Liikunta ja liikkuminen

Liikunta ja liikkuminen



Esiopetuksen tavoitteena on innostaa lapsia liikkumaan monipuolisesti ja kokemaan liikunnan iloa kaikkina vuodenaikoina. Liikkumisen ja leikkien avulla lasten yhdessä toimimisen taidot kehittyvät. Samalla heidän kehonhallintansa vahvistuu. Liikunta kehittää lasten taitoja hahmottaa omaa kehoa ja sen eri osia suhteessa

  • ympäröivään tilaan,
  • käytettävään aikaan ja
  • voimaan.

Nämä liikuntaan liittyvät hahmottamisen alueet monipuolistavat ohjatun liikunnan toteutusta. Liikkumisen tulee olla ohjattua sekä omaehtoista ja se toteutuu sekä sisällä että ulkona.

Oppimisympäristön (sisällä ja pihalla) tulee mahdollistaa lasten omaehtoinen liikkuminen. Oppimisympäristöön kuuluu aktiivinen lähiympäristön käyttö. Yhdessä kootut säännöt tuovat turvaa ja samalla sallivat lapsen luontaisen liikkumisen. Liikuntavälineistö on lasten saatavilla ja käytettävissä aikuisten aktiivisella panostuksella. Leikin ja ulkoilun aikana lapset luovat kiinnostuksen pohjalta esimerkiksi tanssi- tai taisteluesityksen, rakentavat jumpparatoja tai harjoittelevat urheilulajeja. Aikuiset havainnoivat aktiivisesti lasten toimintaa ja mahdollistavat liikkumisen tarjoamalla välineitä ja tilan sekä ohjaamalla tilanteen etenemistä. Yhteistyössä huoltajien kanssa lapsia rohkaistaan liikkumaan myös vapaa-ajalla erilaisissa tiloissa ja ulkona erilaisissa olosuhteissa.

Esiopetuksessa harjoitellaan monipuolisesti ja säännöllisesti arkeen liittyviä motorisia perustaitoja eri ympäristöissä. Piha, metsät, puistot, lähiliikuntapaikat, koulun liikuntasalit ja muut monipuolisen liikunnan mahdollistavat tilat ja ympäristöt ovat jatkuvassa käytössä.

Motorisia perustaitoja ovat tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot.

Tasapainoa harjoitellaan

  • pysähtymisiä ja harhauttamisia sisältävien leikkien avulla tai
  • taitoradalla leikitellen.

Liikkumistaitoja edistetään

  • kierimistä,
  • kiipeämistä,
  • juoksua ja hyppelyjä sisältävillä harjoituksilla.

Välineenkäsittelytaitoja harjoitellaan

  • työntämällä ja vetämällä
  • käyttämällä monipuolisesti eri välineitä ja palloja.

Lisäksi lapsia innostetaan harjaannuttamaan hienomotorisia taitojaan sorminäppäryyttä ja tarkkuutta kehittävien pelien ja leikkien avulla. Toiminnan tavoitteena on antaa kaikille lapsille mahdollisuuksia osallistumiseen ja onnistumiseen sekä tukea lasten hyvinvointia ja toimintakykyä.

Esiopetuksessa tutustutaan perinteisiin liikuntaleikkeihin, joita esimerkiksi ovat hippaleikit, polttopallo, rokkapata, narulla hyppiminen loruineen ja twist-naru. Lisäksi eri kulttuurien leikit mahdollistavat erilaisia variaatioita liikuntaleikkeihin. Säiden salliessa tutustutaan kausiliikuntaan. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään lasten ja heidän vanhempiensa osaamista tutustuttaessa eri lajeihin. Myös urheiluseurat ovat tässä tärkeitä yhteistyökumppaneita.

Opetuksessa hyödynnetään valtakunnallisia liikkumista lisääviä ja monipuolistavia hankkeita sekä toimintaohjelmia. Kotkan varhaiskasvatus ja esiopetus on mukana Liikkuva varhaiskasvatusohjelmassa. Liikunnan kautta toteutuu muiden oppimiskokonaisuuksien tavoitteita ja sisältöjä. Esimerkiksi liikunnan välityksellä opetetaan kielellisiä ja matemaattisia sisältöjä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä