Oravien ja Kettujen ryhmät

Blogi Kettujen ja Oravien toiminnasta

Oravien ja Kettujen blogi on nyt yhteinen. Täältä voit lukea ajastamme Raitin päiväkodista, kun Alahovista jouduimme siirtymään väistöön vesivahingon takia. Jatkamme blogin pitoa yhtenäisesti myös kun paluu Alahoviin koitti. Pienryhmissä pyritään toimimiaan päivittäin, toiminta on yhtenäisesti suunniteltu, mutta kasvattajansa ohjaustyylin näköinen. Suuntaa antava viikko-ohjelma on eteisessämme. Annamme tilaa ja mahdollisuuksia lasten spontaaneille ideoille sekä mahdollistamme tarvittaessa pitkäjänteisen toiminnan. Viikkosuunnitelma tehdään yhdessä viikon henkilön kanssa tuumaustuokion merkeissä.

VKO 16

Tekijä: Jenna Metsola
Tämän viikon aikana ohjelmassa oli viikoittainen metsäretki aurinkoisessa säässä. Lapsilla oli kivat leikit ja touhua riitti kaikille. Kävimme kymin kirkossa pääsiäisvaelluksella ja reissu sujui hyvin. Keskiviikkona diskoiltiin ja ulkona viihdyimme pitkään leikkien. Torstaina oli päiväkodin pihalla pääsiäisnoidan pitämä laulutuokio
Kylpylän liukumäet hiekkalaatikolla

Pyyhkijät pyyhkivät viuh, viuh, viuh

VKO 15

Tekijä: Jenna Metsola
Tämän viikon aikana valmistimme virpomaoksia, jotka oli tarkoitus viedä läheiseen vanhainkotiin laulu hetken yhteydessä. Valitettavasti päiväkodissamme oli muutamia vatsatauti tapauksia, joten emme uskaltaneet ottaa riskiä, että tauti leviäisi sinne. Lasten kanssa käytiin myös kirjastoautolla sekä metsäretkellä, jonne viikon henkilö sai meidät johdattaa. 

VKO 14

Tekijä: Jenna Metsola
Tällä viikolla olemme askarrelleet keppikaloja esitystä varten, lorutelleet ja lauleskelleet, käyneet leikkimässä leikkipuistossa ja nauttineet ihanasta kevät säästä päiväkodin pihalla leikkien.

Videossa leikkipuiston laulavat puut

VKO 13

Tekijä: Jenna Metsola
Taas on pohja viikolle saatu tuumaustuokion myötä. Menimme retkelle metsään ja kyllä oli lapsilla hyvät leikit koko puolen toista tunnin ajan. Maalasimme kalalauluja kuunnellen keväisiä maalauksia. Jumpparadalle oli laiteltu ryömintä tunnelia, tasapaino köysiä, trampoliinia, pujotelurataa ja patjoja kuperkeikkoja varten. Teimme yhdessä myös merenpohjaa kalaseinällemme yhteistyönä. Ja perjantai aamu-ulkoilu vietettiin iloisesti rinteessä peuhaten ja metsäreunassa leikkien

VKO 12

Tekijä: Jenna Metsola
Tämän viikon ohjelma on yhden tuumaus tuokion pohjalta ja tämän viikon aikana mentiin retkelle Alahovin leikkikentälle ja riemua riitti. Lisäksi pelailimme lautapelejä, uusia pelejä saatiin Heinin kotoa. Heini on osana alahovin kasvattajia ainakin maaliskuun loppuun. Osallistuimme myös kirkkomuskariin sekä ulkoleikeissä leikittiin kapteeni käskee, seuraa johtajaa ja peiliä. Leikkipäivänä lapset saivat itse valita aamupäivän touhunsa.

Lisäksi saatiin taas upeita värityskuvia

VKO 11

Tekijä: Jenna Metsola
Toinen yhteinen viikko alkoi talon yhteisellä lauluhetkellä, joita pidetään noin kolmen viikon välein. Mahduimme kaikki kivasti nukkariin laulamaan ja lauluina olivat mm. pilkillä, ratsastan, muotilaulu ja isoisän navetta. Minna kävi lasten kanssa kirjastoautolla ja aloitimme kala askartelua. Kalateema tuntuu meitä kovasti kiehtovan, sillä pilkkilaulu on yksi lasten lemppareista tällä hetkellä. Pääsimme myös metsään leikkimään. Viikko sujui mukavasti ja yhteinen arki alkaa tuntua toimivalta. Tällä viikolla aloitti suomen kielen opiskelija Nahida, joka on ryhmässämme kolmesti viikossa kesäkuuhun saakka.

