Havumetsä

Kevään puuhia 2023

Blogimerkintä

Istutimme tänään keväällä retkeltä löytyneen tammen siemenen päiväkodin pihalle. Siemenestä kasvoi terhakka taimi hyvällä kastelulla ja hoidolla.

Blogimerkintä

Kevät keikkuen tulevi. Sisällä olemme taiteilleet peikkometsään liskoja. Numeroihin ja väreihin olemme tutustuneet harjotusten avulla. Olemme tehneet myös vappunaamareita sekä vappulohikäärmeitä. Torstaina juhlistimme tulevaa vappua munkin ja siman voimalla. Ulkona olemme harjoitelleet kuvasuunnistusta, etsimällä kuvan avulla oikea paikka.

Blogimerkintä




Ilvekset ovat taiteilleet peikkometsäämme asukkaita, sinne on tulossa myös käärmeitä...Vadelmat ovat taas taituroineet siilejä ja kilpikonnia. Viimeaikoina olemme panostaneet aisteja stimuloivaan kehonhallintajumppaan.

Viimeisiä luukkuja

Ja taas tultiin jouluun! Viimeinen viikko on mennyt hirmuisella vauhdilla ja Hugo-pöllö joulukalenterissa on pitänyt meitä kiireisenä. Niin kiireisenä, ettei kaikesta edes ole kuvia!

16. luukku: Metsäretki; ruokaa eläimille
19. luukku: Jouluaskarteluita
20: luukku: Satuhetki
21. luukku: Joululauluja ja lahjayllätyksiä
22. luukku: Joulu-arvoituksia
23. luukku: Juhlat

Joulukalenteri 14. ja 15. luukku

Keskiviikkona vietettiin pikkujouluja 14. luukun merkeissä. Yhteisten leikkien lisäksi jumppailtiin "Pukki käskee"-leikkiä tarinallisesti edeten ja mitä olisivatkaan pikkujoulut ilman glögiä ja pipareita. 15. luukku paljasti meille tonttujumpan ja mehän jumpattiin! Temppuradalla juostiin, tasapainoiltiin, hypittiin, heiteltiin, kiivettiin, liu'uttiin ja laskettiin; hiki virtasi ja sydämet sykkivät lujaa!

Joulukalenteria...

Joulukalenterin päivät käyvät vähiin ja tämä, jos mikä nostattaa innostusta ja jännitystä; KOHTA OLLAAN JOULUAATOSSA! 13. Luukku paljasti meille nukketeatteri esityksen, jossa pääosaa näytteli Liina Jänöliini. Esityksessä tutustuttiin Liinaan ja Liinan eläinystäviin, joilla jokaisella oli oma tapansa viettää joulua. Tämä herättikin paljon keskustelua ja kysymyksiä; voiko joulua juhlia eri tavoin?

Joulukalenterissa tapahtunutta...

Tänään aukaistiin jo luukku 12, aika rientää ja kohta ollaan jo joulussa! Hugo-pöllö on tuonut meille vaikka mitä mukavia puuhia, joista pieni koonti alla.

2.12: Joululauluja
5.12: Suomen lippujen taiteilua ja Suomi-tehtäviä
7.12: Jouluisia kädentöitä
8.12: Jean Sibeliuksen/suomalaisen musiikin päivä; Suomi-musiikkiin tutustumista
9.12: Joulupukki ja noitarumpu-elokuva
12.12: Piparien leivonta

Touhutorstai - musiikkiliikunta ja tonttujumpat

Inno oli tänä torstaina meitä vastassa tonttulakki päässä ja tonttuhommat mielessä; tänään tehdään tonttujumppaa!!! Lumiukkomarssi ja tonttujen aamujumppa tehtiin laulun sanoja mukaillen, soihdut sammuu sen sijaan jumppailtiin siten, että musiikin soidessa liikuttiin ja musiikin hiljentyessä pysähdyttiin patsaiksi. Lopuksi leikittiin vielä "Inno-nukkuu" leikkiä "Karhu nukkuu"-leikkiä mukaillen.






Joulukalenteri alkaa! 1. Luukku

Ja niin se aika jälleen vierähti, että ollaan jo joulukuussa. Tänä vuonna ryhmään muuttanut Hugo-pöllö löysi itselleen paikan ryhmän joulukuusesta; jotain kummallista Hugolla kuitenkin oli päällään nimittäin superviitta! Superviitasta paljastui numero yksi eli ensimmäisen päivän tehtävä; kadonneiden heijastin-tonttujen etsintä. Jokainen heijastava tonttu näytti meille jumppaliikkeen ja näitähän me yhdessä harjoiteltiin, kunhan vain taskulampuilla ensin löydettiin...
Hugon superviitta kerättiin talteen, sillä jotain kummaa näkyi ilmestyneen niin Ilveksien kuin Vadelmien ruokahuoneisiin; numeroita roikkumassa, mutta osa numeroista on kadonnut! Ei mennyt kauaakaan, kun joku ryhmästä oivalsi, että puuttuvat numerothan tulevat Hugon viitasta!!! Ja numerot päättyvät 24...

Vadelmien jouluseinä

Vadelmien jouluseinä kasvaa kasvamistaan, kun lapset ideoivat koko ajan lisää! Suuren suosion saavuttivat lahjatoiveet, joita ensin etsittiin kirjastolta saaduista poistolehdistä, leikattiin irti ja lopuksi liimattiin pakettiin. Tämä, jos mikä, innosti saksilla leikkaamiseen ja saksiharjoitteluun! Ja kalliiksihan nämä toiveet joulupukille koituvat; ralliautojen ja traktoreiden lisäksi toivelistalla on koiria, kissoja ja lehtipuhaltimia. Lahjojen lisäksi seinälle on löytynyt jo muutama porokin ja tietysti Vadelmien suosikkikirjasta (Martti pelastaa joulun) itse Martti, mutta missä se joulupukki luuraa?!

Marraskuussa tapahtunutta...

Ilveksissä on lähdetty avaruus-matkalle ja lyhyessä ajassa nähty ja koettu paljon! Avaruus-tutkimusasema on rakennettu ja taivasta tutkittu; tähtiä askarreltu ja planeettoja koottu. Kuukivet ovat kiinnostaneet kovasti ja niitä onkin etsitty pihalta. Alla linkin takaa löytyy klippi videosarjaan, jossa Paxi-niminen hahmo tutkii avaruutta ja taivaankappaleita; Paxin matkassa olemme myös päässeet oppimaan avaruudesta yhtä ja toista. Avaruus kaikkineen on puhututtanut paljon ja näkynyt ja kuulunut leikeissä koko Ilvesten ryhmässä. Avaruus-aiheen käsittely Ilveksissä jatkuu...Projektin loppumisesta dokumentoimme koosteen thinglinkin taakse, jonka löydätte sitten myöhemmin Ilvesten omista kasvunkansioista.

Vadelmissa pääpaino on yhteisleikeissä; leikkipareja ja leikkiympäristöjä on arvottu, jolloin yhteisleikeissä on harjoiteltu myös leikkejä uusien kavereiden kanssa. Kim-leikit ovat nousseet suosituiksi Vadelmien joukossa ja niitä leikitään ryhmässä jo omatoimisestikin leikkien lomassa. Työkoneet ja -autot puhututtavat ja kiinnostavat kovasti ja niitä onkin tutkittu niin videoiden kuin kirjojen myötä. Jouluvalmistelut ovat alkaneet Vadelmissa jo hiljalleen ja tuotoksia jouluun liittyen puuhaillaan edelleen; etenkin saksien käyttö on herättänyt mielenkiintoa.

Molemmissa ryhmissä marraskuun aikana on keskitytty perusliikuntataitojen harjoittelemiseen ja matemaattisesti pääpaino on ollut asioiden ja esineiden ominaisuuksien vertailussa; uutta sanavarastoa on siis kartutettu esim. Kielinupun Vertailulaulun myötä.



Touhutorstai - perusliikuntataidot

Touhutorstaissa ollaan marraskuussa keskitytty perusliikuntataitojen vahvistamiseen. Liikutaan-laulun tahdissa on kokeiltu erilaisia liikkumistapoja eri tasoissa Innon johdolla. "Kuka pelkää Innoa"-leikissä nostettu sykettä juoksemisen myötä ja lopuksi liikuttu erilaisilla tavoilla pihasuunnistuksen merkeissä; pihasuunnistuksessa kadonneena ovat olleet milloin Innon itsensä kuvat ja milloin eläinystävät; onneksi kaikki on kuitenkin löydetty joka kerta!

Inno-norsun haasteen palkinto

Inno-norsun liikkumishaaste on päättynyt; ja miten menestyksekkäästi se loppuikaan! Liikkumistiiliä saatiin kuukaudessa kerättyä niin paljon, että Inno pääsi kuin pääsikin keinulaudalla palkinnon luokse. Inno olikin suorituksen päätteeksi jättänyt meille kirjeen; Inno halusi palkita meidät hyvästä suorituksesta, mutta Innolle tapahtunut unohdus. Palkinto oli jäänyt jonnekin, eikä Inno muistanut mihin oli sen jättänyt. Onneksi Inno muisti kuitenkin, että palkinto oli jäänyt oli jonnekin korkealle ja se oli väriltään punainen. Ja ei kun etsimään! Tovi siinä vierähti, mutta palkinto löytyi onneksi. Tarrojen ja heijastimien myötä julistamme tämän haasteen onnistuneesti päätökseen.

KIITOS KAIKILLE HAASTEESEEN OSALLISTUNEILLE! Muistakaa jatkaa liikkumista yhdessä myös haasteen jälkeen :)

Halloween-juhlat

Ja vihdoin koitti se päivä, kun juhlittiin kauan odotettua halloweenia! Vadelmissa perinteisesti (ja lasten toiveesta) katsottiin "luuranko-elokuvaa", laulettiin ja leikittiin Kumman mamman-kummituslinnaa ja tanssittiin luurankopolkkaa; näitä lauluja taiottiin mysteerisopasta. Ja mitä olisi juhlat ilman ilmapallo-discoa!
Ilveksissä laululeikkien lisäksi tehtiin myös luurankojumppaa; jumppaohjeet tulivat esiin vain taskulampun valossa. Lopuksi tietenkin herkuteltiin; "pääkallon palasia" ja "sammakon limaa" eli tutummin poppareita ja päärynämehua.







Yritä osua Innoon!

Inno näkyy ja kuuluu ryhmässä tällä hetkellä vahvasti! Innon kanssa juostaan, hypitään, temppuillaan ja tällä hetkellä palloillaan; eteistilaan ripustetut Innot ovat tarkkuuspisteitä, joihin yritetään osua häntäpalloja heittämällä; sata pistettä osumasta!

Perheet liikkumaan - Inno-norsun haaste

Olettehan nähneet jo Inno-norsun ryhmän eteistilassa? Inno tarvitsee kipeästi teidän apuanne saavuttaakseen palkinnon! Jokainen perheen yhteinen liikkumishetki tarkoittaa yhtä "tiiltä" keinulaudalla, muistattehan kirjata yhteiset liikkumiskerrat, jotta saamme nauttia palkinnosta myöhemmin. Perheliikuntakertoja kerätään marraskuun alkuun saakka.

Saadaanko halloween-juhlat?!

Rauhoittaaksemme ruokailuja niin Ilveksissä kuin Vadelmissa, otamme tarrat käyttöön kannustamaan ruokailutilanteita. Kummitus on saapunut molempien pienryhmien ruokailuihin ja odottaa pääsyään halloween-juhliin. Kummitus on tuonut jo karamelleja mukanaan, mutta juhlat täytyy ensin ansaita; saadaanko kerättyä karamellit kurpitsaan ja ansaittua halloween-juhlat koko ryhmälle?

Touhutorstai - palloilua

Lokakuussa keskitytään palloiluun - niin myös touhutorstaissa! Tänään oli aika siivota Inno-norsun laivan kansi sekä pitää huoli laivan purjeesta kovassa tuulessa. Ensin täytyi kuitenkin hoitaa miehistön aamujumppa "pää-olkapää-peppu"-laulun tahtiin. Kehot ja mielet hereillä oli aika siivota laivan kansi "pidä puoli puhtaana"-leikissä; hieman ilkeämielinen papukaija kun oli käynyt laivan kannen sotkemassa miehistön nukkuessa. Aluksi jakaannuttiin Havumetsä vs Pikkumetsä miehistöihin ja heitettiin häntäpalloja omalta puolelta toisen puolelle sen minkä pienet kädet suinkin ehtivät. Ja voi sitä riemun määrää, kun häntäpalloja viuhoi joka puolella! Toinen kierros pelattiin Aikuiset vs Lapset joukkueilla ja tässä kyllä aikuiset ottivat ihan kunnon häviön. Lopuksi oli aika laittaa kattila porisemaan ja popparit paukkumaan; leikkivarjo toimi meillä kattilana, jossa pallot ensin kypsyivät hiljaa ja lopuksi paukkuivat niin kovaa, ettei kattilan reunat enää pidätelleet niitä; popparipalloja kaikkialla! Lapset pääsivät heittämään popparit takaisin kattilaan ja taas mentiin. Kattilan kansi täytyi kuitenkin sulkea touhutorstain päättymisen merkiksi; tässä kohtaa miehistö kävi levolle purjeen alle.

Hugo-pöllöt

Ei omakuvia metsässä ilman kuvaa Hugo-pöllöstä! Työskentely aloitettiin tarkastelemalla Hugon pörröistä olemusta ja nimeämällä, mitä kaikkea Hugosta löytyy; siivet, nokka, tupsukorvat, pyrstö - paljon kaikkea mitä ihmisillä ei ole! Tämän jälkeen jakauduttiin pienryhmiin tekemään rauhassa omat versiot Hugosta.

Kehonhahmotusta - omakuvat metsässä

Hugopöllö on innokkaasti jakanut meille erilaisia tehtäviä metsäretkille; tällä kertaa rakensimme omakuvia metsän antimista. Kuvissa osa tuotoksista, sillä valitettavasti tuulinen sää koitui osan kohtaloksi.

Maistelupaketit

Tilasimme sadonkorjuun hengessä keskuskeittiöltä maistelupaketin, mikä piti sisällään erilaisia kasviksia ja juureksia. Pääsimme haistelemaan, maistelemaan, tunnustelemaan, pilkkomaan ja tutkimaan muun muassa bataattia, porkkanaa, lanttua, juuriselleriä ja retikkaa. "Vahvoja makuja", kuten ryhmässä todettiin ja syömisen ohella pilkkomisen tuotoksista tehtiin myös erilaisia juures-ukkoja, jotka omalta osaltaan houkuttelivat maistamaan.

Kaveritaitoja

Varhaiskasvatuksen kuraattori Tarja kävi meillä pitämässä tuokion kaveritaidoista. Lapsilla oli teemaan liittyen paljon ajatuksia ja kokemuksia ja kuvien avulla pääsimme pohtimaan kivan ja keljun kaverin tekoja. Myös tunteista saatiin hedelmällistä keskustelua aikaiseksi ja pohdimme muun muassa sen aamuista tunnetilaa päiväkotiin tullessa. Lapset osasivat myös hienosti kertoa, mistä tunne johtui (esim. Olin surullinen, kun äiti ei vilkuttanut ikkunasta).

Hugo kylässä part 2

Lapset ovat jaksaneet päivittäin kysellä Hugo-pennun kuulumisia ja Minna kävi Hugon kanssa pikaisella visiitillä eräänä aikaisena aamuna. Lapset saivat antaa Hugolle nameja ja Minna esitteli Hugon kanssa opittuja temppuja. Hugosta riitti jälleen jutunjuurta moneksi päiväksi; "Se oli niin pehmonen ja sil oli pinkki kieli!"

Touhutorstait

Aiemmista toimintakausista jo tutuksi tulleet touhutorstait on jälleen käynnistetty; viime vuonna tutustuimme touhutorstaissa Jekku Jänöön ja tänä vuonna tutustumme Jekun kaveriin Inno-norsuun. Havumetsässä olemme käynnistäneet matka-projektin Ilvesten kanssa ja osana matkaamme trooppisille saarille löysimme autiolta saarelta yksinäisen norsun; tämä norsu osoittautui Innoksi ja pelastimme hänet mukaamme. Inno tulee jatkossa osallistumaan touhutorstaihin, jolloin kokoonnumme siis koko päiväkodin voimin yhteisiin liikuntaleikkeihin päiväkodin pihalle. Ensimmäisen kuukauden teemana koko päiväkodin liikuntakasvatuksessa on kehonhahmotus ja kehonhallinta; tätä silmällä pitäen leikimme maa-meri-laivaa liikkuen eri tavalla ja tutustuimme kehoon Fröbelin palikoiden tahtiin. Inno-norsu opetti meille myös tavan, kuinka trooppisilla saarilla tervehditään; ristiin-rastiin tervehdys! Tässä tervehdyksessä harjoitellaan kehon keskilinjan ylitystä eli kokeilkaapa kotona: seisten laitetaan oikea kyynärpää vasempaan polveen ja tämän jälkeen vasen kyynärpää oikeaan polveen.



Hugo-retkipöllö

Metsäretkillä mukana on aina retkireppu, joka lähes poikkeuksetta pitää sisällään aina jonkin sortin eväät. Tällä kertaa metsään saavuttua repusta löytyi kuitenkin jotain muuta; pöllö! Pöllölle täytyi keksiä nimi ja kuinka ollakaan, pöllö nimettiin Hugoksi. Jo ensikohtaamisella Hugolla oli meille tehtävä ja tehtäviä tulemme tekemään jatkossakin Hugon johdolla; ensimmäinen tehtävä johdatteli meidät liikkumaan Hugon eläinystävien tapaan ja metsä tarjosi meille tähän upeat puitteet!

Muutoksia blogiin

Jatkossa blogi-alusta tulee olemaan julkinen emmekä täten julkaise enää tunnistettavia kuvia lapsista blogi-alustalle. Tästä syystä blogia on myös "siivottu" tunnistettavien kuvien osalta. Kasvunkansioista löydätte kuitenkin myös jatkossa kasvokuvia lapsistanne annettua henkilökohtaista salasanaa käyttäen.

Terv. Metsäkulman aikuiset

Hugo-vauva kylässä

Minnan koiranpentu Hugo kävi piipahtamassa Havumetsässä eräänä aamuna. Vierailu kesti kaikkineen 10 minuuttia, mutta piti sisällään paljon iloa ja riemua! Lapsille oli ohjeistettu ennen Hugon tulemista, kuinka koiranpennun kanssa tulisi olla ja mitä ottaa huomioon; kovat äänet ja äkkinäiset liikkeet eivät kävisi. Sen sijaan Hugon sai antaa haistella ja nuuhkutella ennen silittelyä. Siinä missä lapset osasivat hienosti käyttäytyä Hugon seurassa, Hugo sai paljon uusia ystäviä. Tämän vierailun jälkeen koirat kaikkineen, mutta Hugo erityisesti on näkynyt niin leikeissä kuin kädentöissä; "voitasko me maalata niitä Hugoja?" Tottakai!

Ilvesten "salainen" metsäretki

Lasten toiveesta teimme aamupäivällä 17.8 pikaisen pyörähdyksen metsässä; tavoitteena löytää mustikoita. Aluksi näytti siltä, että mustikka-aika on jo mennyt ja kaikki varvut kerätty, KUNNES! Löydettiin suuri mustikkamätäs ja ei kun keräämään! Päiväkodilla saalista tarjoiltiin sitten kaikille.

Pienryhmät

Tänä vuonna raamitimme pienryhmien nimien ideointia siihen, mitä voisi löytyä "Havumetsästä". Kristiina kuvitti lasten kertomusten pohjalta Havumetsä-maisemaa ja lapset ideoivat metsään vaikka ja mitä! Lopuksi kuvasta valittiin yhteisellä päätöksellä neljä vaihtoehtoa pienryhmän nimeksi. Vaihtoehdot leikattiin isosta kuvasta ja lopulta pääsimme äänestämään; neloset hyödynsivät äänestyksessä hymynaamoja, viskarit legoleikin lomassa legohahmoja.

Jatkossa nelosten pienryhmä on nimeltään VADELMAT ja viskareiden pienryhmä ILVEKSET.

Vadelmat: Elsa, Ruusa, Mikko, Veikko, Pavel, Adessa, Tomas, Oiva, Lilian
Ilvekset: Karlos, Samu, Julius, Linnea, Lilja, Emilia, Adiel, Sulo, Nelinda, Tatu

Tervetuloa!

On aika käynnistellä uutta toimintakautta Havumetsässä. Ryhmässä toimivat tänä kautena varhaiskasvatuksen opettajat Minna ja Anna sekä lastenhoitaja Kristiina.

Aloitamme uuden toimintakauden tutustuen toisiimme, sopimalla ryhmän säännöistä ja yhteisistä toimintatavoista ja annamme erityisesti toimintakauden alussa paljon tilaa lasten yhteisille leikeille.

Kuulemme mielellämme toiveita ja ajatuksia myös teiltä vanhemmilta eli olkaa rohkeasti yhteydessä!

Innokkain terveisin

Minna, Anna ja Kristiina
Havumetsän aikuiset

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä