripesenaan.