Viikko 1

Vuosi on vaihtunut uuteen ja talvi on saapunut pakkasineen. Nyt tarvitaan jo lämpöisempää vaatetta ylle. Osa viettää vielä lomaa, mutta arki astuu pienin askelin loman jälkeen kaikkien elämään. 

Uutta vuotta on vietetty rakettien paukkeessa oman perheen kesken. Lasten kanssa muisteltiin millaisia ne raketit oikein olivatkaan ja miltä se ääni kuulosti, mikä raketeista lähti. Kovaa ääntä tiedettiin niiden pitävän ja joitakin taisi jopa hiukan pelottaa. Taiteellisia näkemyksiä koetettiin taikoa myös paperille. Eteisen seinältä kunniapaikan saivat lasten taideteokset.




Myös pulkkamäkeen mentiin lasten kanssa. Toisille kokemus taisi olla ensikertainen, mutta osalle touhu vaikutti olevan jo tuttua huttua. Motoriikkaa haastettiin myös hankitaaperruksella. Aikuisetkin tietävät, että se on hyvää harjoitusta reisi- ja selkälihaksille. Lapset joutuivat tekemään töitä, jotta hangessa pääsivät eteenpäin. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä