Järjestyssäännöt
Järjestyssäännöt
Meidän koulu Lankkari on turvallinen ja viihtyisä. Noudatamme siis yhteisiä sääntöjä.
Järjestyssäännöt:
Yleistä:
- En tuo kouluun tai koulun alueelle sinne kuulumattomia esineitä, kuten tupakkatuotteita, alkoholia, teräaseita, energiajuomia
- Tupakkatuotteiden käyttö on kielletty Tupakkalain §74 mukaan koulurakennuksessa ja piha-alueella.
- Puhun ystävällisesti ja asiallisesti
- Ei sallita: kiroilua, ilmeilyä, huutamista jne.
- Tervehdin toisia
- Keskityn omiin asioihin, en toisten.
- huolehdin omat kouluasiat, annan toiselle tarvittavan tilan, en töni, ei leikkitappeluita
- Kunnioitan sovittuja aikatauluja
- en myöhästele, menen omatoimisesti välitunnille, tehtävien ja kokeiden palautukset
- Kunnioitan omaa, toisten ja koulun omaisuutta
- en ota luvatta toisen tavaroita, palautan lainaamani välineet oikeille paikoille, en tee ilkivaltaa (korvausvelvollisuus),
kerron jos huomaan jonkun rikkoutuvan
- Kunnioitan ja tottelen kaikki koulun aikuisia
- Pidän koulun siistinä
- laitan roskat roskikseen, jätän kengät ja vaatteet oikeille paikoille, korjaan omat jälkeni
- Pidetään huolta toisistamme
- en kiusaa, vaan otan mukaan porukoihin ja kerron kiusaamisesta aikuiselle
- kunnioitan toisen fyysistä koskemattomuutta
- Hyväksyn erilaisuuden
Välitunnit ja piha-alue:
- Pysyn koulun alueella
- Mopot ja polkupyörät talutetaan koulun pihalla ja laitetaan niille kuuluville paikoille
- välitunnilla ei oleskella pyörä- ja mopoparkilla
- Menen reippaasti välitunnille ja takaisin sisään
- käyn vessassa välitunnille siirtymisen yhteydessä
- Kunnioitan välituntivälineiden käyttövuoroja
- pelivuoroja, keinuvuoroja
- Palautan lainaamani välineet
- Huolehdin ettei kukaan jää yksin
- Pidän pihan siistinä
- laitan roskat roskikseen
Oppitunnit:
- Noudatan koulun aikuisten ohjeita
- Annan työrauhan muille
- Jätän ulkovaatteet naulakkoon
- päähineet, kuulokkeet ja huput pois päästä
- ruoka ja juoma pysyvät repussa
- Käytän puhelinta vain luvan kanssa oppimistehtäviin
- häiritsevänä esineenä se voidaan poistaa oppitunnin ajaksi
- Korjaan jälkeni tunnin lopuksi
- palautan tavarat ja vien roskat pois
Ruokailu ja välipalat:
- Ruokailen riittävästi, ennakkoluulottomasti ja siististi
- Kunnioitan ruokaa ja noudatan annoskokoja
- Noudatan hyviä pöytätapoja
- käytän ruokailuvälineitä oikein
- en sotke ja korjaan vahingot
- Annan muille ruokarauhan
- Syön terveellisiä välipaloja
- ei makeisia, sipsejä, energiajuomia, virvoitusjuomia