VKO 10

Tekijä: Jenna Metsola
Tervetuloa takaisin Alahoviin oli luettavissa maanantaina ilmoitustauluiltamme. Ketut ja Oravat palasivat Kissankellojen tiloihin Minnan ja Jennan kanssa. Toimintamme pohjautuu nyt lapsen kanssa pidettyyn tuumaustuokioon ja lapsen osallisuuden vahvistamiseen. Ruokailemme omassa päädyssä ja osa lapsista lepää meidän tiloissamme, sillä sängyt ja nukkarina tilana ei riitä kaikille lapsille. Lapsista oli aistittavissa iloa ja pitkä odotus palkittiin kun päästiin takaisin alahovin tiloihin. Ensimmäisen viikon aikana kävimme laskiaismäessä, meillä oli valokuvaus ja leikimme pihalla.

VKO 8

Tekijä: Jenna Metsola
Tämä viikko oli viimeinen Raitissa, lapset hieman odottavaisia tulevasta, joka näkyi pienoisena levottomuutena. Joten jaioimme lapsia eri tiloihin leikkimään ja pelailemaan, jotta rauha säilyisi. Pakkailimme omia tavaroitamme mukaan, sillä ensi viikko kuluisi kasvattajilla alahovin tiloja järjestettäessä. Kiitämme vanhempia ja lapsia yhteistyöstä ja ymmärryksestä Raitin ajoilta, olipahan seikkailu. "Reppumme" täyttyivät monista muistoista, hyvistä leikkihetkistä, kivoista pienryhmä tuokioista, viikonhenkilön kanssa tehdyistä tuumaustuokiosta, läpsyttelyhetkistä nukkarin ovella ja monenmonista lautapelailuista.

VKO 7

Tekijä: Jenna Metsola
Tämän viikon aikana ketut ja oravat pääsivät Kymin kirkkoon kuuntelemaan urkusatua Kultakutrista ja kolmesta karhusta. Lisäksi tilasimme ateriapalvelusta hedelmämaistelupaketin, joten lasten kanssa keskusteltiin hedelmistä ja saatiin maistella appelsiinia, banaania, omenaa, päärynää ja ananasta. Vietimme ystävänpäivä tanssit pihalla yhteislaulujen ja leikkien muodossa. Lisäksi saimme herkutella laskiaspullilla.

VKO 6

Tekijä: Jenna Metsola
Niin koitti helmikuu ja mukavat talvi-ilmat jatkuvat. Ulkoilessa lapset pysyvät hyvin liikkeessä ja tekemistä pihalla riittää. Hippaa tai piiloa leikitään lähes päivittäin. Lisäksi lapset viihtyvät hyvin lumikasoissa peuhaamassa ja usein toivovatkin pääsevänsä parkkipaikan vuorelle kiipeilemään. Piirtelimme lasten kanssa kuvia unelmien päiväkodista. Perjantaina pidimme henkilökunnan suunnittelupäivän ja pääsimme hieman miettimään paluuta Alahoviin ja vihdoin koittaisi maaliskuussa.

VKO 5

Tekijä: Jenna Metsola
Tämän viikon aikana pääsimme osallistumaan kirkkomuskariin, joka seurakunnalta Kirsi ja Anne tulivat meille pitämään. Lisäksi teimme kauniita vesivärimaalauksia ja leikimme kavereiden kanssa. Lautapelit ovat nousseet lasten suosioon ja etenkin afrikan tähti sekä muistipeli ovat lasten suosikkeja. Värityskuvia tehdään ahkerasti ja lapset pyytelevätkin niitä siviilipalvelusta suorittavalta Miikalta.

VKO 4

Tekijä: Jenna Metsola
Kylläpä riitti punaisia poskia ja riemukkaita huutoja, kun vietimme aamu-ulkoilun läheisellä kentällä! Leikittiin yhteisleikkejä ja kaatuiltiin lumeen. Kävelimme myös vihdoin peikkosillan kautta ja huhuilimme sillan kaiteen yli, mutta ei näkynyt peikkoja. Viikko lähti mukavasti käyntiin

Viikon aikana osallistuimme myös lauluhetkelle, teimme oman jumpparadan ja teimme laulupiirtämistä. Tyttö ja poika laulu osoittautui hyvin haastavaksi nopean temmon myötä, mutta hienosti opimme lapsia piirtämään.

VKO 3

Tekijä: Jenna Metsola
Herätellään blogia taas aktiivisempaan käyttöön. 

Tällä viikolla olemme nauttineet lumesta ja Ulkoilun piristävästä vaikutuksesta. Lapset intoutuivat toden teolla lumileikkeihin ja sisälle menoon joutui kutsumaan useamman kerran. Oravien pienryhmä pääsi tällä viikolla saunomaan ja ketut pääsivät mököpeikon pariin pitkän tauon jälkeen. Poikkeuksellisesti kävimme keskiviikkona retkellä hyvin lumisessa metsässä ja nautimme lämpimästä mehusta kuusen alla. 

Ensi viikolla käynnistetään tuumasta toimeen viikot. Vietämme Kettujen ja Oravien pienryhmissä kevään 2019 aika tuumasta toimeen –viikkoja. Viikon aikana jokainen lapsi pääsee vuorollaan viikonhenkilöksi ja kasvattajan kanssa suunnittelemaan arkea. Lapsen kanssa pidetään tuumaustuokio, jossa ensin lapsen kanssa mietittään mikä päiväkodissa on parasta. Tämän jälkeen lapsen kanssa pohdiskellaan mitä kaikkea hänen mielestään mukavaa päiväkodissa on tehty ja mitä kenties ei ole tehty ollenkaan. Lapsen kanssa tehdään myös alustavaa viikko suunnitelmaa: minne voitaisiin mennä retkelle, mitä pienryhmäpäivinä touhuillaan ja tarkastellaan onko jo sovittuja menoja jotka vaikuttavat toimuntaamme. Kasvattaja kirjaa kaikki lapsen ideat ylös. 

Kasvattaja pitää viikon päätteeksi lapsen kanssa toisen tuumaus tuokion, jossa muistellaan mitä oli suunniteltu, mitkä toteutuivat tai mitä tuli tilalle. Kirjataan myös ylös myös lapsen kokema viikon koho kohta sekä asia, jota lapsi haluaa vielä toimintakauden aikana tehtävän.
Toiminnan suunnittelussa huomioidaan myös lapsen vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet, jotka ovat kirjattuna lapsen omaan varhaiskasvatussuunnitelmaan. Toimintaa pyritään valokuvaamaan päivittäin, jotta viikon päätteeksi lapsi voi kuvia katsellen palata tapahtuneeseen ja pohtia sitä. Kasvattaja kirjaa viikosta vielä lyhyen kertomuksen joka julkaistaan peda.netissä lapsen omassa kasvun kansiossa.

VKO 51

Tekijä: Jenna Metsola
Viimeinen viikko ennen joulua vietettiin leikkien ja yhdessä touhuten. Maanantaina pidimme Alahovin päiväkodin pikkujoulut metsässä, kyselimme lasten lahjatoiveita, veimme metsäneläimille siemeniä ja nautimme pienet eväät. Tiistaina lapset pääsivätkin kauan odotettuun joulusaunaan ja kylpyyn. Päivi oli hakenut torilta vihdat, joilla rohkeimmat ropsuttelivat selänkin. Riemua oli ilo sivusta seurata, kun lapset kylpivät pienessä altaassa ja jutustelivat kaverin kanssa saunan lauteilla. Joulukalenterissa viimeisessä luukussa selvisi, että pöllö oli valmistanut joulujuhlan metsäväelle.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta!
Jenna ja Minna

VKO 50

Tekijä: Jenna Metsola
Maanantaina leijaili ihana piparin tuoksu tiloissamme, kun aamupäivällä leivoimme joulupipareita joulupolkua varten. Ja tänäkin vuonna taikina maistui lapsista leipomisen jälkeen oikein hyvältä. Jumppasalissa tuli tiistaina touhuiltua ja iltapäivällä oli Raitin ja Alahovin väen yhteinen joulupolku, jossa oli erilaisia rasteja: arvoituksia, rytmittelyä, tonttujen kirjoituspaja, keppihevostalli, heijastin rata, joulukuusen koristelua, jouluista jumppaa ja tonttumuorin puurotupa. Tunnelmalliseen iltaan osallistui paljon perheitä. Loppuviikosta askarreltiin kortteja, muovailtiin ja pidettiin leikkipäivä.

VKO 49

Tekijä: Jenna Metsola
Joulukuu toivotettiin tervetulleeksi maanantaina leikin lomassa. Pääsimme myös kurkistamaan Pöllön tonttupostiin, jossa jatkuvassa sadussa pöllö valmistelee joulua. Jokainen lapsi saa vuorollaan sadun pätkän sekä halutessaan siihen tehdyn hieronnan/silittelyn. Lapset ovat innolla ottaneet rentouttavan joulukalenterin vastaan ja kuuntelevat tarkasti miten Pöllö joulua valmistelee. Tällä viikolla kävimme myös joulukirkossa, jossa oli tarina ja muutama laulu. Opiskelija esitteli lasten kanssa metsäaiheisen projektinsa työt ja perjantai päivä vietettiin opiskelijan läksiäisiä.

VKO 48

Tekijä: Jenna Metsola
Metsäretkellä on aina mukavaa, opiskelija järjesti pienryhmille eläinleikkejä ja toinen ryhmä odotteli vuoroaan ympäristöä havainnoiden ja metsän ääniä kuunnellen. Jumppasalissa oli taas tekemisen meininkiä ja punaposkisia lapsia touhuamassa.

Loppuviikosta tehtiin askarteluita ja lapset saivat leikkiä rauhassa. Perjantaina kivat tanssit pihalla ja kaverin kanssa leikki sujui.

VKO 47

Tekijä: Jenna Metsola
Tällä viikolla käytiin metsäretkellä ja leikkimässä alahovin pihalla. Tiistaina mentiin heti yhdeksäksi pihalle, jotta saatiin rauhassa leikkiä omalla porukalla piiloa. Keskiviikkona saimme vieraita, kun meille tultiin pitämään kirkko muskari. Lisäksi maalailimme, leikimme, pelailimme pelejä ja luimme kirjoja. Lisäksi opiskelija järjesti lapsille temppuradan saliin. Perjantai tanssit oli meidän ryhmän järjestysvuoro ja teimme palloviestejä pienissä ryhmissä.

VKO 46

Tekijä: Jenna Metsola
Meillä on ollut marraskuussa lähihoitaja opiskelija, joka on järjestänyt lapsille tuokioita ja toiminut monelle pelikaverille. Tällä viikolla osa lapsista pääsi näihin metsäaiheisiin tuokioihin ja muut sitten touhusivat Jennan kanssa vastaavaa. Tällä viikolla pääsimme tutustumaan saliin ja leikkiparveen. Kyllä oli iloisia ilmeitä ja toimeliaita lapsia touhuissa. Kävimme myös tutustumassa Raitin päiväkodin viereiseen leikkipuistoon, joten vietimme koko aamupäivän pihalla.


Lapset tuntuvat kotiutuvan uusiin tiloihin ja mietityt rutiinit toimivat hyvin käytännössä. Äänen taso lasten leikiessä alkaa nousta, joten jaoimme lapsia enemmän eritiloihin ja toimimme tämän viikon ajan enemmän pienryhmissä,

VKO 45

Tekijä: Jenna Metsola
Toisen viikon pääteemana oli vielä lasten omaehtoinen leikki. Tällä viikolla pelailtiin myös paljon muistipeliä sekä muutamia muita lautapelejä. Perjaisin osallistumme aina yhdessä muun päiväkodin kanssa perjantai tansseihin, jossa on alkuun yhteinen ulkoleikki tai jumppahetki.

Metsäretkistä emme kuitenkaan luovu vaan teimme maanantaina koko aamupäivän kestävän retken eväiden kera. Metsässä lapset leikkivät mielellään ja kävimme kurkistamassa Alahovin pihalle.

Tiistaina saimme Päivin ja Kirsin seurakunnalta meille vieraiksi ja meitä laulattamaan. Loppuviikosta keskityimme vielä valmistamaan isänpäivälahjoja ja kortteja

VKO 44

Tekijä: Jenna Metsola
Syysloman aikana Jenna ja Minna laittoivat Raitin päiväkodin alakerran näköisekseen ja palvelemaan mahdollisimman paljon Oravien ja kettujen pienryhmiä. Ensimmäisellä viikolla lapsille annettiin paljon aikaa leikkiin ja paikkoihin tutustumiseen. Lapset leikkivät innoissaan uusilla leluilla ja pihaltakin löytyi paljon touhuiltavaa. Suuri kiipeilyteline, jossa on kaksi liukumäki oli hyvin suosittu.

Ensimmäisellä viikolla käytii myös valmistamaan isänpäivälahjoja. Tänä vuonna isät saivat lahjaksi lasten tekemän lautapelin. Keskiviikkona kävimme konsertissa kuuntelemassa Pippuri Soikoon yhteyttä, joka musisoi yhdessä Kymin Sinfonietan kanssa. Monta uutta laulua tarttui matkaamme.


Perjantaina vietimme Raitin väen kanssa Halloweenia tanssien, herkutellen sekä kävimme haamujen huoneessa, jossa tunnusteltavana oli mm. Noidan räkää ja kummituksen oksennusta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä