Lapsi osallisena ja oman elämänsä toimijana

Osallisuus ja yhteinen vastuunotto

Toimintakulttuuri tukee yhteistyötä, yhteistä vastuunottoa ja osallisuutta. Henkilöstön tehtävä on varmistaa, että kaikki lapset saavat ilmaista näkemyksiään ja mielipiteitään ja että lasten ideoita ja aloitteita otetaan huomioon toiminnassa. He saavat kokemuksia esiopetusryhmää koskevasta päätöksenteosta ja erilaisista työtehtävistä. Lasten tekemiä päätöksiä ja toimintaa arvioidaan yhdessä ja samalla lapsia ohjataan vähitellen kantamaan yhdessä vastuuta. Näin lapsille syntyy kokemuksia osallisuudesta ja toimijuudesta.

Osallisuus voi mahdollistua esiopetuksen arjessa lapsille eritavoin ja eri asteisesti. Esiopetuksessa jatkuu varhaiskasvatuksen osallisuuskäytännöt. Lasten kokemukset osallisuudesta vaihtelevat yksilöittäin ja ryhmän osalta. Olemassaolevat kokemukset vaikuttavat myös siihen kuinka lapsi suhtautuu osallisuuteen.
Osallisuus valuu toimintakulttuurin tasolta oppimiskokonaisuuksien toteutumiseen asti.

Opettajan ja hoitajan suunnittelemassa toiminnassa osallisuus voi tarkoittaa valintamahdollisuuksia. Lapset valitsevat itselleen tai ryhmälle esimerkiksi liikuntahekellä sopivan tavan liikkua tai käden töissä parhaimmat materiaalit. Lasten osallisuus voi koskettaa yhteisen toiminnan suunnittelua. Osallisuus voi edetä siihen asti, että lapset suunnittelevat, valmistelevat ja lopulta toteuttavat toimintaa koko ryhmälle. Esiopetusikäinen lapsi tarvitsee pitkäkestoiseen prosessiin aina opettajan pedagogista tukea.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä