LI1.3 (20CD)
Itsearviointi LI1, 1. lähijakso sekä 3. etäjakso
Viimeinen liikuntatunti 1.4.
Oma valinta tänään!
Viimeisen liikuntatunnin aihe ja liikuntamuoto on sinun itse päätettävissä. Liikunnan kesto lähtökohtaisesti vähintään 45min. Raportoi liikuntasuorituksestasi tänään klo 21 mennessä! Ja muutenkin kuin yhdellä sanalla, mutta sana on vapaa. Mieti vaikka, että tämä on viimeinen mahdollisuus osoittaa aktiivisuutesi. Palautukset normisti pedaan tai instaan.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Liikuntatunti 26.3.
Valitse 1 tai 2. Vai pystytkö tsemppaamaan itsesi molempiin tänään!
1) Haastan keräämään 500 rappua! Voit kerätä ne pitkissä tai lyhyissä rapuissa. Mutta mieluiten ulkona!! Toki voit kerryttää rappuja myös esim. välkkäliikuntana sisällä. Päivän aikana 500 rappua. Ota selfie rapuissa pihalla ja saa toki mieluusti mennä ylikin 500:) Jos on vielä hyppyrimäen testaamatta, niin voi käydä tsekkaan: siellä raput taitaa saada kasaan kolmella nousulla. Jos innostut muutakin kuin kävelemään, esim. näissä vinkkiä:
(Ristiotteen tekemä video erilaisista porrastreeneistä)
https://www.juoksija-lehti.fi/vinkit-porrastreeniin/
2) Tee yksi tai kaksi ilmaistreeniä Elixia online training - sivustolla:
https://www.elixia.fi/harjoittelu/online-training/
Kerro minkä treenit (mitkä treenit) teit miltä tuntui. Jos voit ota lyhyt videon pätkä tai pari kuvaa, kun teet sitä.
(ei tarvitse rekisteröityä, ohitat vain rekisteröitymisen pariin kertaan.)

Liikuntatunti 25.3.
Valitse joko 1 tai 2
1) Tanssitehtäviä:
-tutustu mieleisiin tanssikuvioihin ja opettele vähintään 1-3 tanssia. Osa tansseista on nopeita opetella, tällöin ota silloin useampia opetteluun.
-palautuksessa laita tänne tai instaan video tanssista tai tansseista (jos on pitkä, niin lyhempikin pätkä käy)
-kommentoi, mitä tansseja treenasit, miten opettelu sujui ja mitä pidit tehtävästä
Dance tutorials:
Power mover-tansseja (2019, 2017, 2016, 2015): https://www.kll.fi/materiaalit/power-mover/
Katutanssi:
Showtanssi:
(Voit opetella tanssin myös listan ulkopuolelta)
2) Ja vielä mahdollisuuus ulkoliikkumiseen:
Vapaavalintainen ulkoilu: hiihto, ulkojää, pyöräily, lenkki, pihapelit, porrastreeni yms. väh 50-60min
-palauta tänne tai instagramiin selvitys liikunnastasi (esim. sportracker, kuvia, video tms.) ja laita mukaan kommentti, miltä tänään liikkuminen sujui, mitkä fiilikset
(Porrastreenistä: käy kurkkaamassa Ristiotteen tekemä video porrastreenistä ja valitse esim. viisi liikettä omaan treeniisi (n. 30 min).
(porrastreeniin ideoita:

Liikuntatunti 19.3.
Tässä osoite (kopioi se):
Sivulta poimittua: "Elämme maailmassa täynnä haasteita. Ulkona käyminen ja kavereiden tapaaminen on rajoitettu, harrastukset peruttu ja netti tökkii kun pitäisi ilmoittaa opettajalle aamutunnin aikana. Sen lisäksi tärkein paikka maailmassa meille kaikille on kiinni! (tarkoitan siis koulu)"
Yritä voittaa haasteita. Liikunnan opettajan keksimät haasteet (haasteet, jossa lukee P.E.) voi olla todella vaikea, mutta älä lannistu! Tarkoitus on vain pitää hauskaa ja päästä välillä pois tietokoneilta.
Voit myös haastaa koko perheen, sukulaiset, kaverit, lemmikit, jne.
PYRI AINAKIN 10 HAASTEESEEN! Yritä myös P.E. haasteita.
Tee tänne tai instaan palautus, jossa kerrot:
-montako haastetta liikkatunnin aikana teit? Voit tehdä haasteita myös pitkin päivää taukoaktiviteettina!
-mitkä haasteet onnistuit tekemään? (haasteiden nrot)
-laita mielellään jostain (tai useammasta) haasteesta kuva tai video
-voit työskennellä haasteiden parissa myös kaverin kanssa videoyhteydellä Teams, Whatssapp tai mitä te nyt ikinä käytättekään! :) Tai livenä koronaohjeiden mukaisesti.

Liikuntatunti 18.3.
a) Vapaavalintainen ulkoilu, hiihto, hölkkä, kävely, koiralenkki, lumityöt yms. väh 40min + liikkuvuutta 12min
(Yksi vaihtoehto voisi olla, että käyt kokeilemassa villasukkajuoksua: https://yle.fi/uutiset/3-8622725)
Tässä linkki liikkuvuuteen:
b) Omaehtoinen kuntotreeni joko kotona tai kuntosalilla (muista turvallisuus). Tästä treenistä laita sen sisältö minulle, mitä treeniin kuului.
Palauta tänne tai instagramiin selvitys päivän liikuntasuorituksesta (esim. sportracker, kuvia, video tms.) ja laita mukaan lyhyt kommentti, miltä tämä liikkuvuustreeni tuntui. (Treeni on jo tuttu, jos teit sen viime viikolla.)

Liikuntatunti 12.3.
Joko ulkoliikuntaa tai kehopainotreeniä ja venyttelyä
1) Ulkoliiikuntaa
-voit käydä joko luistelemassa ulkojäillä tai hiihtämässä, (40-60min). Palautuksena pedanettiin kuva tai videopätkä. Hiihdosta esim. sportstrackerista reitin kuvakaappaus.
- mikäli hiihto tai luistelu ei onnistu, tee samankestoinen aerobinen harjoitus ulkona. Matalasykkeinen, kohtuullisen tasavauhtinen suoritus (esim. kevyt hölkkä, sauvakävely, metsä/maastokävely). Sama kuin hiihdossa, palautuksena pedaan esim. sportstrackerista reitin kuvakaappaus.
2) Kehopainotreeniä ja venyttelyä
kehopainotreeni (noin 30min)
-
venyttely (noin 20min)
-
(palautuksena kuvat tai videoklipit muutamista videon lihaskuntoliikkeestä ja venytyksestä ja lyhyt kommentointi harjoituksesta)

Liikuntatunti 11.3.
Alla kolme erilaista treeniä. Ensimmäinen ehkä kevyin, viimeinen nimensä mukaisesti vähän raskaampi. Valitse jokin treeni (kurkkaa miltä näyttävät) ja tee 2 tai 3 kierrosta kyseistä harjoitusta oman kuntotasosi mukaan (jos teet useamman kierroksen aloita youtube-video alusta. Kierroksen kesto 12-15min).
Kun olet tehnyt harjoituksen, kirjoita palautteeseen:
-minkä treenin teit ja montako kierrosta
-mitä pidit harjoituksesta, oliko raskas
-oliko harjoitus sinulle oikeantasoinen
-muut kommentit
Toiminnallinen liikkuvuus- ja keskivartalotreeni
Kotikuntopiiri ilman välineitä
Tehokuntopiiri
Kun olet tehnyt harjoituksen, kirjoita palautteeseen:
-minkä treenin teit ja montako kierrosta
-mitä pidit harjoituksesta, oliko raskas
-oliko harjoitus sinulle oikeantasoinen
-muut kommentit
Toiminnallinen liikkuvuus- ja keskivartalotreeni
Kotikuntopiiri ilman välineitä
Tehokuntopiiri
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Liikuntatunti 25.2.
Valitse torstain tunnille joko vaihtoehto 1, 2 tai 3. Joten sisätreeniä tai ulkoilua.
1) Kehopainotreeni kotona tehtäväksi
Palauta tänne tai instaan muutamia kuvia tai videopätkiä treenistä ja kommentoi, millainen oli.
2)Kuntosalitreeni (mikäli käyt itsenäisesti salilla tai sinulla on mahdollisuus tehdä salitreeniä kotona) Muista hygienia ja turvallisuus.
Palauta tänne tai instaan treeniohjelma ja kuvia treenistä.
2) Ulkoliikuntaa oman valinnan mukaan. Keli on huomenna lämpöinen, antaa monia mahdollisuuksia. Esim. Lassilanpellon frisbeegolf-rata on pelikunnossa. Toisaalta lunta riittää moniin lumilajeihin.
Palauta tänne tai instaan selvitys liikunnastasi (esim. sportracker, kuvia, video tms.)

Liikuntatunti 19.2.
Vapaavalintainen ulkoilu, hiihto, hölkkä, kävely, koiralenkki yms. väh 30min + liikkuvuutta 12min
Tässä linkki liikkuvuuteen:
Voit aloittaa esim. aamun pienellä ulkoreippailulla ja päälle n.12min pituinen liikkuvuustreeni youtubesta.
Palauta tänne tai instagramiin selvitys liikunnastasi (esim. sportracker, kuvia, video tms.) ja laita mukaan lyhyt kommentti, miltä tämä liikkuvuustreeni tuntui.
Tässä linkki liikkuvuuteen:
Voit aloittaa esim. aamun pienellä ulkoreippailulla ja päälle n.12min pituinen liikkuvuustreeni youtubesta.
Palauta tänne tai instagramiin selvitys liikunnastasi (esim. sportracker, kuvia, video tms.) ja laita mukaan lyhyt kommentti, miltä tämä liikkuvuustreeni tuntui.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Liikuntatunti 18.2.
TALVILIIKUNTAA jossain muodossa 45min tai enemmän
Valitse haluamasi talviliikunta-aktiviteetti ulkona: Hiihto, luistelu, laskettelu, pulkkamäki, lumisessa maisemassa lenkkeily, kaikki ulkona tapahtuvat aktiviteetit käy!
Pakkanen on aamulla aika rapsakka, mutta liikkuminen on pitkälti pukeutumiskysymys.
Palauta tänne tai instagramiin selvitys liikunnastasi (esim. sportracker, kuvia, video tms.)